Marsalkka Mannerheim vanhana seurustelu-upseerina johdattaa Oulun taidemuseon portaikossa toiseen kerrokseen, muotokuvien kavalkadiin 1600-luvulta tähän päivään.
Pilke Niilo Hyttisen Mannerheim-maalauksen (1993) silmäkulmassa kertoo, että kuvien sarja päättyy museon kahvilassa haukiputaalaisen valokuvaaja Kai Tirkkosen huolellisiin ja tyylikkäisiin koirankuonojen ateljeetutkielmiin.
Vaikka olihan Isaac Wacklin (1721 Oulu - 1758 Tukholma) Tirkkosen edeltäjä. Maalauksessa Riita ahvenesta (1756) on koiralla ja kissalla kovin inhimilliset kasvot - vertauskuvallisesti 1700-luvun Ruotsi-Suomen hatut ja myssyt. Mutta Wacklinin näyttelyjulkaisun kirjoittaja Jouni Kuurne ei lämpene tälle tulkinnalle.
Isaac Wacklin on osuva ja itseoikeutettu valinta Oulun 400-juhlavuoden näyttelyksi. Hän oli 1700-luvun alkupuolen kansainvälinen ja osaava oululainen. Hyvässä seurassa -näyttelyssä jokaisella taiteilijalla ja/tai hänen muotokuvamallillaan on yhteys pohjoiseen.
Wacklinin maalaamat muotokuvat tuovat näyttelyyn tuulahduksen skandinaavisesta muotokuvataiteesta, jossa uuden, kansainvälisen ja vaalean rokokoon ynnä sen kiehkuroiden lisäksi oli vielä myöhäisbarokin tummaa perinnettä ja symbolisia yksityiskohtia.
Taiteilijan veljiä esittävät maalaukset kauppias Michael Wacklinista (1755) ja Laihian kirkkoherrasta Samuel Wacklinista (1755).
Omakuvaksi oletettu maalaus (noin 1754, Ateneumin kokoelmat) ei valitettavasti ole näyttelyssä.
Viereisessä huoneessa Cornelius Arendtzin maalaama (1611) muotokuva Johannes Messeniuksesta (1579-1636) suorastaan tulvii vanhempaa, 1600-luvun alun symbolismia. "Tieteet ja taiteet jäävät elämään kuoleman jälkeen, ilman niitä elämä olisi kuollut", lukee Messeniuksen kirjassa latinaksi. Sen näkee nyt lähempää kuin maalauksen vakiopaikassa Oulun tuomikirkossa.
Nämä 1600- ja 1700-lukujen muotokuvat ovat kuitenkin yksilöllisempiä ja realistisempia kuin 1800-luvun alkupuolen pienten ja keskenään samanlaisten biedermeier-muotokuvien rivistöt oululaisista kauppaporvareista ja virkamiehistä.
Karl Peter Lehman ja Wilhelm Kiesewetter olivat oululaisten ikuistajia juuri ennen valokuvauksen invaasiota.
1800-luvun loppupuolen kuvataide lienee ollut Oulussa niukkaa. Näyttelyssä sitä edustavat Oulussa ja ympäristössä maalannut Arvid Liljelund ja oululaissyntyinen Amelie Lundahl.
1900-luvun taiteilijoiden runsaudesta mainittakoon Eero Snellman, Vilho Lampi, Werner Åström, Åke Mattas, Aukusti Koivisto. Pentti Koiviston pieni maalaus sellisti Seppo Laamasesta (1958) kertoo koskettavasti kahden taiteilijan herkkyydestä.
Juho Mäkelän ja Yrjö Ollilan ekspressionistiset maalaukset toisistaan viestivät uuden taiteen rynnistyksestä maahamme. Kookkaat teokset rytmittävät tehokkaasti näyttelytilan teossarjoja.
Lauri Arolan kolme luonnosta Oulun kaupunginjohtaja Heikki Karjalaisen postuumiksi muotokuvaksi ja Martti Mäen maalaukset tuovat muotokuvat 2000-luvulle.
Toimeliaassa keski-iässä menehtyneen Karjalaisen rinnakkaiskuvana voi nähdä lähietisyydellä Rafael Wardin maalauksen vaimostaan dementikko-osaston hoidokista Reetasta (os. Karjalainen).