Puolivälinkankaan vesitorni sai viime syksynä pintaansa maalauksen, joka sisältää yhteensä 12 eläinaihetta. Noin neljän metrin korkeuteen kohoavan muraalin maalipinta on talven aikana lohkeillut ikävästi ja herättänyt maalausta ihailemaan tulleiden huomion.
Oulun Veden viestinnän asiantuntija Lea Ansamaa kertoo, että maalipinnan lohkeilu havaittiin jo talvella.
Muraalin ovat tehneet Timo Tyynismaa ja Mirva Korhonen. Tyynismaalla on arvio, miksi maalipinta ei ole kestänyt.
– Todennäköisesti pohja on saattanut olla hieman kostea. Se on oma arvioni. Käytetyt maalit ovat nimenomaan tuollaiseen tarkoitukseen tehtyjä, Tyynismaa sanoo.
Muraali aiotaan korjata alkukesään mennessä. Oulun Päivillä vesitornissa on avoimet ovet 15.–16. kesäkuuta.
– Tarkoitus on, että silloin viimeistään se on taas siistin näköinen, Ansamaa kertoo.
Tyynismaa on samoilla linjoilla.
– Kelit näyttävät siltä, että päästään pian tekemään.
Taiteilijat käyvät itse paikkaamassa muraalin. Samalla siihen asennetaan eläimille nimilaatat.
Puolivälinkankaan vesitorni täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Perinteiset avoimet ovet ovat keränneet vuosittain runsaasti väkeä. Juhlavuonna avoimiin oviin odotetaan tuhatmäärin väkeä.
Mielikintiellä sijaitseva vesitorni on korkeudeltaan 55 metriä, joten sen ylätasanteelta on etenkin hyvällä säällä mainio näkymä Oulun maisemiin. Leveydeltään torni on 52,5 metriä. Tornin jalka on halkaisijaltaan 11 metriä.
Tornin ylätasanteelle pääsee hissillä ja portailla. Portaita pitkin kivuttavaa on useita satoja askelmia.