Suurimman oppositiopuolueen, SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kävi alkuviikolla Oulussa harmittelemassa, miten vaalitenttien asiapuute vaivaa häntä.
Politiikan toimittajia puolestaan ihmetyttää oppositiojohtajan käytös niissäkin tilaisuuksissa, joissa häneltä haluttaisiin kysellä lisää asiakysymyksistä. Urpilaisella ei ole ollut juurikaan aikaa jäädä vastaamaan lisäkysymyksiin.
Oppositiojohtajalla on paljon kovempi kiire kuin ministerinä istuvilla puoluejohtajilla. Vaikka maailman finanssikriisi painaa päälle kokoomuksen Jyrki Kataisella on aikaa jopa rennon letkeästi vastailla kysymyksiin. Myös keskustan Matti Vanhanen ehtii pysähtyä.
Urpilaista oli vaikea saada jopa yhteiseen vaaliväittelyyn pääministerinä istuvan Vanhasen kanssa. Ensin avustajat ilmoittivat, ettei tarjottu aika sovi Urpilaisen aikatauluun. Sovittelua se oli senkin jälkeen, kun tehtiin selväksi, että kiireisemmän pääministerin almanakasta on kyllä raivattu rako tilaisuudelle.
Kuntavaalien tärkeimpään asiaan, paikallisesti keskeisiin kysymykseen, ei politiikan toimittajien tentissä päästy pureutumaan. Ensin Vanhanen vetäytyi puhumaan kymmeneksi minuutiksi kännykkäänsä ja kuulemaan, mitä samaan aikaan Brysselissä koolla olleet EU:n valtiovarainministerit pankkien talletussuojasta päättävät. Urpilainen kiirehti samaan aikaan julistamaan, miten SDP vaatii talletussuojaa. Kas kummaa, juuri sille tasolle mitä oli sovittu.
Esimerkki kuvaa hyvin, etteivät puoluejohtajat malta laskeutua yläsfääreistä puhumaan kunnolla siitä, mistä kuntavaaleissa pitäisi puhua.
Pelkkä rahasäkillä ratsastus ei riitä. Kiirekin on huono selitys.
Vaalijulisteet ovat juuri ilmestyneet värittämään katukuvaa. Muuten kunnallisvaalikuumetta ei ilmassa ole. Meno on ykköspoliitikkojen puolelta ollut sen verran laimeaa kuntia koskettaviin asioihin nähden, että vaalien jälkeen on turha voivotella alhaista äänestysprosenttia.
Nukkuvat pitää saada hereille nyt. Tässä tarvitaan ykköskaartin kiritysapua, joten herätkää johtajat. Vaalit ovat jo ovella.
Silti puoluejohtajat toistelevat samoja fraaseja eri puolilla maata. Ainakin isoissa puolueissa on loppukesästä lähtien pidetty niin monta vaalistarttiakin, että ne ovat syöneet toisiaan. Erilaisilla vilpasnimikkeillä on startattu vaalitaistoon tarjoilemalla pikkupalasia vaali-ilmeestä ja vaaliohjelmasta.
Mössöstä ei oikein poukkaa mikään pintaan. Koti, toivo ja unelma sekä vasemmalla oleva sydän ja ilmasto! Kaunista kyllä ja tärkeitä asioita. Paikallistason konkreettisesta päätöksenteosta nämä sloganit eivät kuitenkin vielä paljon kerro.
Pitää olla tosi aktiivinen kansalainen, että viitsii kahlata puolueiden vaaliohjelmat läpi löytääkseen enemmän asiaa ja myös puolueita erottavat tekijät.
Puoluejohtajien vaaliväittelytkin ovat menneet täysin yleispoliittiseksi kinasteluksi laajemmasta yleispolitiikasta ja nyt viime päivinä ennen muuta kansainvälisen finanssikriisin heijastusvaikutuksista Suomeen.
Mielenkiintoista onkin vaali-iltana katsoa, kuinka moni puoluepomo onnistuu saamaan paikan kotikuntansa valtuustosta.
Jos heidän aikansa ei edes vaalitaistosta riitä paikallistason kysymyksiin paneutumiseen, miten se riittää kunnolla näiden asioiden konkreettiseen hoitamiseen?
Mutta kuntavaalit ovatkin heille välivaalit.
***
Politiikkojen avioliittokulttuuriin on nyt saatu piispallista opetusta. Helsingin piispa Eero Huovinen arvostelee tuoreessa kirjassa poliitikkojenkin tapaa kertoa tiuhaan vaihtuvista suhteistaan.