Puo­li­kuu­ba­lai­nen Hawkin kyy­dis­sä Lapin tai­vaal­la

Kun pääsee kieppumaan Lapin taivaalla Hawkissa puolikuubalaisen, ymmärtää mitä lentäjät tarkoittavat, kun he sanovat: saman katsominen matkustajakoneen ikkunasta on kuin postiluukusta kurkkisi. Maisema näyttää huikealta nurinniskoin.

Kun pääsee kieppumaan Lapin taivaalla Hawkissa puolikuubalaisen, ymmärtää mitä lentäjät tarkoittavat, kun he sanovat: saman katsominen matkustajakoneen ikkunasta on kuin postiluukusta kurkkisi. Maisema näyttää huikealta nurinniskoin.

Ensimmäisessä heilurissa meinaa kyllä edellisiltana syöty lohisoppa tulla kurkkuun. Tiukassa kaarrossa haalarin alla olevat g-housut pullistuvat ja takapuoli painuu penkkiin kolminkertaisella maan vetovoimalla. Välillä puskee hikeä, kunnes Hawkin ohjaimissa oleva kapteeni Petri Kettunen vähentää lämmitystä pienemmälle.

Vinosilmukan ja tynnyrin voisi toistaa, mutta Kettunen vetää viistosti alas, kiepauttaa toiselle kyljelle, lisää nopeutta ja korkeutta sekä kysyy taas, onko kaikki kunnossa. Vakuutan alun ok:n jälkeen yhä uudestaan: mahtavaa!

Toinen Lapin lennoston Hawk, jonka jo tunnistimme, katoaa yhtä mittaa näköpiiristä. Silti lentäjän on nähtävä, onko se lähellä, kaukana, vasemmalla, oikealla, alempana vai yläpuolella. Maassa kiemurtelee Kemijoki, siintää Simojärven ranta. Ranuan eläinpuiston yli ei saa lentää liian matalalla, Kemijärven kaupunki ohitetaan korkeammalta. Kuusamo vilahtaa hetkessä ohi.

Hawkin "juustokuvun" alta näkyy puolensataa kilometriä. Lapin lennoston komentaja, eversti Jarmo Lindberg taisi ottaa puhalla pilvet pois -toiveeni tosissaan. Lentosää on paras mahdollinen, aurinkoa, lähes pilvettömältä taivaalta. Lapin lennostossa komentaja Jarmo Lindberg, hävittäjälentolaivue

11:n komentaja, everstiluutnantti Petri Tolla, Hawk-lentueen päällikkö, kapteeni Petri Kettunen ja yliluutnantti Janne Mäyrä toivottavat ystävällisesti tervetulleeksi ja ohjaavat "aamukirkkoon".

Lentäjien aamu alkaa 7.35 samalla rutiinilla, yhteydellä Olkkavaarassa sijaitsevaan pääjohtokeskukseen. Kolmisenkymmentä miestä vihreissä haalareissaan tuijottaa auditorion valkokankaalle ja kuuntelee hiirenhiljaa tiedotuksia. "Tehtävänjako on pyhä tilaisuus. Lennostossa kukaan ei tee mitään hetken mielijohteesta. Kaikki määritellään tarkasti", Lindberg valottaa.

Aamukirkossa selviävät kenttä- ja säätiedot, päivän minuutintarkka ohjelma, lintujen muuttoennustekin. Lentäjillä on oma koodikielensä. Valtaosa menee siviilikuulijalla ohi myös myöhemmin yksityiskohtaisessa tehtäväjaossa.

Valmistaudumme tunnistuslennolle. Sillä harjoitellaan tunnistamaan vierasta konetta, jota nyt Mäyrä lentää.

Näin saatiin kesän aikana kiinni Suomen ilmatilaa loukanneet venäläiset koneetkin. Pohjois-Suomessa itänaapurin kone tuli luvattomasti Suomen ilmatilaan viimeksi pari vuotta sitten. Nyt Lapin lennostolle teettävät työtä Jäämeren rannalle matkaavat reitiltään harhautuneet keskieurooppalaisten pienkoneet.

Missä se sokka on?

Ennen Hawkiin nousua pitää vielä sovittaa varustus ja käydä penkkikoulutuksessa.

Mekaanikko Esko Ollila kokoaa harjaantuneella silmällään oikeankokoisen ilmavoimien setin. Hän selittää ensiapupakkauksen ja pelastusvälinepussin tarkat sisällöt, neuvoo puukon oikean paikan ja sen, miten tiukalle verenkiertoa edistävät g-housut pitää vetää. Kypärä vaihtuu pienempään, jotta happinaamari pysyy tarpeeksi tiukalla.

