Saiturin roolissa vieraileva näyttelijä Puntti Valtonen tuntee itsensä etuoikeutetuksi ammatissaan.
– Sosiaalinen tarpeeni tyydyttyy töissä. Nautin näiden hurmaavien ihmisten kanssa rakentamisesta ja touhuamisesta.
Saituri Harpagonin pöksyissä astelee Oulun kaupunginteatterin suurelle näyttämölle Puntti Valtonen. Vanha, rikas visukinttu Harpagon on päähenkilö Molièren klassikkonäytelmässä vuodelta 1668.
– Näyttämö on minulle kuin koti. Siellä tunnen vapauden tunteita, Valtonen kertoo ensi-illan alla.
– Sosiaalinen tarpeeni tyydyttyy töissä. Teatterissa lauletaan, leikitään ja tanssitaan, mikäs sen mukavampaa!
Näyttelijä Puntti Valtonen on teatterista, teeveestä ja elokuvista tuttu. Hän soitti kitaraa Juice Leskinen Grand Slam -yhtyeessä 1981–1985.
– Monesti on tullut kysymys eteen, kumpi olen ennemmin, muusikko vai näyttelijä? Mielestäni teen aina samaa. Kerron jotakin laulaessani, soittaessani, tanssiessani tai kertoessani muuten vaan. Ajattelin jo teatterikoulussa, että näytelmä on kuin laulu: soolo ei toimi, jos komppi ei toimi.
Kemissä 1961 syntynyt näyttelijä oli nuorena ujo mies. Levykaupan myyjä Hannu Valtonen unelmoi 70-luvulla rock-tähteydestä. Hän purki energiaa punttisalilla ja venytteli kitaran kieliä kemiläisissä bändeissä Mika ja pullasormet, Turo ja torakat sekä Juha Kaunis ja pelkkää nollaa.
Yksi puhelinsoitto ja kaksikymppinen nuorukainen hyppäsi Ylivieskan-junaan.
– Haave rock-muusikkoudesta täyttyi salamannopeasti, kun kävi tie Grand Slamiin, suuresti ihailemani Juicen bändiin, Valtonen sanoo.
– Siihen aikaan keikkapaikkoja oli kymmeniä enemmän kuin nyt, ja läpi vuoden kiersi varmaan tusinan verran bändejä. Suomenmaa on nopeasti katsottu, kun sitä tahkotaan koko ajan. Pikku hiljaa se alkaa puuduttaa.
Keikkamestat eivät Valtosen mukaan glamouria tarjonneet.
– Kyllä se glamour oli meissä itsessä. Grand Slam oli semmoinen estradikohkalauma. Viihdytimme itseämme, toilailtiin ja juhlittiin. Meillä oli bändin sisällä Ensyklopedia-kerho, jonka muodostivat (Anssi) Tikanmäki, (Antti) Tammilehto ja minä. Tehtiin kaikkea jäynää ja pelehdintää. Nautin siitä täysin siemauksin, Valtonen muistelee.
– Oulussa tehtiin Kuusrockin lavalla kuvaelma JouluKuusrock-varkaat. Siinä oli mukana myös Matti Pellonpää. Pellonpään tuttavuus oli merkittävä. Hänen kauttaan tutustuin näyttelijöihin. Tunsin oloni hiton kotoisaksi siinä joukkueessa.
Puntti Valtoselle kutsu Saituriksi oli erinomaisen mukava.
– Tämähän on kummallisen synkkä stoori ollakseen komedia. Näytelmä kertoo valtavasta ahneudesta, joka on jo kovinkin vahvasti sairaalloista, Puntti pohtii.
– Kyllä se silti komedia taitaa olla. Aina kun ihminen on kauhean tosissaan, ollaan lähellä naurua.
Teatteriesityksen rakentamisessa Punttia viehättää se, ettei ensin ole mitään.
– Alussa on tyhjä näyttämö. Sitten estradille alkaa tulla erinäköisiä kulissi- ja lavastusratkaisuja. Sitten henkilö ja toinen. Ne kohtaavat, niillä on joku suhde. Sitten pala palalta tulee vaatteita, äänimaailma ja valoja. Maailma alkaa rakentua.
Valtonen sanoo, että rooli syntyy suhteessa toisiin henkilöihin. Lopputulos on aina yllätys.
– Omasta roolihenkilöstä tulee väistämättä itseni näköinen. Vaikka kuinka vääntäisin sitä suuntaan tai toiseen, aina se näyttää minulta, Valtonen toteaa.
Molièren Saituri sai ensi-iltansa Kari-Pekka Toivosen ohjauksena Oulun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä eilen lauantaina.
Hannu ”Puntti” Valtonen
Freelance-näyttelijä, muusikko.
Syntynyt Kemissä 1961. Asuu Tampereella ja Helsingissä.
Opinnot: Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitos (Näty) 1985–1989.
Kitaristina Juice Leskinen Grand Slam -yhtyeessä 1981–1985.
Kiinnitykset: Tampereen Teatterin teatteriryhmä Musta rakkaus 1989–1992, jonka ohjaajana toimi Kaisa Korhonen. Helsingin kaupunginteatteri 1993–2000. Freelancer vuodesta 2000.
Teatterirooleja: Avoin liitto (Mies) Teatteri Vantaa 2016, Kasvonsa menettänyt mies 2016, SLAVA! Kunnia (Obeda) Suomen Kansallisteatteri 2015, Next to Normal (Isä; Dan Goodman) TTT 2012, Fanny ja Alexander (Gustaf Adolf Ekdahl) TTT 2010, Kuka pelkää Virginia Woolfia? (George) Turun kaupunginteatteri 2007, Five Guys Named Moe 2001, Micérables (Thénardier) Helsingin kaupunginteatteri 1999.
Elokuvarooleja: Aki Kaurismäen elokuvissa Calamari Union (1985), Hamlet liikemaailmassa (1987) ja Toivon tuolla puolen (2017). Pääosa Markku Pölösen elokuvassa Emmauksen tiellä (2001).
Esiintynyt tv-sarjoissa Raid (2000), Harvoin tarjolla (2008) sekä useissa Uuden Iloisen Teatterin kesärevyissä.
Ääninäyttelijänä: Niko – lentäjän poika (2009), Madagascar (2005), Mulan (1998).
Kuunnelmarooli Juicen ikiystävän Repen rooli Radioteatterin 20-osaisessa kuunnelmassa Juicen Taivaallinen Aulabaari (2016).