"Olen järkyttynyt. En olisi voinut kuvitella, että meikäläinen saa palkinnon", kommentoi näyttämötaiteen valtionpalkinnon saanut pukusuunnittelija Pirjo Valinen. Palkinnon eli 15 000 euroa luovutti opetusministeriön taide- ja kulttuuriperintöyksikön päällikkö Risto Ruohonen tiistaina Helsingissä.
Oulun kaupunginteatterissa työskentelevä Valinen riemuitsee, että pukusuunnittelu on vihdoinkin saanut jalansijaa Suomessa. Taideteollisessa korkeakoulussa alkoi pukusuunnittelun koulutus lavastustaiteen linjalla vuonna 2003. Oma tutkinto on tuonut itsetuntoa puvustajille, joilla on ollut perinteisesti kirjava koulutuspohja.
"Tämä on merkittävä tunnustus koko ammattikunnalle. Yli 30 vuotta on ollut tienraivaamista.Kun ei ole ollut kunnon koulutusta, on pitänyt haalia se jostakin."
Valisen mukaan puvustaja jää luomuksineen turhan usein parrasvaloissa paistattelevien ohjaajien ja näyttelijöiden varjoon. Turhautumaan hän ei ole silti kerinnyt, sillä muutoin "työt olisivat jääneet tekemättä".
Pirjo Valista voisi luonnehtia työpaikkauskolliseksi, sillä hän on työskennellyt Oulun kaupunginteatterissa vuodesta 1975 lähtien.
"1990-luvun vaihteessa minua yritettiin houkutella muualle töihin. Ehkä minua pitelee täällä tuo pieni saari eli Hailuoto."
Valisella on ollut Hailuodossa oma rauhoittumispaikka jo vuodesta 1988 lähtien.
"Sinne on päästävä viikonloppuisin. Kun katsoo merelle, jossa näkyy vain horisontti, niin on tilaa ajatella. Horisontti pitää käydä tarkistamassa joka viikko, että pysyy tasapainossa."
Paikoillaan pysymisessä hän näkee monia etuja.
"On helpottavaa, kun ei ole tarvinnut lähteä nollatilanteesta. Taustaryhmä on tuttu ja olemme löytäneet yhteisen kielen. Jos olisin free-pukusuunnittelija, en ehkä pystyisi keskittymään yhtä hyvin."
Työskentely samassa talossa vuosikymmenien ajan ei välttämättä tarkoita jämähtämistä. "Oulun kaupunginteatterissa on käynyt paljon vierailijoita, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä. Välillä olen opiskellut ja matkustellut."
Valinen korostaa, että puvustus ei ole pelkkää vaatettamista, vaan siinä on otettava huomioon monia asioita.
"Puvuissa on dramaturgiaa mukana. Vaikka puvustus on ohjauksellinen ratkaisu, se ei ole ohjaajan ratkaisu. Visuaaliset elementit auttavat myös katsojaa ja näyttelijää."
Valiselle teatteri on illuusion luomista, ja paperi pukujen materiaalina on ollut siinä hyvänä apuna. Paperipukuja on hämmästelty Suomessa ja maailmalla.
"Kangaskaupassa asiointi ei tee autuaaksi. Jos minulle annetaan pakka valkoista paperia ja pakka valkoista kangasta, valitsen paperin. Olen kuin maalari ja voin tehdä siitä sellaista kuin haluan."
Katsomon perälle tavallinen silkki tai nahka ei näytä enää juuri miltään, kun taas paperissa vaatteen olemus välittyy kauimmaisillekin penkkiriveille.
Valinen kertoo hyötyneensä yllättävällä tavalla tekstiiliopettajan koulutuksestaan. "Olen tehnyt koko ajan sitä vastaan yrittäessäni löytää nopeita ja helppoja keinoja. Haluan kokeilla muutakin kuin keskivertoa. Välillä tulee takapakkia, mutta eipähän puudu."
Kommelluksiakin on sattunut. "Kerran halusin muuttaa nahkatakin värin. Tiesin, ettei nahkaa saa keittää, mutta minähän tein niin. Kun menin vähän ajan päästä katsomaan, odotti siellä nukentakki."