Eduskuntavaalien suurien häviäjien joukkoon kuuluvat puolueisiin sitoutuneet sanomalehdet perussuomalaisten pää-äänenkannattajaa Perussuomalaista lukuunottamatta.
Puolueiden äänenkannattajat ovat olleet vahvasti riippuvaisia valtion myöntämästä viestintätuesta, joka on sidoksissa kansanedustajamäärään. Puoluelehdet eivät ole enää pitkään aikaan pärjänneet ilmoitusmarkkinoilla ja lisäksi niiden tilaajamäärät ovat kutistuneet vuosi vuodelta.
Nyt kun kaikki muut puolueet perussuomalaisia lukuunottamatta kärsivät vaalitappion, tietää se viestintätuen pienenemisen seurauksena painetta muuttaa ulospäin suuntautuvan tiedotuksen muotoja.
Todennäköistä on, että äänenkannattaja toisensa jälkeen siirtyy verkkojulkaisuksi ja paperisena julkaistaan viikko- tai kuukausilehteä. Näinhän toimii jo vasemmistoliitto.
Puoluelehtien historia ulottuu lehdistön historian aamunkoittoon. Lehtiä syntyi 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla juuri ajamaan puolueen aatetta ja organisoimaan kansalaisia puolueen lipun alle.
Puoluelehdillä on aina ollut merkittävä sija suomalaisessa tiedonvälityksessä. Niitä on seurattu tarkkaan ovathan ne olleet puo-lueen linkki sekä jäsenistönsä että laajan yleisön suuntaan.
Ajan riennossa puoluelehdille on käynyt hieman samalla tavalla kuin puolueille itselleen. Puolueethan ovat järjestöinä menettäneet sen valtavan merkityksen, mikä niillä tavallisille ihmisille oli etenkin itsenäisyyden alkutaipaleella ja vielä pitkälle sotien jälkeen. Jäsenmäärät ovat laskeneet tuntuvasti sitten kulta-aikojen.
Puoluelehdistä elinvoimaisimmat ovat pärjänneet markkinoiden maailmassa, mutta vain ottamalla etäisyyttä taustajoukkoihinsa. Useat entiset puoluelehdet, Kaleva mukaan lukien, ovat siirtyneet sitoutumattomiksi. Samalla lehtien sivut ovat avautuneet erilaisille näkemyksille, ja entisistä yhden aatteen äänenkannattajista on tullut moniarvoisia oman alueensa ja sen asukkaiden puolustajia.
Puolueiden lipunkantajiksi jääneiden lehtien tie on ollut vaikeampi. Ne eivät ole kyenneet kilpailemaan levikissä eivätkä ilmoituksissa, vaan valtion tuesta on muodostunut niiden tärkein tulonlähde.
Tukiaisten varaan rakentuvassa toiminnassa on omat riskinsä. Se kun riippuu juuri siitä, mikä on puolueen kannatus vaaleissa. Jos tapahtuu samanlainen romahdus kuin keskustalla eduskuntavaaleissa, merkitsee se vääjäämättä tulopohjan pettämistä.
Eri asia on, onko tukipolitiikassa muutenkaan mieltä. Nykyaikana sille on vaikea löytää perusteluja. Miksi tukea sellaista toimintaa, joka ei kannata ja jolla ei ole ihmisten tilausta?
Puoluelehdillä on edelleen tärkeä paikka suomalaisten mielipiteiden kirjon esille tuomisessa. Siksi olisikin suotavaa, että ne voisivat elää edelleen.
Jos ja kun talous kuristaa, netti tarjoaa puolueille hyvän alustan käydä keskustelua omista lähtökohdista.