Venäjällä ensi maaliskuussa valittavan presidentin nimi varmistui hyvissä ajoin.
Vladimir Putinin kuuden vuodenjatkokausi merkitsee kansalaisillevakautta – ja yhteiskunnallista pysähtyneisyyttä.
Nizhni Novgorodin Gaz-autotehdas oli lopulta se paikka, jossa presidentti Vladimir Putin antoi viime viikolla odotetun ilmoituksen: hän hakee uutta kuusivuotiskautta Venäjän presidenttinä.
Ajankohta oli sopiva asian julkituonnille muun muassa siksi, että Kansainvälinen olympiakomitea oli päivää aikaisemmin ilmoittanut sulkevansa Venäjän helmikuisista talviolympialaisista.
Päätös nosti Venäjällä tunnekuohuja ja vanhan ajatuksen siitä, että muu maailma, etenkin länsi, kohtelee maata epäoikeudenmukaisesti – ja sitä pahantahtoisuutta vastustamaan tarvitaan vahva johtaja.
Jos jotain aivan odottamatonta ei tapahdu Venäjällä kolmen kuukauden aikana, Putin saa jatkokauden vuoteen 2024. Tuolloin hän olisi johtanut Venäjää presidenttinä tai pääministerinä peräti 24 vuotta.
Toisin kuin länsimaissa usein epäillään, Putinilla on Venäjällä aitoa laajaa kannatusta, joka ei perustu vain valtiollisten viestinten nurkumattomaan tukeen. Vuoden 2014 tapahtumat, erityisesti Krimin haltuunotto, nostivat presidentin suosion uudestaan huippulukemiin.
Riippumattoman Levada-tutkimuslaitoksen marraskuisessa mittauksessa 66 prosenttia niistä kansalaisista, jotka aikoivat vaaliuurnille, suunnitteli äänestävänsä Putinia.
Perässä seurasivat liberaalidemokraattien räyhäkäs johtaja Vladimir Zhirinovski kolmen prosentin kannatuksella ja korruptiopaljastaja Aleksei Navalnyi sekä kommunistien Gennadi Zjuganov kahdella prosentilla.
Lopulliset lukemat tulevat olemaan jonkin verran muuta kuin mitä tähän mennessä on nähty, sillä neljännes uurnille aikovista ei vielä ollut päättänyt, ketä äänestää.
Tulokseen vaikuttaa myös Navalnyin tilanne. Suurista kaupungeista tukea ammentavan juristin ehdokkuuden Venäjän keskusvaalilautakunta on jo ehtinyt torjua.
Putinillaon joka tapauksessa edessään myös pulmia. Venäjän nuori sukupolvi hankkii tietonsa maailmasta lähinnä muualta kuin Kremlin paimentamilta tv-kanavilta.
Tämä näkyi muun muassa viime maaliskuun mielenosoituksissa. Opiskelijoiden ja koululaisten liikehdinnän sytyttivät pääministeri Dmitri Medvedeviin liittyvät korruptioepäilyt, jotka Navalnyi toi julki nettidokumentissa.
Todennäköistä vaalikampanjan aikana nähdään rento Putin, joka tapaa nuoria, kuulee heidän huoliaan ja ehkä tekee jonkin näiden elämää parantavan päätöksen.
Tähän joukkoon Putin joutuu kiinnittämään viimeistään seuraavalla presidenttikaudella erityishuomiota siksi, että huomattava osa koulutetuista venäläisistä nuorista havittelee muuttoa ulkomaille – ja sadattuhannet ovat sen ratkaisun jo tehneet.
Tälle joukolle Putinin pitäisi pystyä vakuuttamaan, että Venäjällä on tarjolla heille hyvä tulevaisuus.
Jos kansalaisvapauksia kuitenkin rajoitetaan yhä uusin toimin ja jos yhteiskunta jähmettyy uudistusten puutteessa, jää nähtäväksi, riittääkö nuorelle polvelle rajoitettu demokratia, ja mahdollisuus lomailla ulkomailla, jos tulot antavat myöten.