Väestön ikääntyminen merkitsee väistämättä lisämenoja valtiolle ja kunnille. Tästä ei maanantaina ollut eduskunnassakaan kahta puhetta. Oikeista varautumiskeinoista ei sen sijaan ole yksimielisyyttä.
Hallitus linjasi maanantaina tulevien vuosien talouspolitiikkaa, kun se toi kansallisen vakausohjelman pääministerin ilmoituksena eduskunnalle. Ilmoituksen keskeisintä sisältöä oli se, millaiset Suomen talousnäkymät ovat, kun katse suunnataan hiukan pitemmälle tulevaisuuteen.
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen puheen kärkenä oli väestön nopea ikääntyminen ja pohjana tuoreet asiantuntija-arviot ilmiön seurauksista. Hän esimerkiksi muistutti, että yli 65-vuotiaiden määrä suhteessa työikäisiin lähes kaksinkertaistuu parissa vuosikymmenessä. Tällä vaalikaudella julkiseen talouteen kertyisi vielä ylijäämää, mutta jos mitään ei tehdä, valtio joutuisi jo ensi vaalikaudella velanoton tielle. Vuonna 2025 koko julkinen talous painuisi pysyvästi alijäämäiseksi.
Lukemat ovat karuja ja perusasetelman ongelmallisuus on kiistaton, mutta mitä pitemmälle ennusteet ulottuvat, sitä epätarkempia ne kuitenkin ovat. Tästä huomautti keskustelussa myös vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen. Hän muistutti, kuinka vain kolme vuotta sitten 65-vuotiaiden määrän kasvu arvioitiin olennaisesti matalammaksi kuin nyt.
Perusasiaa eli Suomen ikääntymisen pitkällä jaksolla aiheuttamia vakavia taloudellisia uhkia ei kiistänyt kukaan. Näkemykset kuitenkin poikkesivat jyrkästi siitä, millaista estolääkitystä vaivan torjuntaan pitää käyttää. Katainen sanoi hallituksen tekevän talouspolitiikkaa puutarhurin ajattelumallilla: saksitaan rönsyjä ja lannoitetaan, jotta saataisiin aikaan kasvua. Jos tuotannon kasvuun saadaan yksi prosenttiyksikkö lisää verrattuna niin sanottuun perusuraan, julkisen talouden kestävyysongelma poistuisi, hän arvioi.
Oppositio protestoi erityisesti hallituksen tälle kaudelle asettamaa julkisen talouden ylijäämätavoitetta vastaan.
SDP:stä perättiin dynaamisuutta, jolla vahvistettaisiin taloudellista kasvua ja työllisyyttä. Hallituksen tavoitetta nostaa julkisen talouden ylijäämä vuonna 2011 jo 4,5 prosenttiin demarien puheenvuoron pitänyt Jukka Gustafsson piti jopa pyrkimyksensä hyvinvointivaltion heikennykseen.
Ylijäämätavoite onkin hurja, mutta Gustafssonin päättely ontuu. Ylijäämää kai voi pikemminkin pitää hyvinvoinnin turvana kuin uhkana.
Erimielisyyden taustalla onkin ennen kaikkea näkemysero siitä, pitäisikö ylijäämä ohjata nyt tulonsiirtoihin ja sosiaalipalveluihin vai pitäisikö painotuksen olla valtion velan lyhennyksissä, jotka pitkällä jaksolla tuovat isoja säästöjä valtion kovissa korkomenoissa. Tässä roolijako ei maanantain keskustelussa ollut uusi: hallitus haluaa pitää suitsia tiukalla ja oppositio syyttää sitä kamreerimaisuudesta.
Kun kansainvälisen talouden näkymiin liittyy nyt enemmän epävarmuustekijöitä kuin aikoihin, vahvan kasvun turvaavan talouslinjan löytäminen käy joka tapauksessa selvästi aiempaa vaikeammaksi.
Tilannetta kuvaa esimerkiksi se, että hallitusleirin sisältä puhemies Sauli Niinistö moitti toissa viikolla hallituksen talouspolitiikkaa sen optimistisuuden takia jopa utopistiseksi ja vain muutamaa päivää myöhemmin Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander taas arvioi hallituksen talouslinjauksia aivan liian pessimistisiksi.
Varmalta vaikuttaa kuitenkin se, että monen vuoden jälkeen kasvu hidastuu. Julkisen vallan pitäisi nyt kyetä varautumaan tähän ilman että se itse painaa lisää jarrua. Tehtävä ei ole helppo.