Vladimir Putinin ja Xi Jinpingin toistuvat tapaamiset ovat osoitus maiden lähentymisestä. Samanaikaisesti Venäjän suhteet länteen ovat kylmenneet. Vuodesta 1999 Putin on määrätietoisesti ohjannut Venäjän politiikkaa. Linja on ollut selvä: maan kansainvälisen aseman kohottaminen.
Maan johto ei ole salannut tavoitteitaan. Vuosituhannen alussa Venäjä oli valmis liittymään läntisiin rakenteisiin aina Natoon asti. Euroopan valtioihin verrattuna Venäjä on jättiläinen, ja sen jäsenyys olisi muuttanut läntiset organisaatiot perusteellisesti.
Lännessä tuotiin esille vanha Venäjän-pelko ja alettiin korostaa enemmän niin sanottua läntistä arvomaailmaa, johon kuuluvat muun muassa sananvapaus ja sukupuolten tasavertaisuus.
Vuonna 2014 Kremlin johto totesi, ettei länsi hyväksy sen pyrkimyksiä, vaan haluaa heikentää Venäjää. Maan eteläisten yhteyksien jouduttua uhan alaisiksi Putin ryhtyi toimiin. Venäjä liitti Krimin valtakuntaansa ja miehitti Ukrainalle kuuluneet Krimin kynnysalueet. Moskovassa oli varauduttu lännen protesteihin, mutta oltiin varmoja, ettei länsi uskalla ryhtyä sotilaallisiin vastaoperaatioihin.
Toisen maailmansodan jälkeen länsi ei ole puuttunut Venäjän aseellisiin toimiin Itä-Euroopassa. Lännen linja on rauhoittaa tilanne neuvotteluin, joiden kautta konfliktit on jäädytetty heti kun Venäjä on saavuttanut tavoitteensa. Seurauksena on ollut Venäjän ja lännen suhteiden kylmeneminen.
Venäjä ei ole jäänyt haikailemaan lännen rakkautta. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen maa alkoi määrätietoisesti kehittää suhteitaan Kiinaan. Historiallisesti maat ovat olleet vihollisia ja kilpailijoita, mutta konkreettiset hyödyt työntävät vanhat kiistat syrjään.
Uusien valtioiden syntyminen Keski-Aasiaan muutti ratkaisevasti alueen geopolitiikkaa, ja tilanteen hallitsemiseksi Venäjä ja Kiina alkoivat lähentyä. Presidentti Boris Jeltsinin vieraillessa Pekingissä marraskuussa 1997 allekirjoitettiin maiden välinen rajasopimus, joka lopetti vuosisataiset rajakiistat.
Seuraavaksi, vuonna 1998, solmittiin Aasian valtioita koskeva Shanghain sopimus. Tuolloin perustettiin yhteistyöjärjestö, joka on Venäjän ja Kiinan johtama. Vuonna 2001 maat solmivat Kiinan aloitteesta 20-vuotisen ystävyyssopimuksen, ja alettiin puhua strategisesta kumppanuudesta.
Viimeisen vuosikymmenen kuluessa Kiinasta on kehittynyt Venäjän aseteollisuuden tärkein asiakas. Tuo asiakassuhde sivuaa myös Suomea, sillä Pietarin alueen telakat ovat toimittaneet Kiinan laivastolle useita sukellusveneitä.
Itämeri on jo pitkään toiminut kiinalaisten koulutusalueena. Kuluvana kesänä venäläiset ja kiinalaiset järjestävät yhteiset sotaharjoitukset Itämerellä.
Toisena tärkeänä yhteistyömuotona on kauppa. Energia on Venäjän tärkein vientituote, johon länsi on pyrkinyt rakentamaan esteitä ja rajoituksia. Kiinan energian tarve on valtava, ja maa on jo vuosikymmeniä rakentanut energiayhteyksiä eri tahoille.
Vuodesta 2014 alkaen Venäjä ja Kiina ovat solmineet useita energia-alan sopimuksia, ja vuonna 2016 Venäjän valtiollinen kaasujätti Gazprom alkoi rakentaa Siperiasta kaasujohtojen verkostoa Kiinaan.
Ensimmäinen vaihe valmistui kuluvan vuoden toukokuussa, ja koko verkoston pitäisi valmistua vuosina 2019–2022. Suunnitelmien mukaan vuonna 2020 Venäjä toimittaa Kiinaan kaasua 300–350 miljardia kuutiometriä. Vuonna 2016 Gazprom toimitti Eurooppaan 178 miljardia kuutiometriä kaasua. Täten todetaan Kiinan nopeasti ohittavan Euroopan Venäjän suurimpana energia-asiakkaana.
Venäjän ja Kiinan lähentymisellä on konkreettinen perusta, jota täydentää käytäntö. Molemmilla mailla on yhtenäinen auktoritatiivinen johto, ja maat pystyvät nopeisiin päätöksiin.
Lännelle venäläis-kiinalaisen akselin muodostuminen on haaste. Mihin maailman johtajuus siirtyy? Vielä 1990-luvulla puhuttiin lännen johtamasta demokraattisesta ja ikuisesta imperiumista, johon historia päättyisi. Niin ei ole käynyt. Lännen imperialismi on menettänyt sivistysvaltio Venäjän. Menetys on suuri Euroopalle, mutta onni Kiinalle.
Geopoliittisesti kehitys on mitä mielenkiintoisin. Viime vuosisadalla englantilainen geopoliitikko Halford Mackinder katsoi Saksan ja Venäjän liiton muodostan vahvan mantereisen keskuksen, joka uhkaisi brittiläistä imperiumia ja johtaisi maailman herruuteen. Ison-Britannian johdolla kehitys pystyttiin estämään.
Tuolloin Kiina oli lamaannuksessa, eikä sillä ollut merkitystä maailmanpolitiikassa. Nyt Kiina on noussut ja ottaa ennen pitkää paikkansa maailman suurimpana kansakuntana. Kiinan ystävyys on tärkeä muille suurvalloille, ja tämän hetkisessä tilanteessa Venäjällä on Kiinaan paremmat suhteet kuin Yhdysvalloilla.
Alpo Juntunen on Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjän sotilaspolitiikan emeritusprofessori.