Suomessa on pidetty tänä vuonna jo kaksi raikasta veropoliittista puheenvuoroa sellaisilta poliittisilta tahoilta, joilta sitä ei ensiksi odota kuulevansa. Pääministeri Matti Vanhanen totesi tammikuussa Vero 2004 -päivillä, että hallitus arvioi jo kevättalven aikana, ovatko sen tähänastiset talouspoliittiset toimet riittäviä kasvun ja työllisyyden kannalta. Sokea Reettakin näkee, etteivät ole.
Niin tuumii myös pääministeri. Hän julisti nimittäin, että aktiivinen veropolitiikka jatkuu ja piti mahdollisena nopeuttaa hallituksessa sovittuja veroaikatauluja maksimaalisen työllisyysvaikutuksen takia. Vanhanen ennakoi työhön kohdistuvan verotuksen kevennystä ja väläytti, että uudelleenarviointi voitaisiin tehdä ehkä jo maaliskuussa kehysriihen yhteydessä.
Lipponen antoi Vanhaselle tukea viime viikon lauantaina Turussa ja pani vähän paremmaksikin. SDP:n johtaja sanoi, että tuloverotuksen linjauksista olisi päätettävä jo tänä keväänä. Lipponen viittasi maailmantalouden haasteisiin ja sanoi, ettei nyt selvitä pienillä viilauksilla.
Keskustan ja SDP:n johtajien avaukset olivat yllättäviä. Kummaltakin jakopuolueelta on totuttu kuulemaan kymmenittäin hyviä perusteluja veronkorotuksille tai sille, miksi veroja ei saa keventää. Yllätysmomenttia vahvisti vielä se, ettei kukaan ollut hoksannut edes vaatia lisää alennuksia tuloveroon, kun uudet verotaulukotkin otetaan käyttöön vasta maaliskuun alussa.
Ovatko politiikan maailmankirjat menneet sekaisin? Sitä voi kysyä hyvin perustein. Suomessa ei ole nimittäin ennen nähty, että keskustan ja SDP:n korkein johto lähtisi puhumaan ilman kovaa ulkoista painetta tai asiantuntijoiden arvovaltaisia suosituksia tuloveron laskun puolesta. Eikä siinä kaikki. Kummankin puheenjohtajan logiikkakin oli hyvin terve: he haluavat vastata aktiivisella veropolitiikalla yhteiskunnan suuriin haasteisiin. Jo on aikakin sanoa se ääneen.
Suomessa on annettu viime vuosina vakuuttavia näyttöjä aktiivisen veropolitiikan tehosta. Sen avulla on luotu uusia työpaikkoja sinne, minne niitä ei olisi syntynyt ilman tuloveron laskuun perustunutta ostovoiman kasvua: palveluihin. Esimerkiksi kotitalousvähennys puree tehokkaasti ja synnyttää työpaikkoja. Työttömyysaste olisi noussut, jollei tuloverotusta olisi laskettu hitaan kasvun aikana viime ja toissa vuonna. Nyt se on polkenut paikallaan huomattavista irtisanomisista huolimatta, veronkevennysten ansiosta.
Vaikka Lipposen kaksi hallitusta eivät pystyneetkään painamaan Suomen kokonaisveroastetta laskuun, niiltä onnistui sentään tuloveroasteen hidas pudotus lamaa edeltäneelle tasolle. Kun Lipposen hallitusten tekemien alennusten päälle lisätään Vanhasen hallituksen kevennykset, Suomen verotuksen kuva ei ole enää täysin lohduton. Jotain tervehtymistä on sentään tapahtunut.
Esko Ahon hallituksen toteuttamat tuloveron kiristykset on purettu kaikissa tuloluokissa. Osin on jopa menty lamaa edeltäneen tason alle. Ja nyt sitten tuota herkkua voi tulla lisää, kun edes keskustalainen kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen ei ole heittäytynyt tiukasti poikkiteloin Vanhasen ja Lipposen kaavailujen edessä. Onko vanha kettukin luonut uudelleen nahkansa? Ja käykö vielä niin, että keskusta ottaa aloitteentekijän roolin veropolitiikassa?
Ehkei maailma ole muuttunut miksikään, ei ainakaan SDP:ssä. Puheet tuloveron kevennyksistä ovat 13 vuotta jatkuneesta suurtyöttömyydestä huolimatta yhä myrkkyä monille demareille. Vain muutama päivä sen jälkeen, kun Lipponen oli esitellyt omia näkemyksiään verotuksesta SDP:n eurovaalikampanjan avaustilaisuudessa, puolueen eduskuntaryhmän johtaja Jouni Backman veti maton hänen altaan Kalevassa. Backman ilmoitti, ettei uusia linjapäätöksiä tuloveron alennuksista sovi tehdä vielä kehysriihessä. Lauantaina Lipposta opponoi myös valtiovarainministeri Kalliomäki, jonka peukalon alla veropolitiikka on hallituksessa.
Kuka SDP:tä oikein johtaakaan? Lipposen ote hallituksesta on kirvonnut. Lipeääkö puoluekin hänen takaansa? Onko Lipposen verolinjauksen osaksi tullut hyljeksintä esimakua tulevasta?
SDP:n puoluehallituksen on määrä päättää ensi torstaina demarien verolinjasta kehysriihtä varten. Veronkevennysten vastaista mielialaa on lietsottu sosiaalidemokraattien keskuudessa viime päivinä vanhankantaisin perustein niin innokkaasti, että olisi melkoinen paukku, jos Lipposen näkemys jäisi elämään torstain jälkeen. Kyse on kai vain siitä, millaiseen sanamuotoon puoluehallituksen jarrutuspäätös puetaan, jotta kasvot säilyvät.
Sosiaalidemokraatit ovat korjanneet monia komeita voittoja vaaleissa esiintyessään hyvinvointiyhteiskunnan puolustajina. Tuohon demariretoriikkaan kuuluu erottamattomasti uhkailu palvelujen heikentymisellä ja pelottelu hyvinvointiyhteiskunnan romahduksella, jos verotusta alennetaan. Hyväuskoisia on helppo jymäyttää. Suomi on "kamalista" säästöistä ja toistuvista veronkevennyksistä huolimatta yhä maa, jonka kansantuotteesta julkinen talous ahmaisee puolet. Suomen veroastekin on yhä lamavuosia korkeampi.
Sama kauhukuva keikkuu usein myös keskustalaisten silmissä, ja Vanhanenkin voi jäädä SDP:n vipuvaikutuksesta omassa puolueessaan jyrän alle. Toivottavasti lupaavia uudistushakuisuuden merkkejä osoittanut pääministeri jaksaa pitää päänsä ja arvioida hallituksensa veropolitiikkaa koko yhteiskunnan kannalta. Hän istuu kaikissa todellisia päätöksiä tekevissä hallituksen sisäpiireissä. Lipponen nököttää syrjässä, vaikka keskusteleekin säännöllisesti pääministerin kanssa.
Vanhanen on se pönkkä, jonka täytyy pitää, jos veropolitiikan avulla halutaan ratkoa yhteiskunnan suuria ongelmia nopeasti ja viedä maan kehitystä eteenpäin.