Puuhevoset edustavat maakuntamuseotutkija Riina Kohosen mukaan suomalaista kansanomaista taidetta puhtaimmillaan. Puuhevoset olivat lähes poikkeuksetta poikien leluja, tytöt saivat leikkiä nukeilla.
Hymyilevä puuhevonen yhdistää sukupolvia. Pojille veistetyt lelut opettivat paitsi kädentaitoja, mutta myös hevosmiestaitoja oli mahdollista opetella.
– Itse tehdyissä eläinleluissa hevonen on ollut ehdoton ykkönen, Museo- ja tiedekeskus Luupin maakuntamuseotutkija Riina Kohonen kertoo.
Puuhevosista usein tiedetään kuka sen on veistänyt. Usein hevosen veisti joko isä tai isoisä.
Puuhevoset olivat nimenomaan poikien leluja. Tytöt leikkivät nukeilla.
– Leluissa oli pitkään sukupuolijako. Vasta oikeastaan viime vuosikymmeninä jako on vapautunut, nyt kuka vain saa leikkiä milläkin, Kohonen miettii.
Keppihevoset tulivat Suomeen paljon puuhevosia myöhemmin. Vaikka Keski-Euroopassa keppihevosia on keskiajalta, Suomeen ne rantautuivat oikeastaan vasta 1900-luvulla.
Puuhevoset poikien leluna korvasi myöhemmin nalle.
Puusta veistetyt edustavat Kohosen mukaan suomalaista kansanomaista taidetta puhtaimmillaan.
– Niitä ei ole luotu hyötytarkoitukseen. Hevonen on muotoutunut käsin tehdessä, Kohonen kertoo.
Hevosia on veistetty puusta, mutta myös muita materiaaleja on käytetty, kuten lankkuja, vaneria ja paperimassaa.
– Jos ajatellaan suomalaista kulttuuria ennen sotia, puu oli silloin kaikessa mukana, myös leluissa, Kohonen kertoo.
Pohjois-Pohjanmaan museon kesänäyttely Kopoti kop esittelee ympäri maakuntaa kerättyjä puuhevosia. Vanhimmat hevoset ovat arviolta 1800-luvulta. Karkeatekoiset hevoset noudattavat oksan muotoja. Pudasjärveltä tulleelta hevoselta puuttuvia jalkoja korvaa vanha pikkupenkki ja kuusamolaisen pikkuhevosen jalat harottavat vastaan. Moni näyttelyn hevonen kulkee.
Realistisuus tuli mukaan vasta myöhemmin, mutta lasten leikeissä hevosen muodolla tuskin on ollut merkitystä.
– Lapsen mielikuvitus ei tarvitse paljoa. Esimerkiksi Pudasjärven hevonen on varmasti laukannut lapsen leikeissä, Kohonen miettii.
Näyttelyn hevosissa näkyy leikkien jälkiä. Puu on hioutunut leikeissä sileäksi.
– Näissä näkyy esineen arvo. Näitä on rakastettu rajusti. Osalla puuttuu jalkoja, turpaakin on pitänyt yhdellä vaihtaa, Kohonen naurahtaa.
Vaikka kyseessä oli pitkälti lelu, opettivat puuhevoset Kohosen mukaan myös hevosmiestaitoja. Hevosella on usein ollut suitset, joten lapsi on voinut harjoitella suitsimista. Isoimmilla hevosilla on voinut myös harjoitella ratsastamista.
Toisaalta puuhevoset ovat olleet suosittuja myös lapsikuvauksien rekvisiittana. Pieni lapsi oli Kohosen mukaan helpompi saada pysymään paikallaan hevosen selässä.
Idea näyttelyyn syntyi Kohosen kiertäessä maakunnassa. Puuhevosia löytyy lähestulkoon kaikista kotiseutumuseoista.
– Paikallismuseoista löytyy monenlaisia aarteita, esillä ei ole vain piimäkauhoja ja puulusikoita, Kohonen korostaa.
Pohjois-Pohjanmaalla on lukuisia paikallismuseoita. Vaikka kotiseutumuseoiden hiipumisesta on Kohosen mukaan puhuttu pitkään, ei yhtäkään museota olla sulkemassa tai lakkauttamassa.
– Tilat ja esineet kiinnostavat edelleen ihmisiä, Kohonen sanoo.
Kopoti kop -pienoisnäyttely esillä Pohjois-Pohjanmaan museossa 1.9. saakka.
Pohjois-Pohjanmaallapaljon museoita
Pohjois-Pohjanmaalla on
63
paikallismuseota.
Paikallismuseot ovat kuntien, kaupunkien tai yhdistysten ja seurojen ylläpitämiä.
Suomen vanhin paikallismuseo on Raahessa.
Museoiden synnyn taustalla vaikuttaa 1800-luvun lopun kansallisromanttisen aatteen nousu ja tarve nostaa omaa, suomalaista identiteettiä. Kotiseuturakkaus nousi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Myös alkava kaupungistuminen nostatti kaipuun omien juurien muistamisesta.
Paikallismuseoita perustettiin etenkin 60-luvulla.
Kotiseutumuseot ovat usein vapaaehtoisvoimin pyöriviä. Talkootunteja kertyy arviolta 450 vuodessa museota kohden.
Lähde: Museo- ja tiedekeskus Luuppi, maakuntamuseotutkija Riina Kohonen