Hollywood-elokuvat ovat usein turmiollisia. Pahimmassa tapauksessa ne vääristävät totuuden ja suuren yleisön maailmankuvan - aivan kuten cheerleadingin tapauksessa.
Amerikkaisleffojen maalaama kuva lajista on vähemmän mairitteleva. Elokuvien maailmassa cheerleader on yleensä se kuvankaunis bimbo, joka seurustelee jalkapallojoukkueen pelinrakentajan kanssa ja joka kiusaa hierarkiassa alapuolella olevia koulutovereitaan.
Jossain välissä cheerleader saattaa vähän heilutella huiskojaan kentän laidalla. Ehkä.
Totuus - se oikea totuus - löytyy tammikuisena arki-iltana Kastellin koulun liikuntasalista. Kun seuraa Northern Lightsin edustusjoukkueen harjoituksia hetken, on helppo muodostaa lajista uusi käsitys.
15-22-vuotiaat nuoret naiset murskaavat stereotypiat viidessä minuutissa. Joukkueen nimi Diamonds (suom. Timantit) on osuva. On hämmentävää nähdä hypyt, heitot, pyramidit ja permantovoimistelusta tutut liikesarjat voltteineen. Norja notkeus ja väkevä vahvuus lyövät esityksen aikana kättä häkellyttävällä tavalla.
Nämä mimmit ovat kovia urheilijoita. Kovempia kuin valtaosa ikätovereistaan.
Ryhmän pitkäaikainen valmentaja Heli Kaskela katsoo suojattiensa esitystä hymyillen. Valmentajan ilmeestä kuvastuu ylpeys. Ja syystä.
"Joka käänteessä pitää todistella, että cheerleading on urheilua. Olen kyllästynyt lajin arvottamiseen ja kategorisointiin", Kaskela hymähtää.
Unohtaakamme Hollywood-elokuvat.
Ensin tuli turpaan,
sitten kultaa
Joukkueen toinen kapteeni Niina Keskinarkaus, 19, pitää pienen breikin. Naama punoittaa kevyesti ja pulssi hakkaa harjoituksen jäljiltä vielä niin kiivaasti, ettei haastattelun teosta tule vielä mitään.
Taitaa olla kovaa hommaa?
"Joskus olen mitannut sykkeen suorituksen aikana. Kyllä se sinne 190:een nousee", Keskinarkaus muistaa.
Viime keväänä Keskinarkausta haastateltiin Kalevan PeTo-liitteessä. Tuolloin kapteeni totesi provosoivasti, että "cheerleading on rankempaa kuin pallopelit, koska treenattavia ja hallittavia osa-alueita on niin paljon". Keskinarkaus seisoo yhä mielipiteensä takana.
"Tai sanotaanko näin, että cheerleading on eri tavalla rankkaa kuin pallopelit", Keskinarkaus pehmentää.
Vanhan urheiluviisauden mukaan menestys tulee ennen työtä vain sanakirjassa. Diamondsissa työnteon merkitys on ymmärretty. Joukkue harjoittelee yhteensä viisi kertaa viikossa, kaksi tuntia kerrallaan.
"Kerran viikossa nostajat rypistävät kuntosalilla rautaa, ja yläihmiset tekevät venyvyysharjoituksia", Kaskela tarkentaa.
Heli Kaskela sai ahaa-elämyksen jo 1990-luvun alussa, kun Northern Lightsin cheerleadingtoiminta käynnistyi:
"Silloin tuli etelän kisoissa turpaan hurjan pahasti - ja monesti. Jossain vaiheessa se alkoi tympiä. Mietimme kahdeksan tuntia bussissa sitä, miten homma kääntyisi. Päätimme, että menemme salille ja treenaamme lisää."
Nyt Northern Lights kuuluu suomalaisen cheerleadingin suuriin toimijoihin. Seuran nuorimmat löytävät esikuvansa läheltä. Edustusjoukkue on jäänyt 2000-luvun SM-kisoissa vain kerran kärkikolmikon ulkopuolelle.
"Jäyhä pohjoispohjalainen asenne. Se on menestyksemme salaisuus", Kaskela naurahtaa.
Spotteri, muista
ottaa koppi!
Cheerleadingille on käynyt kuin lumilautailulle. Vuosi vuodelta suoritukset ovat vaativampia ja näyttävämpiä.
"Nykyistä lajia ei voi verrata siihen, mitä teimme 1990-luvun alussa. Silloin yhtä pyramidia rakennettiin puoli minuuttia. Tänä päivänä urheilija heitetään ylös parissa sekunnissa ja otetaan vielä voltilla alas kopiksi", Kaskela kuvailee.
Maallikon silmiin laji näyttää jopa vaaralliselta.
"Tämä on extreme-urheilua. Kaikessa urheilussa on riskinsä. Väittäisin, että tässä lajissa vammoja tulee vähemmän kuin esimerkiksi lautailussa", Kaskela suhteuttaa.
Yksi cheerleadingin avainsanoista on luottamus. 17-vuotias Heta Karsi kuuluu joukkueen nousijoihin. Hän katsoo yleisöä ihmispyramidin huipulta.
Kun Karsi pudottautuu korkeuksista alas, hänen on luotettava siihen, että spotterit ottavat hänet kiinni. Pohja yhteistyölle luodaan luottamusharjoituksissa.
"Ai, miltä nousijan rooli tuntuu? Ei miltään. Olen harrastanut lajia 11 vuotta ja mennyt aina ylös", Karsi näpäyttää tyhmää toimittajaa.
Kuin yhtä
suurta perhettä
Diamondsin vahvuudessa on 29 urheilijaa. Ryhmän keski-ikä asettuu haarukkaan 17-18 vuotta.
Mielenkiintoinen kysymys on, miten Kaskela ja toinen valmentaja Sanna Takalahti pitävät kokonaisuuden kasassa. Aikuisuuden kynnyksellä olevalle nuorelle jokainen päivä ei ole hyvä.
"Diamondsia on helppo valmentaa. Tytöt ovat rauhallisia, seesteisiä ja motivoituneita", Kaskela vakuuttaa.
"Treeneissä he voivat nimenomaan unohtaa koulustressin ja muut asiat", Takalahti säestää.
Ilmaus on kulunut, mutta Diamondsien tapauksessa puheet yhdestä suuresta perheestä eivät ole liioittelua. Joukkueen jäsenet viettävät tiiviisti aikaa toistensa kanssa.
"Kaikki kaverini ovat tästä porukasta. Teemme paljon muitakin juttuja, mutta kyllä cheerlading on koko ajan läsnä elämässä", Niina Keskinarkaus myöntää.
Diamonds kilpailee jo absoluuttisella huipputasolla MM-kisoissa. Korkeammalle ei voi enää päästä.
"Ei minulla ole aikomusta lopettaa vielä pitkään aikaan", Keskinarkaus korostaa.
Ja miksi pitäisikään lopettaa? Cheerleadingissa kehityksen rajana on vain taivas - tai Diamondsin tapauksessa Kastellin koulun liikuntasalin katto.
Se lähestyy vuosi vuodelta.
