Kun Kari Niemenmaa pestautui Airamin palvelukseen vuonna 1984, oli suomalaisfirmassa 500 työntekijää. Helsingin pohjoisrajalla sijaitsevalla tehdasalueella puhallettiin lasia termospullojen sisuksiin, valmistettiin hehkulamppuja ja jopa vinyylilevyjä.
Tämän päivän Airam on lähinnä markkinointi- ja jälleenmyyntiyhtiö. Omaa tuotantoa Suomen kamaralla on enää nimeksi -- joitakin erikoislamppuja ja -pattereita. Airamin nimellä kulkevat lamput valmistetaan jättitehtaissa Keski-Euroopassa. Työntekijöitä tämän päivän Airamissa on 1990-luvun jättisupistusten jälkeen enää 50. Vuosiliikevaihto pyörii 17--18 miljoonan euron tuntumassa.
Airamin historia alkoi vuonna 1921, jolloin muutama yritteliäs helsinkiläinen ryhtyi korjaamaan pimeäksi heittäytyneitä hehkulamppuja Suomen Sähkölampputehdas Oy:n nimellä. Oma tuotanto alkoi kolme vuotta myöhemmin.
Airam oli pitkään Nokian tytäryhtiö. Vuonna 1985 kaksi Nokian johtajaa -- Pentti Korkka ja Anders Sjöblom -- osti Airamin itselleen. 1990-luvulla omistus hajautui, mutta uudella vuosituhannella Airam on palannut mainittujen kahden perheen käsiin.
Airam on tunnettu lampuista, paristoista ja termoksista. Airamin punaista termospulloa on valmistettu vuodesta 1934, eikä Airamilla ole mitään aikomuksia luopua tästä kulttituotteesta, vakuuttaa markkinointipäällikkö Kari Niemenmaan.
Airamin tuotepaletti on laajentunut viime vuosina kovasti. Yhtiö myy myös jouluvaloja, monenlaisia valaisimia, moottoroituja kylmälaukkuja, viinikaappeja, siirrettäviä viilentimiä ja ilmalämpöpumppuja.