Erkka Westerlundin päävalmentajakausi päättyi Moskovassa hopeaan. Hänelle sataa kiitosta, mutta niiden lomaan liitetyt puheet jääkiekkoilun "kuppikunnista" kaipaavat avointa selvitystä.
Suomelle jäi päättyneistä jääkiekon maailmanmestaruuskisoista hävityn ottelun maku suuhun. Ne vuodet ovat jo takana, jolloin arvokisojen hopea tuntui lähes voitolta. Nyt näitä hopeamitaleita on nähty jo riittämiin, ja finaalipeleistä janotaan uutta täysosumaa vuoden 1995 maailmanmestaruuden seuraksi.
Silti harvassa ennen Moskovan kisoja olivat ne penkkiurheilijat, jotka tosissaan odottivat Suomen joukkueen pelaavan loppuottelussa. Sinne kuitenkin mentiin, ja etenkin Venäjän kovan joukkueen nujertaminen sen kotihallissa välierissä on suomalaisen joukkueurheilun isoja saavutuksia.
Suomen pettymystä loppuottelun tappion jälkeen ei voi verratakaan siihen, millä tavoin venäläisten omat odotukset katkesivat.
Erkka Westerlundille Moskovan kisat olivat viimeiset päävalmentajana. Viime vuodelta tuloksena on hopeamitali Torinon olympiakisoista, mitä pidetään yhtenä suomalaisen kiekkoilun parhaista suorituksista. Kaikkiaan Westerlund piti Suomea mitalipeleissä kiinni, ja hän saa työstään yleisesti kiitosta.
Moskovan jälkitunnelmissa näissä kiitoksissa oli kuitenkin usein erikoinen sivumaku. Etenkin Alpo Suhonen, mutta myös monet muut haastatellut kiekkoasiantuntijat -- kuten Sakari Pietilä, Jari Kurri ja Jukka Tammi -- liittivät kiitostensa perään ankaraa moitetta siitä, ettei Westerlundille annettu kylliksi työrauhaa ja että erilaiset "kuppikunnat ja luottotoimittajat" ovat jopa systemaattisesti häirinneet häntä.
Urheiluun liittyy aina suuria ja joskus liiankin suuria tunteita, mutta tällaiset kommentit kertovat siitä, että suomalaisessa huippukiekkoilussa ei kaikki ole kunnossa. Taustalla voi olla myös Westerlundin erikoinen lähtötilanne. Hänethän valittiin, kun edellinen päävalmentaja Raimo Summanen sai kesken kaiken potkut. Seuraavalla päävalmentajalla, kanadalaisella Doug Sheddenillä on puolellaan ainakin se etu, että hän ei vanhastaan kuulu mihinkään suomalaisen kiekkoilun pikkupiireihin.
Urheilua seuraavaa yleisöä esitetyt väitteet rajusta häirinnästä hämmentävät kuitenkin niin paljon, että niihin on tarpeen saada selvyys pohjia myöten. Jos likapyykkiä on pestäväksi, sitä ei pidä piilotella. Yksi ongelmista näyttää tässä tilanteessa olevan, että suomalaisissa kiekkopiireissä kaikki tuntevat toisiaan ehkä liiaksikin.
Moskovassa kävi myös selväksi, että huipputason kiekkoilua nähdään Suomessa jatkossakin, menestyipä oma maajoukkue miten tahansa. Vuoden 2012 MM-kisat pidetään Suomessa. Kisapaikkojen hajauttaminen Helsingin ulkopuolelle on toivottavaa, mutta tällä hetkellä riittävän tasokas halli tähän löytyy vain Turusta. Edessä lieneekin jälleen keskustelu siitä, paljonko tällaisiin tarpeisiin on järkevää investoida. Lähtökohtana on oltava kannattavuus.
Oulun kannalta merkityksellisin uudistus on uusi Mestarien liiga, jonka myötä kaksi eurooppalaisjoukkuetta saattaa jo syksyllä 2008 kohdata pohjoisamerikkalaisen NHL:n huippujoukkueen. Tällaista uudistusta on kaivattu, ja nykyisellään Suomesta juuri Kärpät voi realistisimmin pitää tavoitteen mielessään.
Jos Mestarien liiga toimii, myös jääkiekon seurajoukkueet voivat silloin jalkapallon tavoin saada todellisen kansainvälisen ulottuvuuden. Se on lajille pitkä harppaus eteenpäin.