Saksalainen tuulivoimalavalmistaja Nordex Energy GmbH pitää maineensa ja uskottavuutensa takia tärkeänä, että Mäkikankaan tuulipuistossa Pyhäjoella ei nähdä kolmatta laparikkoa. Viimeisimmän haverin syy oli yhtiön mukaan rikkoutuneen lavan jarrussa.
– Se oli kertaluontoinen tapaus. Olemme varmoja, että tuulipuisto ei tule enää tulevaisuudessa aiheuttamaan riskejä ihmisille ja ympäristölle, Nordex Energyn varatoimitusjohtaja Ralf Peters sanoo.
Kaikki 11 voimalaa pysäytettiin marraskuun puolivälissä, kun yhdestä tuulivoimalasta katkesi lapa.
Ensimmäinen laparikko Mäkikankaalla tapahtui huhtikuussa 2015. Sen seurauksena Nordex Energy vaihtoi varotoimenpiteenä kaikkien voimaloiden lavat uusiin.
Voimalavalmistajan antaman selvityksen perusteella ensimmäisen laparikon syy oli Wpd Finland Oy:n toimitusjohtajan Heikki Peltomaan mukaan lavassa havaittu jonkinlainen valmistusvika tai laatupoikkeama.
Epäonninen Mäkikankaan tuulipuisto alkaa tuottaa sähköä jälleen lähiaikoina. Peltomaa kertoo voimaloiden käynnistyvän mahdollisesti vielä tämän vuoden puolella.