Kolme arvostettua oululaista varhaiskasvatuksen tutkijaa on kiivennyt barrikadeille toteuttaakseen unelmansa legendaarisen, talvisodassa tuhoutuneen Ainolan lastentarhan jälleenrakentamiseksi.
Idea syntyi Oulun päivähoidon 100-vuotisjuhlatoimikunnassa, muistelee yksi näistä Oulun yliopiston varhaiskasvatuksen koulutuksen tutkijoista. Hän on kasvatustieteiden lisensiaatti Eeva-Liisa Kronqvist. Ne kaksi muuta ovat kasvatustieteiden tohtori Eila Estola ja kasvatustieteiden lisensiaatti Elise Lujala, jonka käsialaa on vuonna 2001 ilmestynyt Oulun päivähoidon 100-vuotishistoria Vanhasta Ainolasta uudelle vuosisadalle.
Aloitteen tekijät tunnustavat haluavansa herättää laajaa kansalaiskeskustelua ja saada esiin oululainen mielenkiinto ja asiantuntemus aiheen mahdollisesta toteuttamisesta. "Toivottavasti tätä ei tyrmätä jo alkuvaiheessa, vaan asiaa tarkastellaan riittävän monipuolisesti."
Tänä vuonna on kulunut 100 vuotta siitä, kun Kiikkusaareen rakennettavan Laskuniemen lastentarhan piirustukset saivat lopullisen asunsa arkkitehti Victor J. Sucksdorffin työpöydällä ja hyväksyttiin saman tien Oulun maistraatissa.
Suomen oloissa poikkeuksellisen upean lastentarhan tuhosi palopommi talvisodassa tammikuussa 1940. Pian heräsi ajatus talon uudelleen rakentamiseksi, mutta ankeina sotavuosina ja materiaalipulasta kärsineenä jälleenrakentamisen kautena idea hautautui.
Tuhoutumatta jäi piharakennus, Alakööki, joka on toiminut Piparkakkutalo-nimisenä kaupungin leikkitoiminnan keskeisenä alueena, muistuttaa kolmikko nykyoululaisillekin tutusta rakennuksesta.
Lastentarhan näköistalohanke on sen ideoijien mielestä poikkeuksellinen ja ainutkertainen, toteuttamisen arvoinen, koska se voisi olla hirsirakentamisen kokeilupaikka ja perinteen vaalija:
"Koska rakennuksen tuhoutumisen vuoksi ei ole mahdollisuutta entisen kunnostamiseen, voisi näköisrakennus tuoda esiin sitä vanhan rakentamistavan näyttävyyttä, jota Alakööki piharakennus ilmentää vain pienimuotoisesti. Toiminta-aikansa rakennus säilyi jokseenkin muuttumattomana, joten ei olisi ongelmia rakentamisesimerkin valinnassa. Käsityksemme mukaan piirustuksia on myös riittävästi uudelleenrakentamisen toteuttamiseksi, minkä lisäksi on runsaasti kuvamateriaalia monien yksityiskohtien tarkistamiseksi."
Ehdotus tehtiin Toppilaan
Hieman ennen kolmen E:n kolmikkoamme, Eeva-Liisaa, Eilaa ja Eliseä, ehdittiin tehdä esitys Ainolan lastentarhan jälleenrakentamiseksi. Paikka olisi kuitenkin muuttunut. Siinä ehdotuksessa lastentarha Sucksdorffin 100 vuotta sitten tekemien piirustusten pohjalta olisi pitänyt rakentaa Toppilan asuntomessualueelle.
Hanke tyssäsi alkuunsa, koska siitä syyskuussa pyydetyssä lausunnossa ei puollettu koko ajatusta sen enempää toiminnallisuuden kuin taloudellisuudenkaan kannalta.
Kolmen E:n kolmikkomme ei anna periksi ja suhtautuu tyynesti siihenkin, että vanha lastentarhan paikka on kaavoitettu puistoksi.
Hanna oli
edelläkävijä
Kolmikko perustelee ideaa vanhan kunniavelan maksulla Hanna Åströmille ja pitää rakentamista Oulun moraalisena velvoitteena.
Hanna Åström-Frankenhaeuser (1879 - 1947) kuului rikkaaseen oululaiseen Åströmin sukuun. Pakolan saaressa sijaitseva Ainola oli Hannan kotihuvila, ja Ainolan jo puretussa porttimökissä hän aloitti kansanlastentarhan valmistuttuaan Berliinissä lastentarhanopettajaksi. Isänsä kuoleman jälkeen hän lahjoitti yhdessä äitinsä kanssa Ainolan huvilan Oululle kirjasto- ja museotaloksi. Vieressä sijainneeseen Kiikkusaaren Hanna rakennutti omalla kustannuksellaan lastentarhan, josta tuli valtakunnan toinen alusta saakka päivähoitolaitokseksi suunniteltu rakennus. Vain Forssa ehti edelle.
Siitä tuli Pohjolan kauneimmaksi lastentaloksi kutsuttu. Avioitunut Hanna muutti Porvoon lähettyville ja päätti luopua lastentarhatoiminnan ylläpitämisestä. Hän tarjosi sitä lahjoituksena kaupungille vuonna 1913.
