Presidentti Vladimir Putin hahmotteli Venäjän uuden strategian jo väitöskirjassaan. Sen mukaan Venäjän ei pidä olla riippuvainen muista maista energian viennissään.
Strategian loi alun perin Pietari Suuri. On tuskin sattumaa, että Putin on kotoisin Pietarin kaupungista.
Suomenlahden öljysatamat, Itämeren kaasuputki, Mustanmeren kaasuputki, Murmanskin ja Sahalinin kaasun nesteytyslaitokset sekä Itä-Siperian tulevat öljy- ja kaasuputket toteuttavat Putinin strategiaa.
Venäjällä on huonoja kokemuksia Ukrainan ja Valko-Venäjän kautta kulkevista öljy- ja kaasuputkista. Kiistat Ukrainan ja Valko-Venäjän kanssa nopeuttavat muiden reittien rakentamista.
Energian vienti on Venäjän talousmahdin ydin, mutta sen asema maailman energiamarkkinoilla ei kuitenkaan ole vakaa. Venäjän todennetut öljyvarat riittävät vain 20 vuodeksi, kun Länsi-Siperian kentät alkavat ehtyä. Kaasuvarat ovat myös suhteessa pienemmät kuin kaasumonopoli Gazpromin nykyinen markkinaosuus.
Uusien öljy- ja kaasukenttien avaaminen edellyttää etenemistä yhä kauemmas Itä-Siperiaan ja arktisille alueille.
Toinen este on putkiston huono kunto. Suomalainen toimittajaryhmä sai viime viikolla kuulla Moskovassa, että putkien rikkoutuminen on syy energiatoimitusten katkeamiseen naapurimaihin. Niitä tapahtuu usein juuri silloin, kun Venäjällä on meneillään poliittinen kiista kyseisen maan kanssa.
Gazprom kertoo itse, että putkirikot sen verkostossa ovat vähentyneet huomattavasti vuoden 2002 tasosta.
Luotetuissa käsissä
Energia kuuluu kaivannaisteollisuuden sekä puolustusteollisuuden ohella Venäjän strategisiin toimialoihin, joiden pitää pysyä luotetuissa kotimaisissa käsissä.
Oligarkki Mihail Hodorkovskin Jukos-yhtiön pilkkominen ja Sahalin-2 -kaasuhankkeen määräysvallan vieminen Shelliltä ovat osoitus Putinin politiikasta.
Ilmeistä on, että jatkossa ulkomaisille sijoittajille on tarjolla enää vähemmistöosuuksia tai alihankkijan roolia Venäjän energiahankkeissa. Mahdollisen ulkomaisen sijoittajan on joka tapauksessa toimittava Gazpromin tai valtiollisen öljy-yhtiön Rosneftin kanssa. Nähtäväksi jää, kuinka innostuneita ulkomaiset energiayhtiöt ovat Venäjästä Sahalinin tapauksen jälkeen. Seuraava testi on Siperiassa toimiva venäläis-brittiläinen yhteisyritys TNK-BP, jota on Shellin tapaan alettu ahdistella ympäristösyihin vedoten. Gazprom on osilla molemmissa tapauksissa.
Öljy-yhtiöt ovat kuitenkin tottuneet suuriin riskeihin Lähi-idässä ja useimmilla muilla öljyalueilla, joten ne tuskin malttavat pitää näppejään irti Venäjästä.
Liittyy puukiistaan
Suomen puutullikiistassa on liittymäkohtia energiateollisuuden tapahtumiin. Metsäteollisuutta ei ole määritelty strategiseksi toimialaksi, mutta siitä saattaa hyvinkin tulla sellainen.
Tavoitteena on nostaa puun jalostusastetta pakottamalla ulkomaiset metsäyhtiöt investoimaan Venäjälle. Kuvio ei varmasti innosta, jos lopputulos on samanlainen kuin öljy- ja kaasuteollisuudessa.
Kaasujätti Gazprom seuraa putkiverkostoaan Moskovassa sijaitsevasta tarkkailukeskuksesta.