timo.paakki@kaleva.fi
Puolueiden piirijärjestöjen edustajat kertovat, kuinka tarjokkaita kunnallisvaalien ehdokkaiksi on totuttua enemmän. Innostuneita kuuluu lappavan piiritoimistoihin ovien täydeltä. Ja joukossa on runsaasti nuoria sekä politiikan ulkopuolisia vaikuttajia.
Tuon olen kuullut useasti ennenkin, toteaa jokainen politiikkaa pitkään seurannut. Toiveikkuus on aina politiikan toimijoiden toinen luonto - usein jopa se ensimmäinen. Ja hengen luominen kuuluu keskeisesti heidän toimenkuvaansa.
Voipa into poliittiseen osallistumiseen todella olla petraantumassa. Se valahtikin jo niin alas, että ainoa mahdollinen muutossuunta on käänne parempaan. Oikein hyvä, jos toiveikkuus realisoituu laadukkaiksi ja täyteläisiksi ehdokaslistoiksi.
Yhteisten asioiden ahkeria ja osaavia hoitajia tarvitaan kaikilla tasoilla. Erityinen tarve on nyt kunnissa. Niistä monen talous on heikoissa kantimissa, joissakin aivan kuralla. Epäilemättä luottamushenkilöt ja virkamiehet ovat tehneet parhaansa, mutta ainahan uudet, terävät aivot voivat auttaa. Tuskin sentään ihmeisiin pystyvät, vaikka paikoin niitäkin tarvittaisiin.
Aivan toiselta politiikan arvostus näyttää tuoreen tutkimuksen valossa, valitettavasti. Yli 70 prosenttia suomalaisista ei luota lainkaan tai ei kovin paljon poliittisiin puolueisiin. Se ilmenee Tampereen yliopistossa pari päivää sitten artikkelikirjana julkistetusta World Values Survey -aineistosta.
Heti on syytä tunnustaa, että kansalaisten luottamus lehdistöön on vain hieman vankempi. Voi toki pohtia, millaista luottamus olisi, jos tietyt viihdelehdet ja sanomalehdet eriteltäisiin omaan sarjaansa, mutta mitäpä tuosta.
Poliitikoista koostuva eduskunta on sentään viime vuosina pystynyt kohentamaan luottamustaan. Vajaat 60 prosenttia suomalaisista sanoo luottavansa siihen. Maan hallitus kokoaa jo yli 60 prosentin luottamuksen.
Luottamusta kunnanvaltuustoihin ei tuossa selvityksessä mitattu. Tuskin se eduskunnan prosenttilukuja ylittäisi.
Kunnallisvaalit käydään runsaan vuoden kuluttua. Aikaa ehdokaslistojen täyttämiseen on, samoin äänestysinnon nostattamiseen. Tavoite on tärkeä. Valtuustot vastaavat kaikille merkittävistä lähiympäristön asioista, kuten palveluista, kaavoituksesta ja katurakentamisesta.
Vaikka intoa ehdokkuuteen olisi paljonkin, ehdokkaina on aina vähäinen osa kansalaisista. Jotta politiikasta tulisi todella kiinnostavaa, rivijäsenten ja puolueisiin kuulumattomienkin vaikuttamisen mahdollisuuksia olisi lisättävä.
Rämettyneeseen puoluedemokratiaan kuuluu ohjaus ylhäältä alas. Puolueiden paikalliset kärkihahmot vaikuttavat joka ikiseen valintaan, johon suinkin voivat ujuttaa tukihenkilönsä. Harkintaa ei jätetä niille, joille se kuuluisi. Tyyli oli takavuosina aivan yleistä, mutta kyllä siitä kuulee yhä.
Demokraattisimmillaan vaikuttaminen kulkisi alhaalta ylös. Nythän muutamissa puolueissa, äänekkäimmin demareissa, pohditaan puoluejohdon valintaa jäsenvaalilla. Juuri sillä suunnalla tarvetta taitaakin olla eniten. Valinnat tekevään puoluekokoukseen mahtuu kapea joukko. Sitä voi melko perustellusti kutsua puolue-eliitiksi.
Varsinkin keskustan puoluekokoukset ovat paljon laajempia, mutta kaikissa suomalaisissa puolueissa olisi viisasta laajentaa jäsendemokratiaa. Uskallustahan se vaatii. Vaan kumpi kannattaa, jos vaihtoehtona on kansalaisten kiinnostuksen jatkuva hupeneminen?