Merkkejä viileämmästä kelistä on ilmassa, keskellä kesää. Kyse ei vain ole meteorologiasta vaan kansainvälisestä politiikasta.
Pari näistä merkeistä on näkynyt Suomessakin. Ensiksi Venäjän asevoimien päällikkö, kenraali Nikolai Makarov piti maankuulun puheensa, ja heti perään presidentti Vladimir Putin komppasi kenraaliaan.
Suomessa näitä paria merkkiä on tutkittu irrallaan, enimmäkseen Suomen ja Venäjän suhteiden näkökulmasta. Väärin. Nuo suhteet eivät vaikuta suurpolitiikkaan, mutta suurpolitiikka kyllä vaikuttaa niihin.
Merkkejä kylmemmästä on alkanut tulla etenkin sen jälkeen kun Vladimir Putin palasi keväällä Venäjän presidentiksi. Niitä tulee koko ajan lisää.
Putin on alkanut kiristää liinoja kotimaassa. Putinin asema on katumielenosoitusten takia heikentynyt aiemmasta niin paljon, että hän pyrkii jatkamaan vakauden kautta tiukentamalla otetta myös kotirintamalla.
Tuorein esimerkki on tältä viikolta. Venäjän duuma sai pikavauhtia käsiteltäväkseen lakiesityksen, joka pakottaa ulkomaista apua ottavat kansalaisjärjestöt rekisteröitymään ”ulkomaisiksi agenteiksi”. Siitä seuraa käytännössä, että järjestöjen rahahanat tukkeutuvat, koska kotimaisia sponsoreita löytyy vastedes entistäkin vähemmän.
Ulkomaista rahaa ovat saaneet esimerkiksi vaalivilppejä paljastanut Golos, hallinnon avoimuutta ja korruptiota tutkiva Venäjän Transparency International ja ihmisoikeuksia ajava Moskovan Helsinki-ryhmä. Kreml pitää riippumattomia kansalaisjärjestöjä ulkomaiden käsikassaroina, jotka yrittävät horjuttaa Venäjää.
Jo aiemmin keväällä Kreml patosi protestihaluja nostamalla laittomista mielenosoituksista mätkäytettäviä sakkoja.
Lisäksi valmisteilla on lakiesitys, joka kiristäisi Kremlin otetta internetistä. Vaikka esityksen pääpaino on lastensuojelussa, oppositioryhmät epäilevät, että lakia käytettäisiin myös niitä vastaan. Opposition menestys on nojannut vahvasti siihen, ettei internetiä eikä sosiaalista mediaa ole tähän mennessä valvottu niin kuin muuta mediaa.
Samaan sarjaan kuuluu se, että todellisen opposition johtomiehiin kuuluvaa Aleksei Navalnija on alettu yhtäkkiä epäillä veronkierrosta.
Aiemmin suhteita kiristi sekin, että Kremlin luottotv-kanava NTV:n kameraryhmä ja nuorisojärjestö Našin edustajat häiriköivät Yhdysvaltain Moskovan-suurlähettilästä Michael McFaulia.
Välejä hankaa myös niin sanottu Magnitski-laki, joka on käsittelyssä Yhdysvaltain kongressissa. Kysymys on lakimies Sergei Magnitskista, joka kaiveli korkeiden venäläisviranomaisten väärinkäytöksiä. Magnitski pidätettiin ja kuoli tutkintovankeudessa 2009 epäselvissä oloissa, ilmeisesti pampuniskuihin. Amerikkalaislaki estäisi Magnitski-jutun kanssa tekemissä olleiden venäläisten pääsyn Yhdysvaltoihin.
Putin on tiukentanut linjaa myös kansainvälisessä politiikassa verrattuna Dmitri Medvedevin aikaan.
Tuskinpa Putin kylmää sotaa halajaa, mutta Venäjän tunnustamista taas suurvallaksi hän kyllä haluaa. Putinin, vanhan KGB-miehen, ajattelu lähtee siitä, että länsi yrittää aina käyttää Venäjää hyväkseen ja hakee sen heikkoja kohtia.
Eniten ovat kiristyneet Venäjän ja Yhdysvaltain suhteet. Tiukin matsi on menossa tällä hetkellä Syyrian kriisistä.
Medvedevin kaudella Venäjä ei estänyt vetollaan YK:n turvallisuusneuvostossa Libya-operaatiota. Kiristynyttä Syyria-linjaa on selitetty Venäjällä sillä, että länsimaat huijasivat Venäjää Libyassa YK-mandaatin suojissa.
Syyriasta on tullut suurvalloille kyyninen pelinappula. Tuskinpa edes Kreml uskoo, että presidentti Bashar al-Assad voisi jatkaa vallassa. Hänen kaatumisensa ei silti hyödyttäisi Venäjää, ja siksi Assadin kaatumista voi käyttää aikanaan propaganda-aseena Yhdysvaltoja vastaan.
Näinä aikoina ei siis kannata ihmetellä, mistä näitä makaroveja oikein tulee. Onkin jännittävää nähdä, pääseekö Suomi YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi. Se on kiinni myös Venäjästä.