Kun Lontoon poliisi ampui vahingossa sittemmin syyttömäksi havaitun brasilialaismiehen, pitkin maailmaa alkoi päivittely poliisin kovista otteista. Ammutun perheestä tuli maailmanluokan uutinen. Koskettavia haastatteluja kuultiin ja kuvia nähtiin myös Suomessa. Perheen musertaneesta murheesta tuli koko maailman omaisuutta.
Koti-Suomessa kokoomuksen nuori puheenjohtaja Jyrki Katainen puolestaan laukaisi oudon terrorismikeskustelun. Hän nivoi yhteen terrorismin vastaisen taistelun ja Suomen Nato-jäsenyyden. Kataisen verhottu viesti oli, että paikka Nato-klubissa toisi Suomelle paremmin turvaa myös kansainväliseltä terrorismilta.
Tapaukset ovat valitettavan hyviä esimerkkejä siitä, kuinka helppoa on sekoittaa puurot ja vellit. Brasilialaisperheen tuskan ymmärtää, ja poliisin menettely on tuomittavaa ja mahdollisesti rangaistavaa. Mutta tasapuolisuuden nimissä; kun Sharm el-Sheikhin terrori-iskussa kuoli ehkä lähes sata ihmistä, eikö jokaisen uhrin omaisia olisi pitänyt yhtä lailla haastatella? Lontoosta näitä haastatteluja olisi kuultu kolmisen viikkoa sitten yli 50.
2001 alkaneessa terrorikierteessä ei ole kysymys perinteisestä muna vai kana -asetelmasta. Ensin tuli terrorismi, ja vasta sitten tuli sen vastustaminen perustelluin ja perusteettomin keinoin. Sota Irakissa ei aloittanut terrorismin tätä kierrosta, mutta kylläkin lietsoo sitä.
Kataisen kesäkuumalla antama onneton haastattelu on tyypillinen lajinsa edustaja. Suomalaispoliitikko vääntää sisäpolitiikkaa kaikesta mikä liikkuu ja sellaisistakin asioista, joita ei pitäisi politisoida. Surullisen kuuluisa on silloisen ympäristöministerin, entisen taistolaisen Satu Hassin suusta New Yorkin terrori-iskujen perään kuultu töräys, että siinähän Yhdysvallat sai mitä tilasi.
Sisäpolitiikan luonteeseen tietysti kuuluu, että poliittiset kilpailijat antoivat Kataiselle takaisin. Pääministeri Matti Vanhanen vastasi, että kovimmat iskut ovat osuneet Nato-maihin. Kannanotto oli poliittisesti nokkela, mutta asiallisesti paikkansa pitämätön. Egypti ei ole Naton jäsen, mutta se ei estänyt tuhoisaa terrori-iskua. Indonesia ei ole Naton jäsen, mutta Balin terroriteossa kuoli 2001 useita satoja turisteja.
Keinotekoisen kesäkeskustelun taustalla on tietysti kaksi isompaa asiaa. Presidentinvaalit lähestyvät kovaa vauhtia. Toinen liittyy Nato-kysymykseen, jossa kokoomus hakee itselleen vähän riskilläkin piikkipaikkaa aivan kuten silloin kun Suomi alkoi luovia kohtia EU:ta.
Terrorismin vastainen taistelu on enemmänkin turvallisuus- ja poliisiviranomaisten kuin sotilaiden työtä. Suomi saa käyttöönsä kaiken EU:sta saatavissa olevan poliisitiedon. Nato on puolustusliitto, joka ei jahtaa työkseen terroristeja. Nato-maat luovuttavat hyvin kitsaasti toisilleen sotilaallista tiedustelutietoa. Natolla ei ole keskitettyä tiedustelujärjestelmää, ja vain Awacs-tutkavalvontakoneet ovat sotilasliiton yhteiskäytössä. Siksi onkin falskia käyttää Natoa terrorismikeskustelun argumenttina, kannattipa tai vastustipa jäsenyyttä.
Keskustelut brasilialaismiehestä ja Natosta todistavat siitä, kuinka vaikea sumeilematonta terrorismia on saada kuriin. Ja kun se on vaikeaa, on helpompi puhua asian vierestä. Terrorismi ei näytä katsovan paikkaa, aikaa tai osoitetta. Jos terroristit haluavat, kyllä Suomikin voidaan ottaa maalitauluksi; kotoisessa keskustelussa on unohdettu, että suomalaissotilaita on mukana Afganistanissa.
Jos viime viikkojen terroritekojen seurauksissa on jotakin hyvää, sellaisena voi pitää sitä, että teoille on löytynyt vähän ymmärtämystä islamin maista. Tästä voisi päätellä, ettei iskujen takana olevilla fanaatikoilla olisi ainakaan yhtä laajaa kannatuspohjaa islamilaisissa maissa kuin aiemmin. Toisin oli terrorin edellisten aaltojen aikaan. Kun palestiinalaiset kaappasivat takavuosikymmeninä lentokoneita ja laivoja, monet arabimaat tukivat heitä avoimesti.
Onkin äärimmäisen kiinnostavaa, jopa lohduttavaa seurata, miten arabimaiden tiedotusvälineissä uutisoidaan ja kommentoidaan terroritekoja. Esimerkiksi suosittu al-Jazeera -televisioyhtiö on selostanut terrori-iskuja hyvin kiihkottomaan sävyyn. Ja löytyypä kommentteja, joiden esittäjäksi voisi äkkipäätä luulla vaikkapa Britannian pääministeri Tony Blairia.
Lontoon yliopiston professori Soumayya Ghannoushi kirjoitti näin al-Jazeeran nettisivuilla näin: "Luoliensa ja piilopaikkojensa pimeydestä nämä noin puolentoista miljardin muslimin puhemiehiksi itsensä nimittäneet ovat onnistuneet herättämään läntisessä psyykessä piilleet kielteiset mielikuvat islamista. Heidän järjettömien rikostensa kautta islam on useimpien mielessä alkanut merkitä samaa kuin joukkoteurastus ja tuho."
Suomessakin on jo tuhansiin nouseva islamilainen yhteisö. Vaikka terroritekoja ei olekaan nähty, se ei oikeuta nukkumaan ruususen unta. Suojelupoliisin mukaan myös Suomessa on ollut merkkejä värväystoiminnasta.
Sen sijaan, että poliitikot puhuisivat terrorismista niitä näitä, he voisivat etunenässä solmia yhteyksiä Suomen muslimeihin, helpottaa heidän juurtumistaan ja estää jo ennalta radikalismin leviämistä Suomeenkin. Liikkeelle pitää lähteä ennen kuin on liian myöhäistä.