Vuonna 1844 saksalais-puolalainen taikurin vaimo kuoli Oulussa synnytykseen. Hänelle pystytettiin puinen hautamuistomerkki: naisen figuuri ja kilpi. Kilven toisella puolella kerrotaan naisen nimi ja kohtalo, toisella puolella on säe saksankielisestä virrestä.
Hämmästyttävää kyllä, hautamuistomerkki seisoo yhä vuonna 2009 Intiön hautausmaan lounaisosassa. Teksti ja naisen muotokuvamaalaus ovat luonnollisesti hälvenneet, 165 vuotta vanha puinen kilpi on nakertunut reunoistaan ajan hampaan otteessa.
Oulu-seuran puheenjohtajan, arkkitehti Kaarina Niskalan mielestä muiden muassa taikurin vaimon muistoksi pystytetty puukilpi pitäisi entisöidä. Sillä on kulttuurihistoriallista arvoa.
"Hautamuistomerkkien hoito on yleensä omaisten vastuulla. Haudat ovat kuitenkin niin vanhoja, etteivät vainajan lähiomaiset ole enää elossa. Onkin harkittu rahaston perustamista. Sen avulla kunnostettaisiin hautamuistomerkkejä, jotka ovat taiteellisesti tai kulttuurihistoriallisesti merkittäviä."
Intiön kalmiston vanha osa, Ståhleborg, vihittiin hautausmaaksi 1782. Se on Niskalan mukaan Suomen ensimmäisiä hautausmaita, jotka eivät sijaitse kirkon välittömässä läheisyydessä.
"Vanhimman hautamuistomerkin ikää ei varmuudella tiedetä, se voi olla pystytetty 1803-04, myöhemminkin. Ebba Polviander oli kuollut 1803 ja hänen miehensä kihlakunnantuomari Johan Polviander 1804. Merkki säilyi materiaalinsa ansiosta, se on valmistettu kivestä. Vasta vuonna 1912 alettiin merkitä papereihin, kuka on haudattu mihinkin. Vanhemmissa haudoissa lepäävät tiedetään vain hautakiven perusteella. Myös siksi muistomerkin kunnosta pitäisi huolehtia."
Tyyli paljastaa ajankohdan
Niskala osaa päätellä muistomerkin valmistumisajankohdan ulkonäön perusteella: esimerkiksi rautaristit olivat yleisiä 1800-luvulla ja apilanlehtikuviota käytettiin niissä usein vuosisadan puolivälin jälkeen. Myös peltitauluja tehtiin 1850-luvulla. Maalauksia ja puuveistoksiakin valmistettiin 1800-luvulla.
Vanhat muistomerkit ovat yksilöllisiä, sotien jälkeen taasen haluttiin tasa-arvoisuutta. Silloin tulivat niin sanotut matkalaukkumallit hautakiviin. Viime vuosikymmenten aikana yksilölliset muistomerkit ovat taas tulleet suosioon. Jos haluaa läheisen haudalle ison tai erikoisen muistomerkin, tai poikkeuksellisen hautakiven, tulee siihen kysyä lupa seurakunnalta.
Elämänkohtaloita tutkimassa
Veistoksiin on yleensä kaiverrettu taiteilijan nimi ja teoksen valmistumisvuosi. Intiön hautausmaalla on kivi- ja pronssipatsaita useampi kymmenen, reliefejä on vieläkin enemmän. Yhä nykyäänkin taiteilijoilta tilataan muistomerkkejä läheisten viimeisille leposijoille. Lisäksi hautaustoimistoilla on standardituotteita muistokivien päälle.
Ihmiset ovat kiinnostuneet hautausmaista. Viime vuonna Niskalan opastetulla hautausmaakierroksella oli toista sataa henkilöä. Vierailuilla tulee aina muistaa arvokas suhtautuminen, painottaa Kaarina Niskala.
"Kaikki hautausmaat poikkeavat toisistaan, niillä on tietty tyyli. Intiön hautausmaan vanhasta osasta löytyy hautoja pitkältä aikaväliltä, ajallinen kerroksisuus on Ståhleborgin vahvuus. Hautausmaalla on monenlaisia elämänkohtaloita, joku on menestynyt, jollakin elämä ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. On pitkää ja lyhyttä elämää. Koko elämän kirjo."
Kaarina Niskala kertoo oululaisista taiteilijoista ja kulttuuripersoonista 6. ja 13. heinäkuuta Intiön hautausmaalla. Sen jälkeen hautausmaakierroksilla kerrotaan virkamiehistä ja tervaporvareista, sekä sankareista sodan ja rauhan aikana.
Elokuun 17. päivään jatkuvat maksuttomat kierrokset aina maanantaisin klo 18-20, lähtö hautausmaan pääportin edestä.
Opastettuja hautausmaakierroksia järjestetään myös Oulujoen hautausmaalla neljänä torstaina heinäkuussa.