Täysissä lentäjän varusteissa seuraan yliluutnantti Mäyrää penkkikoulutukseen.

Suuta alkaa hiukan kuivata. Takapenkkiläiselläkin on hirveä määrä mittareita edessään. Onneksi ennen lentoon lähtöä pitää itse osata vain siirtää kuomun ja ja heittoistuimen sokat (kiinnittimet) oikeisiin paikkoihin sekä testata happijärjestelmä ja g-housujen toimivuus.

Kuivaharjoittelu vielä sujuu, mutta Hawkissa ollaan tiukasti turvavöissä. Herrasmiehenä kapteeni Kettunen auttaa ja kiinnittää vyöt keskuslukkoon. Lentokoneinsinöörit eivät ole ajatelleet naisten kynsiä.

Kypärän tumma visiiri ja happinaamari haittaavat näköä niin, että heittoistuimen laukaisukahvan alla olevaa sokkaa tuskin näkee. Aivoissa takoo, ettei sitä saa pudottaa. Jalkojen välissä olevaa heittoistuimen laukaisukahvaa ei saa missään vaiheessa ilman erityiskäskyä vetäistä.

Kettunen pyytää ennen nousukiitoon lähtöä heiluttamaan käsiä. Lennon aikana niiden pitää pysyä rennosti polvien päällä. Miten herkästi ne yrittävätkään karata. Mistään ei löydy kahvoja, joista pitäisi kiinni.

Kun kiito alkaa, kieli kiertää huulia. Edessä oleva on kerrottu tarkkaan, mutta untuvikolle kaikki on uutta. Voimme kuitenkin Kettusen kanssa puhua mikrofonilla toisillemme.

Ei huvipuiston ranneke

Vaatii myös melkoisen prosessin ennen kuin pääsee kapteeni Petri Kettusen matkustajaksi. Lapin lennoston komentaja hoitaa luvan ilmavoimien komentajalta. Lisäksi edellytetään pakollinen psyko-testi keskussotilassairaala Tilkassa.

Jo ensimmäinen puhallustesti penkkihyppelyn jälkeen menee pieleen. Ilma purskahtaa karkuun liian aikaisin. Sairaanhoitaja Jarmo Lehtisaari on yhtä tiukka kuin joka vuosi testattaville lentäjille. Kerrasta poikki.

Puhallustestejä on niin, että suunympärys mustuu. Kuntopyörätestissä jalat menevät nopeasti maitohapoille. Pyöritystestit pystyssä ja vaaka-asennossa äkkipysähdyksineen sentään sujuvat. Näkö tarkentuu pikkukuvioihin vaaditussa ajassa ja jalat kantavat heti. "Tässä putoaa moni", Lehtisaari kannustaa.

Alipainekammioajossa noustaan nopeasti viiden kilometrin korkeuteen ja lasketaan heti perään alas. "Pitää huutaa seis, jos korviin sattuu," Lehtisaari sanoo.

Tätäkö miespuolinen kollega tarkoitti, kun hän varoitti g-voimista: "Veri voi tirskua korvista."

Lehtisaari toteaa, että voi tulla reikä tärykalvoon ja sulkee minut kammioon yhdessä kahden lentäjän kanssa. Ylöspäin meno ei tuota vaikeuksia, mutta äkkilähdössä alas unohtuu hengitys. Toinen korva menee lukkoon.

"Puhalla kunnolla", opastavat kanssalentäjät. Oiva neuvo. Korvat auki kuulen loppulausunnon.

"Kaikkea muuta kuin hävittäjälentäjäkelpoinen", erikoislääkäri Jarmo Skyttä luokittaa. Lupa matkustajaksi kuitenkin heltiää. "Siellä on karut olot eikä lentoemäntää auttamassa, jos menee taju", Skyttä varoittaa vielä.

Taju pysyy tallella ja 50 minuutin lento on unohtumaton kokemus. Kokonainen kuubalainen alkaa kutkuttaa. Heiluttelen toiveikkaana vuoden voimassa olevaa lupalappu komentaja Jarmo Lindbergin nenän edessä.

"Se ei ole huvipuiston ranneke", Lindberg nauraa. Jokaiselle lennolle pitää olla erikseen ilmavoimien komentajan lupa.

Ilmoita asiavirheestä