Kirjoittaja on Helsingin yliopiston Pohjoismaiden ja Suomen historian professori.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Tämä tuli mieleen, kun seurasi syyrialaisten ja muiden saman maailmanpiirin nuorten miesten raivonpurkauksia tunnetun tanskalaisen pilakuvan vuoksi tai varjolla. Lippuja ja lähetystöjä poltettiin, pyhää vihaa ja kostoa uhottiin sydämen kyllyydestä.
He tekevät sen itse. Näinkin voisi asian ilmaista muhamettilaisten fanaatikkojen käytöstä katsellessa. Eivätkö väkivaltaiset reaktiot, kuolemantuomiot ja pommi-iskuilla uhkailut todista pilakuvista pahimmaksi väitetyn - sitä, jossa profeetta on esitetty pommipäisenä hahmona - osuneen asian ytimeen?
Mikä muu tapa islamilaisilla ääriliikkeillä on ollut kommunikoida kuin heittää pommi sivullisten niskaan ja juosta? Mitä muita tunnettuja tapoja fundamentalisteilla on keskustella toista mieltä olevien kanssa kuin julistaa kuolemantuomioita? Ja juuri noin he nytkin suhtautuvat vannoessaan pilapiirtäjälle ja samaa tietä koko Euroopalle tuskallista kuolemaa.
Oikeasti kuva ei tietenkään pilkkaa islamia tai profeettaa: se herjaa syystä molempien häikäilemätöntä hyväksikäyttöä. Sellaista vallanhimoiset tyrannit ja syyttömien verta vuodattavat fanaattiset liikkeet ovat kautta historian harjoittaneet. Ja todettakoon nyt varmuuden vuoksi vahvasti alleviivaten: ilmiö on vähintään yhtä tuttu kristillisessä maailmassa kuin muualla. Meidän kulttuurihistoriamme ei ole näissä suhteissa ylevämpi.
Tällä kertaa pilkka osui islamilaiseen kulttuuripiiriin. Siksi kannattaa katsoa, ketkä siitä eniten hermostuivat tai ketkä sitä näyttävämmin käyttivät tekosyynä omien asemiensa vahvistamiseen.
Ykköspaikalle näyttää nousevan Syyria - ja mikä sen ymmärrettävämpää. Maata on yksivaltaisesti hallinnut jo pitkään yksi suku. Se ei kai epäröi poltattaa Tanskan ja Norjan lähetystöjä raivoon kiihotetun katurahvaan ja käskyläistensä avulla, jos lipsuvaa otetta vallasta ja kansan rikkauksista on näin lujitettavissa.
Iranissa puolestaan köyhää kansaa ja vaurasta maata tyrannisoi julma pappisvalta, jonka olemassaolo on kiinni siitä, missä määrin se kykenee lietsomaan uskonnollista kiihkoa omaksi hyväkseen. Pilakuvien ympärille synnytetty kohu sopii pappistyranneille mainiosti.
Uskottelemalla kansalle kuvien loukanneen pyhää profeettaa papit kiihottavat yhteiskuntaan sotaisan ilmapiirin, jossa maltin, järjen ja opposition ääni on tukahdutettavissa. Vankityrmien ja kidutuskammioiden ovet käyvät, kun diktatuuria kyseenalaistamaan rohkenevat voidaan kätevästi leimata pyhän uskonsodan rintamakarkureiksi.
Palestiinalaispoloiset ovat jääneet niin kaamealla tavalla maailmanhistorian rattaiden uhreiksi, ettei heistä haluaisi sanoa mitään. Mutta sanotaan kuitenkin: säälittävää ja surullista oli katsoa kuinka palestiinalaisaktivistit pyssyt toisessa ja töhrivä maalisuti toisessa kädessä sulkivat EU:n toimistoa, jolla ei ole mitään tekemistä kuvien kanssa.
Ulkopuolisen hämmennystä lisää tieto, että machoilevat pyssymiehet purevat ruokkijansa kättä kuin uhmaikäiset pikkulapset. Ilman EU:n ja amerikkalaisten taloudellista apua palestiinalaisten onneton kohtalo olisi kai vielä surkeampi. Vanhan valtapuolueen Al Fatahin herrojen pankkitilit olisivat joka tapauksessa laihempia, sikäli kun väitteet palestiinalaishallinnon läpimädästä korruptiosta pitävät paikkansa.
Monet oppineet ovat ehtineet korostaa muhamettilaisten kansojen loukkaantumisen aitoutta ja mielenilmaisujen spontaaniutta. Ainakin Syyriassa ja Iranissa mielenilmaisut olivatkin yhtä spontaaneja kuin vappumarssit muinaisessa Neuvostoliitossa.
Aitoutta en epäile, mutta sitä epäilen, mikä on aidon pyhän vihan kohde: pilakuviahan nämä ihmiset eivät ole nähneet, joten mieliä ovat kiihottaneet heille välitetyt mielikuvat. Ja ketkä ovat mielikuvien takana? Yksi sylttytehdas löytyy Tanskanmaalta: joku siellä jostain syystä asuva imaami ylpeili käyttäneensä kuukausikaupalla energiaansa saadakseen islamilaiset maat kiinnittämään huomiota pilakuviin, jotka ilman hänen ponnistuksiaan olisivat jääneet huomaamatta!
Imaamin vaivat palkittiin lopulta. Ne jotka hänen laillaan tarvitsevat pyhyyden valheellista suojanaamiota omien valtapyyteittensä peitoksi, saivat sopivan aseen käyttöönsä. Pienet ääriliikkeet lännessä saivat myös uhkailevien mielenosoittajien käytöksestä todistukset käsityksilleen koko islamin pahuudesta. Toinen läntinen reaktiomalli, anteeksi pyytelevä rähmällään matelu muutamien fanaattisten pomminheittäjien edessä, on yhtä vastenmielinen ja tarpeeton.
Niin on jos siltä näyttää. Nyt näyttää siltä, että sivilisaatiot törmäisivät uhkaavasti toisiinsa. Näin ei silti ole: vastakkain ovat pienet ääriliikkeet ja toisaalta maltti, sivistys ja halu oikeudenmukaisuuteen. Nämä arvot nauttivat islaminuskoisten suuren valtaenemmistön kannatusta.
Meiltä länsimaista löytyy yllin kyllin natsihenkistä "kristittyä" roskaväkeä, joka kuvittelee saaneensa muhamettilaisten reaktioista oikeutuksen yhä typerälle ja väkivaltaiselle käytökselleen. He kuuluvat viivan samalle puolelle kuin äärimuslimit - eli linnaan tai karkotettaviksi, jos laki ja tavat eivät sovi. Kummankaan vastenmielisessä kulttuurissa ei ole mitään ymmärrettävää.
Onnettominta koko sotkussa on, että huomio kohdistui - kuten sotkun synnyttäjät halusivat - olemattomaan pikkuasiaan. Maailma on täynnä vääryyttä, syrjintää, hätää ja ihmisoikeuksien julmaa polkemista. Tähän kaikkeen pitäisi puuttua, ei mitättömiin kuviin.