"Kuuluu vähän luonteeseen, että haastetta pitää olla elämässä", tuumaa kemiläinen liikkeenharjoittaja Aarne Kauhanen, 54.
Kemin Pyörä ja Varasosa -nimistä polkupyörä- ja pienkoneliikettä vuodesta 1978 pyörittänyt Kauhanen ryhtyi jatkamaan tänä keväänä konkurssiin menneen Jussin Pyöräpisteen liiketoimintaa Oulussa Villiratas Oy:n nimissä.
Eivätkä oululaisliikkeen Tuiran ja Jukolankujan myymälät ehtineet olla konkurssiloppuunmyyntinsä jälkeen kiinni kuin muutaman päivän, kun ne avasivat ovensa kemiläisyrittäjän kokoamin voimin.
"Yksi syy nopeaan avaukseen oli se, että vaimo sattui olemaan juuri silloin kuntoutuksessa ja vuosilomalla, eli pääsin tekemään ostopäätöksen ihan yksin. Kun vaimo sitten oli tulossa junalla Turusta, pyysin häntä hyppäämään kyydistä Oulussa - minulla kun olisi täällä jotain näytettävää!"
Pyöräliikkeen pikaisesta ostopäätöksestä huolimatta perhesopu on Kauhasilla kuulemma säilynyt, "koska kotona ehtii olemaan enää niin harvoin".
"Tosin vaimon mielestä olen ennenkin ollut aina jossain muualla kuin kotona", Kemin kauppiasyhdistyksen pitkäaikainen aktiivijäsen sekä matkailualan yritys Jokikeskus Oy:n osakas Kauhanen veistelee.
Aarne Kauhanen kuitenkin myöntää, ettei hän aivan päätä pahkaa ollut Ouluun asettumassa: jos Jussin Pyöräpiste olisi jatkanut entisellään, olisi vieraspaikkakuntalaisellakin ollut korkeampi kynnys aloittaa.
"Mutta nyt tänne oli sikäli helppo lähteä, että yrityksen kaikki tuotteet olivat itselle jo ihan tuttuja, ja parikymmentä vuotta toimineelle yritykselle puolestaan oli karttunut laaja asiakaskunta."
Jos osaa palvella asiakkaitaan oikein, pysyvät he asiakkaina jatkossakin, yrittäjä luottaa. "Päällimmäinen periaatteeni on, että kun asiakkaita palvellaan, heitä palvellaan mahdollisimman hyvin."
Mutka Turussa
ja takaisin Kemiin
Aarne Kauhanen luonnehtii jos nyt ei ihan syntyneensä, niin ainakin varttuneensa pyörä- ja pienkonekaupassa. Hänen isänsä Juho Kauhanen perusti ensin pelkän pyörä- ja mopokorjaamon 1963.
Jo parin vuoden kuluttua kemiläisyrittäjän bisnes laajeni pyörien ja mopojen vähittäiskauppaan, ja ennen pitää myös pienkoneet tulivat liikkeen sortimenttiin.
"Alkuaan isän korjaamo oli paikassa, josta keskustaan oli viitisen kilometriä. Kipaisin koulun päälle jopa kolme neljäkin kertaa illassa hakemassa tarvikkeita korjaamoon. Silloin tuli mieleen, ettei ihmisen kuuluisi juosta ympäri kyliä ja hukkareissujakin tehden vain jonkun tietyn tavaran perässä."
Mutta kuinkas sitten kävikään - pyöriä ja mopoja raskaampi tekniikka houkutteli nuorukaisen Wärtsilälle Turkuun. "Siellä otin tuntumaa, millaista on olla hommissa toisella. Ja täyttä päätähän sitä sai töitä painaa."
Kun Juho Kauhanen kertoi suunnittelevansa liikkeen laittamista Kemin keskustaan, ei jälkikasvun tarvinnut miettiä enää kauan kotikonnuille paluuta. Kemiin paluunsa jälkeen poika alkoi pyörittää korjaamoa ja isä liikettä. Kun isä jäi eläkkeelle, poika osti bisnekset omiin nimiinsä.
Muutos jättää
omat jälkensä
Kemin Pyörä ja Varaosa on saavuttanut kotikentällään Kemissä noin 50 prosentin markkinaosuuden polkupyörien myyjänä. Yrittäjän mielestä kovin suuria mahdollisuuksia pyöräkaupan kasvattamiseen ei Kemin suunnalla enää ole.
Oulussa Jussin Pyöräpiste on vakiinnuttanut markkinaosuutensa viime vuosina noin 30 prosenttiin. Saavutetusta asemasta aiotaan Kauhasen mukaan pitää kiinni.
Kauhanen kertoo Kemin sekä Oulun kahden myymälän liikevaihtotavoitteen olevan tältä vuodelta yhteensä kolme miljoonaa euroa, tästä Oulun-myymälöiden osuus olisi kaksi miljoonaa.
"Kasvua tietysti aina tavoitellaan, mutta toisaalta tällainen muutosvaihe kuten konkurssi jättää sekin jälkensä", Kauhanen miettii.
Yrittäjä on esimerkiksi joutunut etsimään Jussin Pyöräpisteisiin uudet työntekijät, koska edelliset ennättivät työllistyä muualle.
Tätä nykyä Oulun kahden myymälän palveluksessa on kymmenkunta työntekijää, Kemin-liikkeessä heitä on puolet vähemmän.
Aarne Kauhanen itse reissaa Kemistä Ouluun harva se viikko pariksi kolmeksi päiväksi kerrallaan, muun muassa vastaamaan tavaranhankinnasta ja erilaisista neuvotteluista.
"Mutta on sitä täällä kynnet savessa itselläkin", Tuiran-myymälästä pyöräkauppojen teosta tavoitettu kauppias naurahtaa.