Suomi on viimein vapaa maa.
Kun Paavo Väyrynen, Erkki Tuomioja ja Alexander Stubb kiistelivät samassa paneelissa julkisesti Suomen ulkopoliittisen aseman määrittelystä, moni saattoi höristellä korviaan ja hieroa silmiään. Lehtiraporttien perusteella sanailu oli aika lailla reipasta, suorastaan piikittelevää, mutta huumorilla höystettyä.
Ajatelkaapa nyt, Suomen ulkopolitiikasta, tuosta pölyttyneen herrakerhon kabinettisalatieteestä, keskustellaan hymynkare suupielessä keskellä kirkasta päivää. Ja vielä selvin päin. Ja vielä Porissa.
Tässähän on vaarana, että Suomesta tulee normaali länsimainen demokratia. Julkisuus ja avoimuus ovat kiertäneet tähän saakka ulkopolitiikkaa ja vaalirahoitusta. Salailun linnakkeen takana on enää vaalirahoitus.
Koska Suomen historia on se mikä se on, puolueettomuus liittyy kiinteästi kylmään sotaan, YYA-sopimukseen, Neuvostoliittoon ja suomettumiseen.
Eihän siitä ole kuin 20 vuotta, kun maamme poliittinen eliitti ja jokainen hiukankin asian kanssa tekemisissä oleva virkamies taputti Finlandia-talossa seisaaltaan Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatshoville, joka ensi kertaa lausui ääneen Suomen olevan puolueeton.
Jollei sen konklaavin olisi selvästi kerrottu olevan Suomesta ja Suomessa, moni ulkomainen tarkkailija olisi luullut kyseessä olleen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen kokouksen, jossa pääsihteeri piti neljän tunnin puheen, jolle yleisö taputti varmuuden vuoksi kolme varttia.
Paavo Väyryselle Gorbatshovin tunnustuksella on oma suuri arvonsa. Hän sanoi vuosi sitten ulkoministeriön 90-vuotisjuhlassa, että hänen 1988 hyväksytyllä väitöskirjallaan oli merkittävä vaikutus Gorbatshoviin. Puolueettomaksi tunnustaminen tuli juuri Väyrysen arvioinnin vuoksi.
Todettakoon, että sama väitöskirja ennusti Neuvostoliiton ja Euroopan halkaisevan rautaesiripun olevan ikuisia. Ilmeisesti Väyrysen väitöskirjaa ei luettu muualla kuin Gorbatshovin työhuoneessa: Berliinin muuri murtui vuosi sen jälkeen, kun Väyrysestä tuli tohtori.
Gorbatshoville, aatteelliselle kommunistille kävi lopulta huonosti. Hän uskoi perestroikallaan uudistavansa maansa. Mies joutui näkemään kommunismin ja Neuvostoliiton savuavat rauniot. Votkaa vastustanut mies joutui syrjään, kun humalaisten vallankaappaajien yritys meni mönkään ja nosti valtaan votkaa rakastaneen Boris Jeltsinin.
Muuan Ronald Reagan, joka tuomittiin tiedostavassa Suomessa pelleksi, sattui tunnustamaan Suomen puolueettomaksi jo 1983. Yhdysvallat on pystyssä vieläkin.
Puolueettomuus on ruma sana siksi, että se eli ajassa, jota hallitsi pelko kahden ideologian ydinasesodasta. Suomi ei oikeasti ollut puolueeton. Se joutui taittamaan diplomaattinsa monille mutkille selittäessään maailman tapahtumia siten, etteivät Kremlin pystyynkuolleet ideologit suutu ja Suomi joudu miehitetyksi tai suursodan taistelutantereeksi.
Suomi vetäytyi "puolueettomuutensa" taakse välttääkseen kantoja, jotka olivat läntisten arvoyhteisöjen arkipäivää, mikä on suorastaan mielipuolista tänään arvioituna.
Hyvänä esimerkkinä käyköön korealaisen matkustajakoneen alasampuminen Neuvostoliiton ilmatilassa 1983. Yhdysvaltoihin tuolloin osunut presidentti Mauno Koivisto "pääsi" kommentoimaan tapahtunutta televisioon. Koiviston mielestä Neuvostoliiton olisi pitänyt pyytää tapahtunutta anteeksi. Niinpä, 269 kuoli. Puolueettomuuteen sopi anteeksipyytäminen. Tuomitseminen olisi vaatinut enemmän.
Samana vuonna YK:n yleiskokous tuomitsi Yhdysvaltain hyökkäyksen Grenadaan. Suomi oli tuomitsijoiden joukossa. Kun sitten pöydälle tuotiin jokavuotinen Afganistanin miehityksen tuomitseminen, Suomi äänesti tyhjää.
Niin käyttäytyi puolueeton maa. Jos Väyrysen "puolueettomuus" tarkoittaa edelleen tuota, Luoja meitä puolueettomuudelta varjelkoot.
Hallitusohjelman mukaisesti Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, liittoutumaton. Suomi on läntinen demokratia läntisine arvoineen. Suomi on osallistunut Euroopan talous- ja rahaliittoon ja ottanut käyttöön yhteisen valuutan, koska on katsonut sen itselleen edulliseksi. Suomi on puolensa valinnut.
Yksi puuttuu: Nato. Suuri osa kansasta pelkää Nato-jäsenyyden sotkevan meidät mukaan kriiseihin, jotka ovat muiden aiheuttamia. Pelkoa tunnetaan myös Venäjän reaktioita kohtaan.
Turhaa vapinaa. Suomi on lähettänyt 900 edustajaansa kriisinhallintatehtäviin, joista verraton osa on Nato-johtoisia. Muitakin hankkeita on vireillä. Suomalaiset laittavat nahkansa alttiiksi vierailla mailla jo nyt. Olemme käytännössä liittoutuneita, vain poliittinen päätös puuttuu.