Betonia ja terästä on jalostettu vuosikymmenet, lauta sen sijaan on taipunut vain hitaasti valmiiksi järjestelmiksi.
"Puulla on ollut pieni markkinaosuus rakenteissa ja julkisivuissa, mutta puu on ottamassa sitä", vakuuttaa puutuotealan markkinajohtajan Finnforestin toimitusjohtaja Ari Martonen.
"Me ajamme meidän omaa jälkimatkaamme kiinni."
Muutosta signalisoi Euroopan korkein puurakenteinen toimistorakennus, jota Finnforest pystyttää juuri Tapiolassa. Nelikerroksinen talo, josta runsas kolmannes tehdään puusta, valmistuu elokuussa.
Kohteessa on parikymmentä uutta ratkaisua, kuten kertopuiset ontelolaatat.
Pohjois-Amerikassa metsäyritykset tekevät rahaa ennen kaikkea puutuotteilla. Suomessa sen sijaan puutuotteet ovat olleet metsäteollisuudessa velipuolen asemassa, Martonen tietää. "Niihin ei ole panostettu kuten paperiin tai kartonkiin."
Jo pelkkä käsite ''mekaaninen metsäteollisuus - siis sahatavara, lastulevy ja vaneri - saa Martosen nykyään kananlihalle.
"On oltu hyvin tuote- ja tuotanto-orientoituja, vaikka lähtökohtaisesti palvellaan rakentamista."
Amerikasta mallia
Yhdysvalloissa ja Kanadassa puuta käytetään noin kuutiometri asukasta kohti.
"Vaikka talo näyttäisi kivitalolta, niin valtaosa on puurakenteisia."
Suomi, Ruotsi ja Norja ovat kirineet samalle tasolle vasta viimeisten kymmenen vuoden aikana. Kasvua etsitäänkin nyt Euroopasta, missä puuta kulutetaan vasta alle 0,4 kuutiota per henki.
"Eurooppa on keskinkertainen kehitysalue."
Pohjoismaissa puu on kirinyt lähes 40 prosentin osuuteen julkisivuratkaisuissa. Euroopassa puuta sen sijaan käytetään vasta kymmenesosassa rakennusten rakenteita.
"Puulle on kyllä tilaa", Martonen vakuuttaa.
Tuplasti valmiimpi
Perinteisesti asuntoja on rakennettu itse "pitkästä tavarasta". Ihmisten aika ja rakennustaidot ovat kuitenkin vähissä. Vasta nyt alalla on herätty siihen, että kehitetään suunnittelu-, tuote- ja palveluratkaisuja sekä järjestelmätuotteita, toimitusjohtaja Martonen myöntää.
Hartolassa rakenteilla oleva talomoduulitehdas on tästä yksi esimerkki. Sen myötä niin sanotun kertopuun tuotanto kolminkertaistuu. "Luja, mittatarkka, vääntymätön ja kevyt" rakennemateriaali sopii niin pokiin kuin palkiksikin.
Kun normaalisti elementtitalosta valmistuu pystyttämällä 40 prosenttia, niin moduuliratkaisut enemmän kuin tuplaavat talon valmiusasteen. "Se on valmiimpi ja nopeammin valmiimpi." Niin kylpyhuone, keittiö kuin saunakin tulevat tehtaalta toisiinsa sopivina moduuleina kaakeleineen ja kiukaineen. Vain kattoratkaisut tehdään erikseen.
Kahden miljardin euron liikevaihto tekee Finnforestista puutuotealan suurimman Suomessa. Englannissa, missä alan markkinat ovat kehittyneimmät, yhtiö on markkinajohtaja. Myös Ranska on hyvällä alulla ja Puola sekä Shanghaikin jo kiikarissa. Tulos tosin pysyttelee itsepintaisesti miinuksella.
"Meidän kasvualue on tee se itse -kauppa, puutuotteet rakentamisen ja sisustamisen tavarataloihin."
Muiden Pohjoismaiden jälkeen askeleita otetaan myös Suomen liikkeissä. Esimerkiksi Starkki ja Puukeskus mukautuvat muutokseen, Martonen raportoi. S-ryhmä taas avasi kuukausi sitten pilotikseen Lahdessa Terran, sisustajan ja rakentajan tavaratalon.
"Se on tyylipuhtaimmin sitä, mitä do it yourself on Englannissa."