Puolet jä­te­ve­sis­tä lu­me­te­taan

Kuusamon energia- ja vesiosuuskunta (Evo) haluaa purkaa uuden puhdistamon jätevedet Maunujärven vesistöön.

Kuusamon energia- ja vesiosuuskunta (Evo) haluaa purkaa uuden puhdistamon jätevedet Maunujärven vesistöön.

Evon toimitusjohtaja Keijo Pesonen kertoi maanantaina, että lupahakemus lähetetään pienen viilauksen jälkeen pian Pohjois-Suomen ympäristölupavirastoon.

Rukan ja Kuusamon yhteispuhdistamo sijoitetaan kaupungin keskustasta vajaan kymmenen kilometrin päähän niin sanotulle kyllästämön tontille.

Suunnitelman mukaan Rukan nykyinen puhdistamo suljetaan ja tunturin jätevedet johdetaan noin 25 kilometriä pitkällä viemärillä kaupunkiin.

Yhdysputken arvioidaan maksavan noin 900 000 euroa. Puhdistamon rakentamiskuluiksi on laskettu kaikkiaan 11,4 miljoonaa euroa.

Kuusamon jätevesistä on riidelty jo toistakymmentä vuotta ja niistä on tehty tiettävästi ensimmäisenä Suomessa ympäristövaikutusten arviointikin kahteen kertaan. Maunujärven lisäksi yva:ssa tutkittiin jätevesien johtamista yhteispuhdistamosta nykyiseen purkuveteen Torankiin.

Evon hallituksen puheenjohtaja Markku Kämäräinen sanoo, että Maunujärvi osoittautui parhaaksi siksi, että tällä suunnalla puhdistamon aiheuttama yleinen haitta on pienin. Päätökseen vaikutti myös se, että Kuusamon kaupunginvaltuuston mielestä puhdistamon vedet tulee johtaa Maunujärveen.

"Tuskin sellaista ratkaisua onkaan, jonka kaikki hyväksyvät", Kämäräinen muistutti.



Typpi aiotaan
tykittää taivaalle


Vuosien kiistelyn, perusteellisten selvitysten ja kaupungin vesihuoltosuunnitelmassa ottamankannan vuoksi Maunujärven valinta yhteispuhdistamon purkuvedeksi oli odotettu.

Rukan ja Kuusamon laitoksen tekniikka on kuitenkin ainutlaatuinen, sillä puhdistettujen jätevesien typpi ammutaan lopuksi sananmukaisesti taivaalle. Puhdistamolle tulevista vesistä puolet, 600 000-700 000 kuutiota, lumetetaan.

Viime talvena menetelmää testattiin pienessä mitassa Rukalla. Keijo Pesosen mukaan jätevesien lumetus maksaa 10 senttiä kuutiolta, eli talvikautena menetelmä maksaa 70 000 euroa. Todellisuudessa konsti tuo kuitenkin säästöjä.

"Tämä on halvin tapa poistaa typpeä", Pesonen sanoi.



Maunujärvi voidaan
ohittaa putkella


Maunujärvi on Voimalohi Oy:n luonnonravintolammikko, jossa kasvatetaan velvoitekaloja. Evo on keskustellut yhtiön kanssa vesistön yhteiskäytöstä.

"Ohitukseen yhtiö suostuu, yhteiskäytöstä neuvottelut ovat vielä kesken", Keijo Pesonen kertoi.

Voimalohi on saanut luvan lannoittaa kalanpoikasten ravinnon varmistamiseksi Maunujärveä.

Yhtiö on suhtautunut kuitenkin nihkeästi siihen, että puhdistetut jätevedet laskettaisiin samaan vesistöön. Evo on siksi tutkinut sitä, että Maunujärvi ohitettaisiin putkella ja jätevedet johdettaisiin suoraan Heinäjokeen. Sieltä ne matkaisivat Kostonjärveen, joka laskee Iijokeen.

"Hakemuksia voi lähteä kaksikin, Maunujärvi tai ohitusputki. Viranomaiset saisivat ratkaista, kumpi vaihtoehto on parempi", Keijo Pesonen sanoi.

Ilmoita asiavirheestä