-- Puolassa oli syksyllä 2005 sekä parlamentti- että presidentinvaalit. Konservatiivinen Laki ja oikeus -puolue (PiS) voitti molemmat vaalit kampanjoituaan katolisilla arvoilla.
-- Hallituskoalitioon otettiin mukaan muun muassa monien äärioikeistolaisena pitämä Puolalaisten perheiden liitto (LPR).
-- LPR:n puheenjohtaja Roman Giertych valittiin opetusministeriksi. Ministerinä hän teki lakiesityksen, jonka tarkoitus on kieltää "homoseksuaalisen propagandan levittäminen" kouluissa työpaikan menettämisen uhalla.
-- Lakiesityksen käsittely jäi kesken hallituskriisin vuoksi, mutta Marta Abramowiczin mukaan opettajat pelkäävät jo nyt niin paljon, etteivät uskalla puhua homoseksuaalisuudesta oppilaiden kanssa lainkaan.
-- Seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustavien kansalaisjärjestöjen on vaikeaa toimia Puolassa, sillä ne eivät saa juuri mistään rahoitusta, ja niitä uhkaillaan syytteillä.
-- Giertychin läheinen avustaja Wojciech Wierzejski on kommentoinut Gay Pride -kulkuetta sanomalla, että siihen osallistuvia pitäisi hakata paksulla kepillä.