Venäjän presidentin vuotuinen puhe kansakunnalle oli itsevarman johtajan maltillinen esitys. Suurin huoli on Venäjän sisällä, ei sen ulkopuolella.
Moni odotti presidentti Vladimir Putinin keskittyvän vuotuisessa pääpuheessaan ennen muuta ulkopolitiikkaan. Maan suhteissa Yhdysvaltoihin on jälleen nähty jännittymistä etenkin sen jälkeen, kun Yhdysvaltain varapresidentti Dick Cheney hiljattain Vilnassa moitti rajusti Venäjää energian käyttämisestä politiikan välineenä. Jotkut tarkkailijat näkivät Cheneyn puheissa jopa uuden kylmän sodan sävyjä.
Venäjän asemasta energiatoimittajana on puhuttu paljon myös Euroopassa, ja Iranin vuoksi kiristyvässä kansainvälisessä tilanteessa Venäjällä on yksi avainrooleista. Samaan aikaan maa valmistautuu isännöimään rikkaiden teollisuusmaiden G8-ryhmän huippukokousta Pietarissa heinäkuussa. Paljon on siis pelissä.
Putinin puheesta ei kuitenkaan noussut suuria kansainvälisiä uutisia. Nykyisissä oloissa se on hyvä merkki. Jos Venäjän valtiojohto olisi tältä foorumilta vastannut suoraan esimerkiksi Cheneyn puheisiin, voitaisiin todellakin aistia jo kylmän sodan sävyjä.
Putinin puheen ulkopoliittisessa osassa oli enemmänkin peitettyjä heittoja nimiä mainitsematta, tosin ne oli suunnattu nimenomaan Yhdysvaltoihin. Hän valitti, että vanhoja ennakkoluuloja ylläpidetään ja varoitti myös, että voiman käyttö saattaa aiheuttaa paljon pahempia seurauksia kuin olisivat olleet ne uhat, joita yritettiin torjua.
On ilmeistä, että tietty kireys sävyttää venäläis-amerikkalaisia suhteita, ja se vaikuttaa esimerkiksi loppusuoralla oleviin neuvotteluihin Venäjän jäsenyydestä Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa. Mutta kehityksessä on paljon kyse myös siitä, että Venäjän otteisiin on tullut aivan uutta itsevarmuutta.
Venäjän asema maailmannäyttämöllä on nopeasti vahvistunut. Valtavilla energiatuloilla on kaksi seurausta: valtio on ensinnäkin muuttumassa vauraaksi ja toiseksi muut ovat paljon riippuvaisempia siitä kuin se muista. Tämä yhdistelmä selittää pitkälti Venäjän ja venäläisyritysten viimeaikaisia otteita, ja nyt on ehkä nähty vasta alkua. Ruplan tulo vapaasti vaihdettavaksi on osa tätä kehitystä.
Sisäpolitiikassa Putin nosti kaksi ongelmaa yli muiden: väestön vähenemisen ja korruption. Totta onkin, että Venäjän väestö on vähentynyt tavalla, joka hakee rauhan aikana vertaistaan ja joka on todellinen uhka maalle.
Putinin lääkkeenä on kymmenvuotisohjelma, jossa valtion budjetista ryhdytään maksamaan lapsilisiä. Kasvaneiden verotulojen käyttö hyvinvointivaltion piirteiden luomiseen on terve merkki. Jos Venäjä onnistuu vähentämään yhteiskuntansa syviä sisäisiä elintasokuiluja, se lisää maan vakautta ja, niin voi uskoa, kasvattaa myös demokratian edellytyksiä. Samaa on sanottava korruption kitkemisen tärkeydestä.
Osana Putinin puhetta oli pohdinta armeijan vahvistamisen tärkeydestä. Tätä kehitystä on seurattu tarkkaan myös Suomessa. Mikään ei kuitenkaan toistaiseksi viittaa muuhun kuin siihen, että kyseessä on vahvistuvan valtion odotettu käytös. Venäjä vertaa itseään Yhdysvaltoihin, jonka puolustusbudjetti on Putinin mukaan 25-kertainen. On silti onnetonta, jos öljyrahojen kanavointi armeijalle alkaa saada kilpavarustelun piirteitä.
Tärkeintä Venäjän itsensä ja myös sen lähialueiden vakaudelle olisi käyttää energiavarojen tuomaa tilaisuutta nimenomaan maan sisäisten olojen kehittämiseen. Otollisempaa hetkeä siihen on Venäjän historiassa ollut harvoin.