Tshetsheniasta on tullut presidentti Vladimir Putinin painajainen. Sota teki hänestä presidentin, mutta panttivankidraama osoittaa, ettei kriisi ei laukea pelkällä väkivallalla.
Terrorismista eri muodoissaan on paisunut lyhyessä ajassa liki jokapäiväinen vitsaus. Se tunkeutuu yhä syvemmälle ihmisarkeen - työpaikoille New Yorkissa, Balin lomaparatiisiin Indonesiassa, ostoskeskukseen Vantaalla ja viimeksi Dubrovka-teatteriin Moskovassa. Sodan luonne on terroritekojen myötä muuttunut kertaheitolla. Sota ei enää tee eroa sotilaan ja siviilin välillä. Terrorismin uhri ja maali on yhä useammin siviili eikä sotilas. Tämä kaikki vaikeuttaa terrorismin vastaista taistelua.
Pahimman luokan terroristit ottavat maaleikseen yhä enemmän viattomia siviilejä, koska he eivät pääse tavoitteisiinsa sodan keinoin. Täysin väärät keinot tekevät motiiveista entistäkin vaikeampia ymmärtää. Tshetsheenien järjestämä kaappausdraama Moskovassa, tiettävästi ihmismäärältään historian suurin kidnappaus, onkin mitä jyrkimmin tuomittava teko.
Teon tuomittavuus ei muuta silti tosiasiaa, että Venäjän presidentti Vladimir Putin niittää nytkin sitä, mitä on kylvänyt. Hän nousi presidentiksi Tshetsheniassa aloittamansa sodan nostattamalla suosion harjalla. Sota sattui epäilyttävästi yksiin vaalikampanjan kanssa. Sotatoimet ovat jatkuneet koko ajan, vaikka niistä ei ole lännessä pidetty enää suurempaa ääntä.
Käänne tapahtui viime vuoden syyskuussa, jolloin Putin liittyi ensimmäisten joukossa Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin rinnalle terrorismin vastaiseen taisteluun. Taitava veto teki verisestä Tshetshenian sodasta villaisella painetun kauneusvirheen ja takapihan ongelman, jota Venäjä on saanut rauhassa ratkoa vanhoin keinoin eli sodalla.
Putinin ensikommentti olikin, että kaappaus olisi suunniteltu ulkomailla. Näin hän kansainvälisti teon osaksi maailmanlaajuista terrorismia. Väitettä on vaikea kumota, vaikka sitä ei voi myöskään kakistelematta hyväksyä. Jos ulkomaalaisilla on sormensa pelissä, se on uusi hälyttävä todiste terrorismin kansainvälistymisestä rajat ylittäväksi tuhotoiminnaksi.
Terroriteot Intiassa, Balilla ja nyt Moskovassa viittaavat kieltämättä siihen, että barrikadin toisella puolella olevat terroristit vastaavat terrorismin vastaiseen taisteluun kovemmin ottein ja ilmeisesti myös yhteisvoimin. Tämä avaa lohduttoman näkymän, jossa rivikansalaiset joutuvat yhä useammin ihmiskilviksi missä ja milloin vain.
Moskovan kaappauksen loppunäytös ratkaisee, miten Putinin korkealla olevan suosiokäyrän käy. Kaappaus on Putinin johtajuuden testi. Jos kaappaus ratkeaa nopeasti ja vähällä verenvuodatuksella, Putinin kansansuosio vain vahvistuu. Jos käy päin vastoin, poliittiset seuraukset saattavat olla arvaamattomat. Venäjän orastavan vakaudenkaan kannalta ei ole siksi yhdentekevää, miten kaappaus päättyy. Vakaudella on taas kansainvälistä merkitystä.
On entistä selvempää, että Tshetshenian kriisi huutaa poliittista ratkaisua ja ettei Venäjä voi voittaa sotaa sotimalla. Ulkomaailman ei ole syytä tinkiä kannastaan, että Tshetshenia on osa Venäjää. Sitäkin enemmän on aihetta painostaa Venäjää neuvotteluihin. EU-huippukokous tarjoaa tilaisuuden siihen. Venäjä on tähän asti istuttanut marionettejaan Tshetshenian johtoon. Tuloksista näkee, että linja on ollut väärä. Ulkomaailma on tehnyt puolestaan karhunpalveluksen katsomalla Venäjän sotatoimia sormien läpi.