Aluksi on tunne. Tunne synnyttää ajatuksen. Vähitellen ajatus muuttuu muodoiksi, pinnoiksi, tiloiksi.
Kuvanveistäjä-keraamikko Antti Ylönen istuu avarassa työhuoneessaan Pikisaaren vanhassa villatehtaassa ja kertoo työstään. Hän kaivaa teepannun mustan muovin taakse piilotetulta hyllyltä ja ravistelee puruja paidastaan.
"Ei auta vaikka kuinka siivoaa, pöly tunkee kaikkialle", mies hymähtää ja kaataa teetä kuppiin.
Pian Ylönen lähtee työmatkalle Japaniin. Hänet on kutsuttu tekemään tilaustyö Haramachin kaupunkiin valmistuvaan musiikkitaloon. Kaupunki sijaitsee Tokiosta 300 kilometriä pohjoiseen, ja siellä on 50 000 asukasta.
Kovin paljon muuta taiteilija ei vielä tulevasta työtehtävästään tiedäkään. Hän on nähnyt musiikkitalon piirustukset, mutta esimerkiksi veistoksen sijoituspaikasta ei ole vielä tietoa.
"Mutta ei tämä ole tilanne, jota kauhistelisin. Päin vastoin. Vähän niin kuin hyppy tuntemattomaan", hän virnistää.
Tuttu maa
Japani on Antti Ylöselle tuttu maa entuudestaan. Viime vuonna hän työskenteli Tokiossa Hiroko ja Tatsuhiko Muratan vierasateljeessa, Youkobo-studiossa, neljä kuukautta.
Työjakson aikana syntyneistä veistoksista järjestettiin Tokiossa kaksi näyttelyä. Myöhemmin työt ovat olleet esillä myös Suomessa.
Tämänkertainen Japaniin suuntautuva työkomennus on järjestynyt osittain Ylösen vanhan tuttavan Izumi Tatenon myötävaikutuksella. Kun musiikkitaloon etsittiin taiteilijoita, Tateno ehdotti Ylöstä yhdeksi mukaan. Tatenon välityksellä Ylönen toimitti Japaniin tarjouksen, joka hyväksyttiin.
Lokakuun 15. päivä Ylönen matkustaa työskentelemään Japaniin vajaaksi kahdeksi kuukaudeksi. Siinä ajassa veistos syntyy käytännössä nollapisteestä valmiiksi saakka.
"Tämä ei ole mitenkään erityisen löysä aikataulu", Ylönen sanoo varovaisesti.
Ylönen puhuu Japanista paljon ja innolla. Hän löytää paljon yhtäläisyyksiä suomalaisen ja japanilaisen kulttuurin välillä. Erojakin toki löytyy.
"Minun muotokieleni istuu japanilaiseen interiööriin. Pidän pelkistetystä tyylistä. Kun menin ensimmäistä kertaa Japaniin, ajattelin, että olen tainnut tehdä japanilaisia töitä tietämättäni."
Yhteys luontoon
Syksyn heikot auringonsäteet pyrkivät sisään Pikisaaren ateljeehuoneen ikkunasta. Antti Ylönen katsoo ateljeen alapuolelle avautuvaa jokisuistoa.
Kellastuneet koivun lehdet tuovat väriä muutoin harmaantuneeseen maisemaan. Jossain kaukana horisontissa korkeuksiin kohoaa savua puskevat tehtaan piiput: ihmisen jälki luonnossa.
Luonto.
Se on Pikisaaressa lähellä, heti ikkunan takana. Luonnon muotoja löytyy runsaasti myös Ylösen veistoksista.
"Minua kiinnostaa muodot, jotka ovat yhteisiä ihmiskeholle ja luonnolle. Esimerkiksi kaupassa voi huomata, että onpa päärynällä kauniit pakarat", Ylönen sanoo ja kaivaa esiin edellisellä Japanin-matkalla syntyneitä töitä.
Hän nostaa pöydälle Andalucialaisen varpaan. Puun sileä pinta houkuttelee koskemaan. Niin on tarkoituskin.
"Ne on tehty kosketettaviksi", Ylönen vahvistaa, mutta epäilee, että julkiseen tilaan tulevaa veistosta katsoja ei pääse helposti koskemaan.
Tarina on tärkein
Ylönen ottaa Japaniin mukaansa ajatuksia, tunteita ja ideoita. Materiaalit etsitään paikan päältä. Vielä hän ei tiedä, mistä puusta veistos syntyy.
Japanilaiset puulajit ovat taiteilijalle entuudestaan tuttuja: sakura, keyaki, kusunoki, katsura... Puulajilla ei kuitenkaan ole suurta merkitystä Ylöselle. Tärkeämpää on tarina materiaalin takana.
Ylönen viittaa työhuoneen nurkassa odottaviin vanhoihin hirsiin ja pitkään järven pohjassa lojuneisiin hakopuihin. Niillä on oma elämänsä ja omat tarinansa. Ja se jatkuu edelleen, kun niiden vuoro tulee veistettäväksi.
"Mahonkia olen etsinyt muun muassa kiinalaiselta trukkilavalta", Ylönen naurahtaa.
Tunne pysyy
Japanissa käytännön työ alkaa tilan hahmottamisesta. Veistos syntyy tilassa ja tilasta. Onnistuneen työn tuntee kun siihen katsoo: työ keskustelee ympäristönsä kanssa, henkii ja heijastelee tiettyä tunnetilaa.
"Työ on onnistunut, kun se herättää katsojassaan jonkin tunteen. Tunne voi olla mikä tahansa, jokaisella omanlaisensa. Katsoja peilaa taiteessa omia aina tuntemuksiaan", kuvanveistäjä sanoo.
Se mikä syntyi tunteesta, jättää tunteen myös jälkeensä.