Puoluesihteerin paikan täyttö on yleensä tapahtunut puoluekokouksissa puheenjohtavalinnan jälkitunnelmissa ja ilman valtaisaa kampanjarumbaa ympäri maata. Tiettävästi koskaan aikaisemmin ei ole nähty vastaavanlaista mittavaa ottelua kuin mikä nyt on meneillään keskustan puoluesihteerin paikasta.
Tarjolla on kolme ehdokasta, mutta kisa on kahden kauppa. Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Jarmo Korhonen ja pääministeri-puheenjohtaja Matti Vanhasen erityisavustaja Mikko Alkio pyrkivät tehtävään tosissaan. Vastaavia kampanjoita on nähty vain pääministeri- tai presidenttikisassa. Kolmannelle pyrkijälle, Inkeri Räisäselle, jää statistin osa.
Eero Lankian seuraaja ratkeaa vasta Oulussa pidettävässä puoluekokouksessa lauantaina 10. kesäkuuta. Kisasta ei tullut vain Korhosen paraatimarssia. Alkio tarjoaa aidon vastuksen. Kilvasta tulee tasainen.
Tuskin kumpikaan onnistuu ennen puoluekokousta vetäisemään selvää kaulaa. Ja vaikka onnistuisi, sillä ei lopputulos vielä ole ratkennut. Ilmeisesti nytkin vain yksi kolmasosa kokousedustajista tulee Ouluun tiukka kanta valmiiksi naulittuna. Toinen kolmasosa miettii yhä ja viimeisen kolmanneksen kanta on aidosti auki puoluekokoukseen asti.
Oulussa on siten tiedossa vyörytysmäiset junttaukset ja käännytysyritykset. Kenties kaupankäynnin yötkin. Tosin kauppatavara on nyt vähissä.
Miksi puoluesihteeriksi sitten halutaan näin vahvasti? Ensinnäkin siksi, että puoluekokouksen ainoa henkilövaali on puoluesihteerin valinta. Koko henkilöihin kohdistuva virta on valutettava yhteen vaaliin. Toiseksi kyse on muustakin kuin järjestökoneen rasvaajan paikasta.
Ehdokkaat kauppaavat itseään keskustan kentällä massiivisilla kampanjoilla. Rahaa palaa, rekvisiittaa riittää. Ennen muuta ilmassa on lupauksia paremmasta tulevaisuudesta keskustalle.
Näin varsinkin Korhosella, joka lähti heti kiertämään maata kampanja-autollaan. Hän lähti alun alkaen pyrkimään paikalle nimenomaan kentän tuella.
Alkion taakse linnoittautui nimekäs tukijoukko. Korhosen mittava turnee kuitenkin pakotti Alkiotakin lisäämään kenttäkontaktin hakua. Niinpä hän viikko sitten otti virkavapaata.
Kummallakin on toistasataa tilaisuutta, joissa he markkinoivat itseään. Suuria linjaeroja ei kaksikolla ole, vaikka Korhoseen on isketty konservatiivin ja Alkioon liberaalin leimaa. Selvemmin heidät erottaa esiintymistyyli ja lupaukset toimintatavoissa.
Näistä löytyvät myös kummankin vahvuudet ja heikkoudet.
Korhosen kohtaloksi voi koitua hänen uhonsa ja "ryminäkampanjansa". Heti alkuun Korhonen kertoi, miten paljon polttaa kisassa rahaa. Perään hän julisti, miten asiat pannaan kuntoon hänen valinnallaan. Korhonen ilmoitti keskittyvänsä ennen muuta jäsenmäärän ja puolueen kannatuksen kasvattamiseen. Hän lupasi palauttaa kentän äänen keskustassa kunniaan.
Kiistatta Korhosella on antaa näytöt onnistuneista kampanjoista, Kyösti Virrankoski europarlamenttiin ja Anneli Jäätteenmäki puolueen johtoon ja pääministeriksi. Toisaalta Korhosen raamit kaulassa -uhotyylissä on vaaransa. Siinä ampuu herkästi yli. Liika uho voi synnyttää torjuntareaktion. Vaikka järjestöväki tuntee Korhosen vahvuudet, on eri asia antaa koko puoluekone hänen näppeihinsä. Vauhtisokeus voi kiihtyä vielä sellaiseksi, että Korhosen uskottavuus suurempana valtakunnan vaikuttajana alkaa epäilyttää.
Alkio on politiikan substanssiosaamisessa vahvoilla. Myös maltti on hänen valttinsa. Mutta onko hän liian varovainen? Kokemusta taas löytyy työskentelystä eurooppalaisissa ympyröissä ja NKL:n puheenjohtajuudesta.
Alkion vaarana on hänen samaistamisensa eliittiin. Pystyykö hän osoittamaan omatoimisuutensa ja -linjaisuutensa? Alkioon on EU-vuosilta myös tarttunut tietty virkamiesmäinen leima. Se voi olla etu, mutta myös rasite.
Jos keskustaväki hakee virkamiestyyppiselle Lankialle antiteesiä, se saa sellaisen värikkään rehvakkaasta isäntätyyppisestä Korhosta. Toisaalta Alkio, joka on Korhosta nuorempi, olisi selvä harppaus uuteen sukupolveen ja enemmän uudistavaan kuin vanhan varaan rakentavaan toimintakulttuuriin.
Vaalissa voi olla vastakkainasettelua kaupunkilaisen ja maakunnan edustajan tai valtaapitävien ja kentän äänitorven välillä.
Se on selvää, että tuleva puoluesihteeri ei voi keskittyä vain jäsenhankintaan tai puolueen talouden kuntoon saattamiseen.
Eduskuntavaalit ovat jo vajaan vuoden päästä. Puoluesihteerin on pakko olla myös poliittinen linjanvetäjä. Kun Vanhasen aika loppuvuodesta uppoaa myös EU:n johtamiseen, puoluesihteerille jää tämänkin vuoksi puolueessa suurempi poliittisen linjanvetäjän rooli. Siksi ehdokkaiden puheista etsitään jo painotuseroja.
Lopulta sillä, miten kaksikko kokousväelle esiintyy ja millaisen tunnelatauksen he onnistuvat saamaan aikaan, liikutellaan Oulussa satoja ääniä ja ehkä ratkaistaan vaali.