Kunniavelka, josta kolmen E:n kolmikkomme puhuu, koskee lahjoituksen ehtoja. Olihan lastentarhatoiminnan määrä jatkua Laskuniemessä. Lopulta Hanna luovutti vain tilat kaupungille ja lastentarhan ylläpidon ja hallinnon Nuorten Ystävät -yhdistykselle.
Punssia talvella, brunssia kesällä
Idean äidit muistuttavat Oulun nykyisestä imagosta:
"Kaupunki on sitoutunut ajamaan lasten asiaa ja julistautunut lastenkulttuurikaupungiksi, joten sillä ei liene varaa tyrmätä hanketta. Oulu on mukana esimerkiksi valtakunnallisessa Taikalamppu-verkostossa. Näin ollen Oulussa ei liene enää syytä ajatella, että jokin paikka olisi liian arvokas lasten käyttöön, kuten parikymmentä vuotta sitten oli nykyiseen museorakennukseen suunnitellun lastentalo- ja lasten kulttuurikeskushankkeen kohdalla."
Uus-Ainola olisi ennen kaikkea Hanna Åströmin perinteitä kunnioittaen tukipiste perheiden ja lasten toiminnalle.
Mahdollisine huvimajoineen se olisi keidas keskellä kaupunkia ja hieno kesäjuhlien ja pihajuhlien paikka mutta myös merkittävä talvikäytön kannalta. Siellä voisi olla luistinrata, hiihtolatu ja mäenlaskupaikka. Siellä voitaisiin viettää suomalaisen perinteen mukaisia tapahtumia: laskiaista, pääsiäistä, juhannusta, sadonkorjuujuhlia, adventtia ja joulun odotusta, tiernapoikatapahtumia, kolmikko luettelee.
"Punssia ja brunssia!" kuuluu spontaani tunnus tällaiselle hankkeelle.
Se voisi olla järjestöjen kokoontumistila ja tukipiste, avoin leikkikeskus, lastenkulttuuritilaisuuksien ja valtakunnallisten lastenkulttuuritapahtumien tila. Avoimelle leikkitoiminnalle tilat voitaisiin saada yhdistettynä Alaköökin käyttöön, varhaiskasvatuksen asiantuntijat näkevät. He näkevät vielä, miten järjestettävissä on yhteistyö Pohjois-Pohjanmaan museon ja Oulun Taidemuseon ja Nukun kanssa.
Taloon mahtuisi konsertteja, perhe- ja sukujuhlia, järjestöjen toimintaa, näyttelyitä ja pienimuotoisia teatteriesityksiä, jatkuu käyttötarkoitusluettelo.
"Ja teehuone, joka puuttuu Oulusta!" kuuluu tärkeä täydennys.
"Viime vuosina edennyt Hupisaarten kunnostus ja käyttötarkoituksen laajentaminen saisi näin hyvän jatkon kaupungin keskeisen virkistysalueen kehittämistyölle. Ainolan rakennus täydentäisi koko suistoalueen historiallista kuvaa ja eri aikoina tapahtunutta rakentamista. Esimerkiksi Lasaretinsaaren kunnostus on nykyisin osa koko alueen toiminnallista kehittymistä ja kaupunkilaisten käyttöön avautumista.
Åströmiläinen kulttuurimiljöö
Idean äidit korostavat, että Ainolan rakennus olisi osa sivistyksen ketjua, johon kuuluu lasten ja perheiden sekä varhaiskasvatuksen arvostaminen.
Ainolan uudelleen rakentaminen konkretisoisi Åströmin suvun merkittävää työtä ja filantrooppista toimintaa kaupunkilaisten hyväksi. Rakennus liittyisi åströmiläiseen kulttuurimiljööseen, johon kuuluu muun muassa nykyisen museorakennus, Rauhala ja Alakööki ympäröivine puistoineen. Rakentaminen palauttaisi nykyoululaisille mieleen aidon yhteisvastuun kantamisen ja yhteisöllisyyden merkityksen.
"Hankkeen myötä haluamme korostaa lapsuuden ja lasten kulttuuriympäristön avainasemaa tulevan yhteiskunnan kannalta", he sanovat.
Entä rahoitus? Kuka lystin maksaa?
"Tällä voidaan osoittaa, mitä yhteisvastuulla voidaan parhaimmillaan saada aikaan. Rakennustyö voitaisiin rahoittaa lahjoitusvaroin, järjestöjen aktiivisin toimin, aktiivisten yksityishenkilöiden sekä yritysten tuella. Tutkittava olisi myös mahdollisen EU-rahoituksen saaminen. Rakennuksen ylläpitämistä varten taas voitaisiin harkita vaikka erillisen kannatusyhdistyksen perustamista."
Näköistaloista he muistuttavat, että joskus on perusteltua rakentaa kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta, ja käyttävät esimerkkinään Tyrvään kirkkoa.
He ovat jututtaneet Oulun yliopiston professori Jouni Koiso-Kanttilaa, joka on etenkin puurakentamisen puolestapuhujia. Koiso-Kanttila on kannustanut heitä kehumalla ideaa hyväksi, vaikka meillä uudelleenrakentamista ei juuri ole ollut.
Koiso-Kanttila rohkaisi keskustelun käynnistäjiä ottamalla esimerkin toisen maailmansodan tuhojen korjaamisista: Varsovan vanha kaupunki on sodan jälkeen rakennettu näköiskaupungiksi!