Oululainen kirjallisuus on pääsemässä mainioon vetoon muutaman langanlaihan vuosikymmenen jälkeen.
Oululaiset tekijät ovat täyttäneet kirjakaupan hyllyjä romaaneilla, tietokirjoilla, lastenkirjoilla sekä novelli- ja runokokoelmilla.
Erityisen hienoa on, että kaupungissa julkaistu vuoden sisällä useampi esikoisteos, vieläpä nimekkäissä kustantamoissa.
Ei ole pitkä aika siitä, kun Pohjois-Suomen suurimmasta kaupungista sai lampun kanssa hakea ammattikirjailijaa. Lippua pidettiin korkealla ainoastaan Joni Skiftesvikin pihamaalla Taskilassa.
Monipuolinen Skiftesvik oli ainoa valtakunnan mitat täyttävä tekijä.
Skiftesvik on 1980-luvulta lähtien tehnyt romaaneja, novelleja, tietokirjoja, näytelmiä, kuunnelmia, tv- ja elokuvakäsikirjoituksia.
Jälkeenpäin on helppo sanoa, että hän vastasi noina vuosina vähintään kymmenkuntaa kirjailijaa.
Ohuenohuina aikoina Oulun kirjallinen katse kääntyi sisäänpäin, mennyttä kulta-aikaa kohti. Sellainen on tavallista, kun muu maailma liikkuu ja itse seisoo Tuiran asemalla.
Menneisyydestä kaivettiin tunnettuja nimiä. Oulusta ovat Samuli Paulaharju, Tatu Vaaskivi, Teuvo Pakkala ja V.A. Koskenniemi. Heitä muisteltiin tyrät rytkyen.
Suomen historiaa ristiin rastiin vaellellut Veijo Meri on nostanut esille Sara Wacklinin ja Franz Mikael Franzénin, kestävät mestarit.
Menneen haikailusta taisi tulla paha tapa. Umpioitunut kotiseutuhenki esti vapaan ilmavirtailun, uusien tekijöiden esille pääsyn.
Kaupunki ei ole oikea ellei siellä ole kirjailijoita. Kirjailijaton kaupunki on kuin henkilö, jonka päässä ei harhaile ainuttakaan ajatusta.
Sinänsä on aivan sama, missä hyvä kirja on kirjoitettu. Mutta ei aivan.
Kirjallisuus tarjoaa maaperän, jolla haastaa vanha ja sovinnainen. Se rapsuttelee luutumia irti ja esittelee mahdollisia maailmoja. Siksi kaupungin pitää suosia kirjallisuudessa ennen kaikkea nykypäivää ja tulevaa.
Meille tavallisille lukijoille tuottaa mukavaa ajankulua huomata vaikkapa Ari Paulowin tai Antti Leikkaan romaanihenkilöiden kiepsahtavan tuttuun kapakkaan.
Oulu ei ole palannut kirjailijoiden kaupungiksi sattumalta. Taustalla on sekä onnekkaita sattumia että määrätietoisuutta.
Ennen kaikkea joku on osannut nähdä muutakin kuin menneen loisteen.
Nuoria kirjoittajia eteenpäin patistanut Huutomerkki-yhdistys täyttää pian kymmenen vuotta. Taidetoimikunnan palkkalistoilla työskentelee kirjallisuuden läänintaiteilija.
Ouluun on äsken perustettu kirjailijaseura, yhdistämään seudulla toimivat kirjailijat. Seura järjestää kirjallisuuskeskiviikkoja. Niissä lukija kohtaa tekijän.
Nämä ovat pieniä mutta välttämättömiä puolapuita.
Epäonneakin on ollut. Oulun kirjamessuille on tuottanut vaikeuksia löytää luonteva ajankohta, pitopaikka ja jopa nimi.
Suuret eteläsuomalaiset kustantajat eivät ole innostuneet kesäkuun ja elokuun väliä seilaavasta tapahtumasta.
Kirjankustannusta on yritetty virittää pariin otteeseen. Rajalla-kustantamo ehti julkaista teoksia, mutta täysin vailla sisällöllistä linjaa. Nopeasti yhtiö otti ja lopetti.
Toinen pienkustantaja on ollut vuosia perustamista vaille valmis.
Pääkaupungin kirjallisissa piireissä Oulun nousu on pantu merkille. Sitä oli odotettu.
Jossakin Bulevardin liepeillä jo kuiskutellaan, että tuore oululainen romaani olisi vahva ehdokas valtakunnallisen palkinnon saajaksi.
Syksy näyttää.