Matka heinäkuusta 2014 on ollut pitkä, vaiherikas ja kivulias. Tunnelin päässä on nyt rutkasti valoa. Pyhäjokinen Janne Anttila esittelee uutta jalkaansa, jonka kanssa hän on hieronut sinunkauppoja muutaman viikon.
– Tuntuu uskomattomalta kävellä 3,5 vuoden jälkeen. Kävely unohtui siinä ajassa, joten ei tämä vielä ihan täydellisesti suju. Vielä en pysyisi Valentin Konosen perässä.
Metallimies-koneistajan silmään uusi jalka passaa hyvin. Onhan proteesi tehty osittain lasi- ja hiilikuidusta.
Anttila loukkaantui vakavasti liikenneonnettomuudessa, kun henkilöauto ajoi kolmion takaa hänen eteensä kantatie 86:lle Oulaisissa.
Anttila oli liikkeellä itse rakentamallaan chopperilla, jonka kanssa hän lensi törmäyspaikalta. Onnettomuudessa murtui yläleuka, sormia ja vasen jalka useammasta kohti.
Sairaalassa kului kolme kuukautta. Kotiutumisen jälkeen OYS ja terveyskeskus kävivät entistä tutummaksi.
Anttila laskee, olleensa leikkauspöydällä 19 kertaa, mutta vasemmasta jalasta ei saatu enää toimivaa. Jalalla ei pystynyt vastaamaan maahan. Kun jalkaa käytti vähänkin, se kipeytyi. Ongelmana oli sekin, että useasti operoitu iho rikkoontui helposti ja jalka tulehtui.
– Viime tammikuussa OYSin lääkäri esitti jalan amputoimista. Hirvittihän se. Pyysin miettimisaikaa.
Saman kuvion toistuminen helpotti päätöksentekoa. Anttila oli käytännössä kotinsa vanki. Kotoa lähdettiin yleensä vain terveyskeskukseen jalan haavoja tai tulehdusta hoidattamaan.
Onneksi Anttilan Paula-vaimo on ammatiltaan sairaanhoitaja. Osa hoitotoimenpiteistä onnistui kotioloissa, samoin kipulääkerätinki.
Kesällä jatkui jalan tulehduskierre ja päätös oli selvä, jalan saa amputoida.
– Olisi pitänyt tehdä se päätös jo aiemmin, mutta ainakin tietää, että kaikki voitava tehtiin.
Lokakuun 4. päivänä jalka amputoitiin polven alapuolelta. Vaikka vaurioitunut osa jalasta oli pois, se kummitteli jossain alitajunnassa.
– Aavekipu on kumma juttu. Vaikkei koko jalkaterää enää edes ollut, se oli tosi kipeä. Kipuun auttoi osaltaan se, että katsoi olematonta jalkaa ja aivoille välittyi tieto, ettei olematon voi olla kipeä. Vaikka kyllä siinä kipulääkkeitäkin tarvittiin.
Aavekipua kesti aikansa, mutta tynkä parani odotettuakin nopeammin. Silikonisukka asettui tyngän suojaksi ja jälleen otettiin askel eteenpäin. Proteesintekijä reissasi Tampereelta Ouluun, jossa varmistettiin, että jalkaproteesin suunnittelu voidaan aloittaa. Anttila puolestaan reissasi Tampereelle sovittamaan.
Moniko arvaa, millainen tunne on saada vuosien jälkeen jalkaan oikeat kengät. Tukeva turvamaihari sen erikoisvalmisteisen, liian suuren ja muotopuolen kengäksi kutsutun tilalle.
Amputaatio oli radikaali ratkaisu, mutta se avasi uusia ovia.
– Käyn edelleen fysioterapiassa pari kertaa viikossa. Nyt siitäkin on oikeasti hyötyä, kun opettelen kävelemään proteesin kanssa.
Vertaistukeakin löytyi. Moottoripyöränäyttelyssä Anttila tapasi toisen motoristin, joka oli menettänyt onnettomuudessa jalkansa.
– Ei hänestä edes huomaa, että proteesi on käytössä. Ja onhan näitä kannustavia esimerkkejä.
Metallimies-koneistaja odottaa, että normaali arki alkaa ja hän pääsee takaisin tuttuun komennushommaan ja osaksi työporukkaa. Töihin paluu voi olla ajankohtainen ensi keväänä, kunhan proteesinkäyttö on otettu haltuun.
Sitä ennen fysikaalinen jatkuu, sinunkauppojen hieronta etenee ja Anttila suunnittelee kävely- ja hiihtoreissuja.
Kävelyreissujen yksi etapeista on kotitalon välittömässä läheisyydessä. Sieltä Anttila on ammentanut puhtia koko toipilasajan.
Verstaan työpöydällä köllöttelee keula chopperiin.
– Choppereiden rakentelu on yksi selviytymiskonsteista. Se on terapiaa, kun saa keskittyä pyörän osien tekemiseen.
Anttila on napannut rakentamillaan pyörillä useita palkintoja moottoripyöränäyttelyistä. Myös kolmen ja puolen vuoden takaisessa onnettomuudessa osallisena ollut chopperi on saanut uuden mahdollisuuden.
– Pyörästä ei ole jäljellä kuin moottori, mutta sekin on rakennettu muutaman kerran uudelleen.