Espanja 1966: Täyteen lastatut junavaunut aloittavat matkan kohti Saksaa ja pohjoisen muita vauraita maita. Lastina köyhiä espanjalaisia maalaisia, jotka lähtevät etsimään onneaan ja elintasoa kotimaan ulkopuolelta.
Espanja 2006: Täyteen lastatut veneet ja lautat rantautuvat Kanarian saarille tai Andalusian rannikolle. Lastina köyhiä afrikkalaisia, jotka ovat lähteneet pakoon kotimaan köyhyyttä ja näköalattomuutta. Samaan aikaan pohjoismaiset turistit siemailevat muutaman sadan metrin päässä rantabaarien terasseilla sangriaa. Tämän päivän todellisuus näyttäytyy lomaparatiisissa hyvin irvokkaana.
Näin nopeasti voi asetelma mullistua. Köyhä Välimeren maa muuttuu parissa vuosikymmenessä pakolaisia vastaanottavaksi maaksi. Samaa voidaan sanoa Irlannista, jonne kymmenet tuhannet itäeurooppalaiset nyt suunnistavat työn perässä.
Maahanmuutto, siirtolaisuus ja pakolaisuus muodostavat sotkuisen vyyhdin, josta kokonaiskuvan saaminen on hankalaa.
Kun puolalainen opiskelija lähtee ravintolan tarjoilijaksi Lontooseen, on se täysin laillista EU:n sisäistä muuttoliikettä. Niin sanotuista vanhoista EU-maista enää vain Saksa ja Itävalta pysäyttävät rajoilleen työnhakijat uusista EU-maista. Bulgarian ja Romanian liittyminen EU:hun ensi vuoden alussa on tosin nostattanut monissa maissa vaatimuksia uusista rajoituksista.
EU:n ulkopuoleltakin voi päästä laillisia teitä unioniin töihin tai asumaan. Erityisen haluttuja ovat lääkärit, tietotekniikan ja muiden erityisalojen osaajat. Myös EU:ssa jo asuvien siirtolaisten lähisukulaiset pääsevät yleensä ongelmitta muuttamaan.
Jäljellä on vielä kaksi hankalaa ryhmää, joiden välinen rajanveto on toisinaan hankalaa. Ensinnäkin ovat kotimaan sortoa pakoon lähteneet ihmiset, joille järjestyy ihannetapauksessa turvapaikka kansainvälisten pakolaissopimusten pohjalta.
Hankalin ryhmä ovat laittomat siirtolaiset, joita voi kutsua myös taloudellisiksi pakolaisiksi. Mauritaniasta tai Senegalista laivaan nousevat eivät pakene poliittisista syistä vaan mielissä pyörii työpaikka ja kotona asuvien sukulaisten avustaminen. Samasta syystä on lähdetty leveämmän leivän ääreen, milloin Pohjois-Amerikkaan, Australiaan tai naapurimaahan Ruotsiin. Historiallisessa katsannossa vastaanottajamaat ovat aina voittaneet.
Asia on yhtä kaikki hankala EU:lle. Pitäisikö tulijat pysäyttää helikoptereilla ja tykkiveneillä EU:n ulkorajoille? Kun mistään yhtenäisestä maahanmuuttopolitiikasta ei ole EU:n yhteydessä voinut puhua, ovat suurimman taakan saaneet kantaakseen lähimmät EU-maat kuten Italia ja Espanja tai suurimmat EU-maat (Saksa, Ranska ja Britannia) joissa on entuudestaan iso ulkomaalaisväestö.
Mitään yksinkertaisia ratkaisuja ei ole. Painetta voi jossain määrin lievittää avustamalla Pohjois- ja Länsi-Afrikan maita suoraan. Rikkaat maat tulevat kuitenkin aina olemaan magneetteja köyhien maiden asukkaille.