Puualan kehittämiselle on olemassa Raahen seutukunnassa hyvät mahdollisuudet. Toimialan työnantajat kuitenkin uskovat seuraavien viiden vuoden aikana puualan kasvun pysyvän suhteellisen rauhallisena.
"Eri toimialoista nimenomaan puulla on suuret mahdollisuudet kasvaa. Se pystyisi antamaan Raahen seutukunnalle paljon", Raahen seutukunnan työvoimatoimiston johtaja Esko Koskela näkee.
Työvoimatoimiston toteuttama tuorein toimialaennakointi on tehty nimenomaan puutoimialalta. Kyselyyn vastanneet 14 työnantajaa työllistävät yhteensä 158 henkilöä, eikä määrän odoteta kasvavan ainakaan seuraavan vuoden aikana. Ideoita ja kehittämissuunnitelmia alan yrityksillä kuitenkin on vireillä. Seuraavan vuoden aikana yritykset investoivat voimakkaimmin koneisiin ja laitteisiin sekä tuotteiden ja tuotantomenetelmien kehittämiseen.
Toimialaennakoinnin suurin yllätys oli alan henkilöstön ikärakenne. Peräti 65 prosenttia puualan työntekijöistä on alle 40-vuotiaita.
"Toimialan ikärakenne on hyvällä ja terveellä pohjalla. Itse asiassa se on nuorin ja paras ikärakenne kaikista toimialoista Raahen seutukunnassa. Siltä pohjalta on hyvä lähteä kehittämään toimintaa", Esko Koskela toteaa.
Yritysneuvoja Marko Salmelan mukaan toinen yllätys ennakoinnin tuloksissa oli se, että puolet Raahen seutukunnan puualan yrityksistä harjoittaa vientiä. Suurimpina ongelmina viennin kasvattamiselle yritykset pitävät vähäistä mahdollisuutta markkinointiin satsaamiseen sekä tuotanto- ja henkilöstökapasiteetin vähäisyyttä.
Toimialaennakoinnin tuloksia ruotinut asiantuntijaraati ehdottaa, että seutukuntaan luodaan markkinointiin ja yhteistyön kehittämiseen verkosto, johon pitäisi saada mukaan mahdollisimman monta yrittäjää. Tavoitteena olisi kehittää oma malli, joka ketjuttaa seutukunnan yritysten nykyistä osaamista.