Jääkiekon SM-liigan kuopiolaisseura KalPa on hankkinut puolustukseensa kookkaan vahvistuksen. Tuorein hankinta on yli 190-senttinen ja satakiloinen pohjoisamerikkalainen Nikos Tselios.
Tselios oli tulossa KalPaan jo aiemmin syksyllä ennen liigakauden alkua, mutta siirto kariutui silloin.
Tselios on NHL-seura Carolinan ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 1997. Hän ei ole kuitenkaan onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa NHL:ssä, vaan on luonut kiekkouraa lähinnä AHL-sarjassa.