Aamu alkoi Savonlinnan satama-alueella rauhallisesti, mutta iltapäiväksi kaupunkiin odotetaan väentungosta ja suuria ruuhkia, kun Suomen presidentti Sauli Niinistö että Venäjän presidentti Vladimir Putin saapuvat vierailulle.
Ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisista arvioi kaupungin aamuisen verkkaisuuden vaihtuvan iltapäivällä huomattavasti nopeatempoisemmaksi.
- Tilanne varmasti muuttuu, koska keli on hyvä. Alue, jolla presidenttien saattueet liikkuvat, kiinnostaa ihmisiä varmasti. Iltapäivästä alkaen tulee varmasti olemaan ruuhkaa satama-alueella ja keskustassa, Pohjolainen sanoo.
Ylikomisario Pohjolaisen mukaan presidentit on todennäköisintä nähdä tänään Savonlinnan keskusta-alueella sataman tienoilla.
- Toki saattue liikkuu isommallakin alueella, mutta etänä voit hetken nähdä presidenttejä keskustassa. Hehän eivät tapaa kansalaisia missään vaiheessa. Kaikki tapahtuu tietyn aikataulun mukaan. Sanotaanko, että formuloissa renkaan vaihto tapahtuu aika nopeasti ja niin tapahtuu tuollakin.
Presidenttien kohtaaminen kiinnostaa myös mediaa. STT:n Savonlinnassa olevan toimittajan mukaan paikalle on saapunut runsaasti tiedotusvälineiden edustajia, pääasiassa Suomesta ja Venäjältä, mutta myös jonkin verran kansainvälistä mediaa.
"Parvekepyynnöllä maksimoidaan turvallisuutta"
Valmistelut Putinin vierailulle jatkuivat eilen iltamyöhään Savonlinnan satama-alueella, kun muun muassa kahta harmaata betonista ajoestettä peiteltiin kukkasin. Esteet ovat pieni pala massiivisia järjestelyjä, joilla Putinin ja Niinistön tapaaminen halutaan turvata.
Savonlinnassa on rajoituksia tie-, vesi- ja ilmaliikenteessä presidenttien vierailun vuoksi. Poliisi kehottaa välttämään ajoneuvoilla liikkumista Olavinlinnan läheisyydessä tai keskustassa iltapäivällä. Pysäköintiä on rajoitettu kaupungin keskustassa, ja tieosuuksia suljetaan aika ajoin Savonlinnan ja Punkaharjun välillä.
Itä-Suomen poliisi on myös jakanut muutamalle kymmenelle satama-alueen läheisyydessä sijaitsevalle huoneistolle tiedotteen, jossa asukkaita pyydetään välttämään parvekkeella olemista ja ikkunoiden aukaisua kello kolmen ja puoli kuuden välisenä aikana. Pyynnöllä halutaan maksimoida presidenttien turvallinen siirtyminen laivalle, kerrotaan poliisista.
Rikosylikonstaapeli Satu Oinonen painottaa kyseessä olevan turvallisuusjärjestelyihin liittyvän pyynnön, ei määräyksen.
- Ei ole mikään rikos, jos menee parvekkeelle, Oinonen sanoo.
Presidenttien turvallisuutta on takaamassa muun muassa useita satoja poliiseja. Lisäksi STT:n toimittaja kertoo Savonlinnan ja Punkaharjun välisellä tiellä seisovan varusmiehiä. Kainuun prikaatista tulleet varusmiehet kertovat vartiotehtävien kestävän iltaan asti.
Taloutta ja turvallisuuspolitiikkaa
Vierailun odotetuin osuus ovat presidenttien viralliset keskustelut, jotka käydään Punkaharjulla. Presidenttien on ilmoitettu keskustelevan kahdenvälisistä suhteista sekä ajankohtaisista kansainvälisistä asioista. Keskusteluissa odotetaan nousevan esille etenkin talouden, mutta myös muun muassa Itämeren alueen jännittyneen tilanteen ja Ukrainan.
STT:n alkuviikosta haastattelemat Venäjä-tutkijat eivät olleet kovin optimistisia sen suhteen, että keskusteluista olisi odotettavissa uusia selkeitä avauksia.
Putinin vierailuun liittyvät odotukset Suomessa ja Venäjällä ovat olleet varsin erilaiset, arvioi ohjelmajohtaja Arkady Moshes Ulkopoliittisesta instituutista. Hänen mukaansa Venäjän kannalta kysymys on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlintaan liittyvästä vierailusta, jolla halutaan korostaa maiden suhteellisen ongelmattomia suhteita.
Moshes uskoi, että keskusteluissa kahdenvälisistä aiheista päähuomion saa talous, koska siinä kummallakin on voitettavaa.
Putinin ei tarkoitus jäädä yöksi
Keskustelujen jälkeen presidenttien ohjelmassa on höyrylaivaristeily Saimaalla ja Savonlinnan kaupungin isännöimä päivällinen. Illalla presidentit vielä seuraavat Moskovan maailmankuulun Bolshoi-teatterin oopperaesitystä.
Kun tieto Putinin vierailusta viime viikolla julkistettiin, kerrottiin myös, että hänen ei ole tarkoitus yöpyä Suomessa.
Edellisen kerran Niinistö ja Putin tapasivat maaliskuussa Venäjällä arktisessa konferenssissa. Putin vieraili Suomessa vuosi sitten heinäkuussa. Tuolloin presidentit tapasivat Kultarannassa.