Suomessa on korkea aika keskustella siitä, mikä maata uhkaa ja miten siihen tulee valmistautua. Enemmistö ei usko, että Suomi selviäisi sotilaallisesta kriisistä omin avuin.
Kataisen kaikenkirjavaa hallitusta on moitittu siitä, ettei se kykene löytämään kestäviä ratkaisuja yhteiskunnan suuriin ongelmiin, vaan ajelehtii väljähtyneitä kompromisseja rakennellen.
Puolustuspolitiikka on hyvä esimerkki tästä. Ainoa, mitä hallitus on kyennyt tekemään, on uudistuksen kaapuun kiedottu puolustusmäärärahojen leikkaus varuskuntien lakkauttamisineen ja henkilöstön vähentämisineen.
Oleellinen kysymys odottaa yhä vastausta: mikä on se vaara ja uhka, jota varten puolustusvoimia tarvitaan? Ilman tämän kysymyksen perinpohjaista selvittämistä puolustus on ja pysyy tuuliajolla.
Puolustusministeriön teettämän kyselytutkimuksen mukaan 82 prosenttia suomalaista ei usko, että maahan kohdistuu sotilaallista uhkaa lyhyellä tähtäimellä ja 52 prosenttia pitää tällaista uhkaa epätodennäköisenä pidemmän ajan kuluessakin.
Samaisen kyselyn mukaan 58 prosenttia ei usko, että Suomi selviytyisi omin avuin mahdollisesta sotilaallisesta kriisistä, jos sellaisen keskelle joutuisimme.
Kansalaisille uskotellaan yhä, että puolustusvoimamme kykenisivät puolustamaan maata kaikenlaisia vaaroja vastaan.
Tähän saakka uhkana on pidetty Venäjää, vaikka sitä ei haluta sanoa ääneen. Kansalaiset eivät Venäjää pelkää, vaan lähes kolme neljästä pitää sen uhkaa olemattomana.
Puolustusrakennelmat on kuitenkin tehty Venäjää silmällä pitäen.
Jos Venäjä koetaan yhä vaaraksi, pitää se sanoa ja vetää asiaan kuuluvat johtopäätökset. Mitään merkkejä ei ole siitä, että Venäjällä olisi pienintäkään sotilaallista mielenkiintoa Suomea itseään kohtaan.
Hallitus on tehnyt selväksi, ettei se vie Suomea sotilasliitto Natoon. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) puhuu EU:n sotilaallisesta yhteistyöstä ja puolustusministeri Carl Haglund (r.) pohjoismaisesta yhteistyötä.
Tällaiset puheet ovat itse asian kiertämistä. Sen paremmin EU:sta kuin muista Pohjoismaistakaan ei ole sotilaalliseksi tukirakennelmaksi.
Peruskysymys kulminoituu siihen, tarvitaanko sotilaallista tukea ulkoa, vai onko viisainta suunnata maan puolustus torjumaan muita mahdollista uhkia, kuten verkossa tapahtuvaa kybersodankäyntiä.
Halu puolustaa maata on yhä korkeassa kurssissa, vaikka varusmiespalveluksen suorittaa vuosittain koko ajan pienenevä osuus ikäluokasta. Jos kehitys jatkuu tähän suuntaan, kohta ei voida puhua yleisestä asevelvollisuudesta.
Jo nyt Jehovan todistajat on vapautettu varusmiespalveluksesta. Professori Jukka Kekkosen tiistaina julkaiseman raportin mukaan tämä luo epätasa-arvoisen tilanteen eri vakaumusta noudattavien ihmisten välille. Tälle erivapaudelle ei ole perusteita.
Varusmiespalveluksen tulevaisuus liittyy yhtenä oleellisena kysymyksenä siihen, minkä tekijöiden arvioidaan uhkaavaan maata. Nyt on korkea aika keskustella todellisista uhista ja arvioida, mitä niiden torjumiseksi on tehtävissä.