Inari Luonto oli saamelaisten uskomuksissa täynnä henkiä ja pyhiä paikkoja. Aurinko, ukkonen, tuuli ja vesi olivat palvottuja luonnonvoimia. Inarin alueella asuneiden inarinsaamelaisten jumalista voimakkain oli ukkosenjumala Äijih (Ukko), jonka vaimo Ákku (Akka) oli hedelmällisyyden jumala. Seidat olivat usein maisemasta erottuvia kiviä tai lohkareita, palvospaikkoja, joille vietiin uhreja saalisonnen takaamiseksi.
Inarijärveltä tunnetaan ainakin neljä Ukkoa, joista kuuluisin on Inarijärven Ukonselän Ukonsaari. Muita ovat Ukonjärven Ukko, Kasarinselän etelälaidan Katsomasaaren pieni Ukonsaari ja Sevettijärven Ukonpää.
Ehkä vanhin näistä palvospaikoista on Ukonjärven Ukko-saari, joka erottaa Ukonjärven Inarijärven Joensuunselästä. Siitä kirjoittivat jo 1800- ja 1900-luvuilla muutamat Lapin tutkijat, kuten Jaakko Fellman, Samuli Paulaharju ja T.I. Itkonen.
Tiedot Ukonjärven Ukon seidan sijainnista ehtivät hävitä, mutta vanhojen lähteiden perusteella se oli yksi inarinsaamelaisten tärkeimmistä ja tunnetuimmista palvospaikoista. Sen merkitykseen viittaa erityisesti Ukonjärven vanha nimi Pasmusjävri eli Pyhinjärvi, joka oli käytössä vielä parisataa vuotta sitten.
Ukonjärven Ukon seita paikallistettiin arkeologisissa tutkimuksissa kesällä 2007. Saarelta löydettiin myös eri-ikäisiä jälkiä muun muassa petun keräämisestä ja lintujen munituksesta.
"Seidan läheltä löydettyjen eläinten luiden perusteella paikalla on uhrattu peuran, lampaan, laulujoutsenen, kalasääksen, hauen ja mahdollisesti myös vuohen luita", kertoo toinen seidan etsintää johtanut arkeologi Eija Ojanlatva Inarin Siidasta.
Ukonjärven Ukolla uhraukset ajoittuivat 1050-luvulta 1400-luvun alkuun, joten se on vanhempi uhripaikka kuin Inarijärven Ukonsaari, jonka luuaineisto on 1300-1600-luvuilta.
Juutuanvuonossa sijaitseva Ukonsaari on nykyään tunnetuin saamelaisten palvontapaikoista. Ojanlatvan mukaan koko Ukonsaari on ehkä ollut yksi suuri seita.