Alituinen rahapula ei välttämättä hellitä, vaikka saisi töitä. Nelikymppinen Irma Suonio on ollut työttömänä niin pitkään, ettei edes muista, koska olisi viimeksi saanut oikeaa palkkaa. "Köyhyys on suhteellista, mutta tässähän minä porskutan."
Keväällä onni potkaisi ja Suonio pääsi kesätöihin, kausityöntekijäksi Tampereen kaupungin puisto-osastolle. Suonio työllistettiin yhdistelmätuella. Valtio siis maksaa työnantajalle työllistämisestä.
Työttömänä Suonio sai työmarkkinatukea, toimeentulotukea ja asumistukea. Enää ei tukiluukulla tarvitse asioida, mutta työskentelystä ei hyödy taloudellisesti.
Osa-aikaisen työntekijän kukkaroon ropsahtaa vain 85 prosenttia työehtosopimuksen mukaisesta minimipalkasta, joka ei sekään ole valtaisa.
"Kunnallahan on tunnetusti huonot palkat", Suonio hymähtää.
Omien laskujensa mukaan Suoniolle jää nyt noin 30 euroa enemmän rahaa kuin työttömänä jäi. Työn myötä asumistuki tipahti 170 euroa entisestä. Pakollisten menojen jälkeen toimeentulon minimi täyttyy juuri ja juuri.
"Sähkölaskuja odottaa aina kieli pitkällä", Suonio irvistää.
Laskujensa mukaan Suonio saa kuussa noin 700 euroa palkkaa, ja se maksetaan kahdessa erässä. Vuokra on maksettava kuun alussa, ja sitten eletään kaksi viikkoa rahatta. Palkasta on lyhennettävä myös muinaisia velkoja.
Laskujen maksaminen viivästyy usein. Kuun toinen tili kestää yleensä peräti viikon.
"Kyllä pari viikkoa kuusta voi olla ilman rahaa, niinhän kaikki tekevät."
Ulkona on kesällä miellyttävää työskennellä, mutta työ on fyysisesti melko raskasta. Loppuiäkseen Irma Suonio ei puistohommiin jäisi. Puolen vuoden työsuhteen jälkeen jää vielä 18 kuukautta, joiden ajaksi Suoniolle riittää yhdistelmätukea.
"Työ ja palkkaus eivät ole kauhean kannustavia, mutta työttömänä ei tapaa ihmisiä."
Vaatteet hankitaan
kirpputorilta
Köyhyyttä on hankala määritellä vedenpitävästi, sillä sen kriteeristö on hyvin kirjava. Varattomuuden leimaa ei juuri kukaan otsaansa huoli.
"Kyllähän minä tavallaan olen köyhä", Suonio sanoo venytellen. Hänen mielestään köyhyyteen tottuu: "Ympärillä on niin paljon samanmoisia vertailukohteita, etten oikein osaa edes kuvitella tämän kummempaa."
Kun rahaa ei koskaan ole minimitoimeentuloa enempää, ei sitä jossain vaiheessa enää kuvittelekaan saavansa. Suonio on aina asunut vuokralla, eikä hän enää usko ostavansa ikinä omaa asuntoa. Ellei sitten tapahdu jokin lottovoiton kaltainen ihme.
Kun katto on pään päällä ja ruuan saa riittämään, asiat ovat Suonion mukaan hyvin. Haaveet eivät ole suuren suuria. "Kengät hajoaa. Uudet pitäisi ostaa, mutten oikein tiedä millä rahalla."
Joskus Suonion aikuinen tytär lahjoittaa äidille omia vaatteitaan, jotka nekin on yleensä hankittu kirpputorilta tai saatu lahjoituksena. "Ei sillä sossun normilla vaatteita osteta kuin kirpputorilta", Suonio kuittaa.
Myös tytär on työtön sosiaalitoimen asiakas. Taloudellisesti Suonio ei pysty jälkikasvuaan auttamaan, mutta syömään saa tietenkin tulla - jos kaapissa vain on ruokaa.
Suonio on onnekseen säilynyt melko terveenä. Jos sairauskuluja olisi, ei niistä välttämättä selviäisi. Pelkkä hammaslääkärissä käyminen kirpaisee kukkaroa. "Lähipiirissä on ihmisiä, jotka oikeasti joutuvat miettimään, onko lääkkeisiin varaa nyt vai vasta ensi kuussa."