Punaisten siviilitehtävissä vuonna 1918 toimineet naiset olivat vanhempia ja heissä oli enemmän perheellisiä kuin asekaartissa toimineissa naisissa. Porin seudulla tällaisten aseettomien naisten keski-ikä oli 26 vuotta.
Turun yliopiston poliittisen historian lisensiaatintutkimuksessa Tiina Lintunen tarkasteli liki 270:tä Porin seudun aseetonta naista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuteen syytettynä vallankumousyrityksen tukemisesta.
Valtaosa punakaartissa töissä olleista naisista toimi huollossa keittiö-, siivous- ja vaatetusosastoilla. Joka viides taas oli sairaanhoidossa ja loput punakaartin hallintoa avustavissa muissa tehtävissä.
Punaisten joukkojen vetäydyttyä Porin seudulta 12. huhtikuuta 1918 mukaan lähti myös paljon punaisia naisia. Useimpien pakomatka päättyi Lahden tienoilla, osa selvisi Kotkaan tai Säkkijärvelle, missä he joutuivat vankileireille odottamaan esitutkintaa.
Naiset saivat syytteitä valtiopetoksesta, valtio- ja maanpetoksesta sekä avunannosta valtiopetokseen, mutta tuomioita tuli lopulta vain valtiopetoksen avustamisesta. Kolmasosa tutkituista naisista vapautettiin, ja vankeustuomion saaneista naisista enemmistö sai rangaistuksensa ehdollisena. Ehdolliset tuomiot olivat pääosin pituudeltaan kaksi tai kolme vuotta.
Vain joka kymmenennen katsottiin syyllistyneen sellaisiin rikoksiin, että he saivat ehdotonta vankeutta 1-5 vuotta.
Valkoinen propaganda loi punaisista naisista kaavamaisia kuvia, joiden mukaan nämä olisivat olleet raakoja ja epäsiveellisiä "susinarttuja", "pahuuden lähteitä", "lemmensisaria" ja "ryssänmorsiamia".
Tiina Lintusen tutkimuksen mukaan naiset osoittautuivat kuitenkin aivan tavallisiksi työväenluokan naisiksi.
Joukossa oli vain kuusi naista, jotka oli tuomittu ennen sotaa rikoksista. Useimmiten syynä oli varkaus tai näpistys. Yhtäkään tutkituista naisista ei ollut tuomittu irtolaisuudesta tai prostituutiosta.