Britannian liberaalidemokraattisen puolueen puheenjohtajan Charles Kennedyn ero tehtävästään loppiaisviikonloppuna oli harvinainen poliittinen näytös. Eron takana oli alkoholiongelman tulo julkisuuteen. Monen muun ongelmakäyttäjän tavoin hän oli aiemmin kiistänyt, että joisi liikaa, vaikka merkkejä jo näkyi ulospäin.
Kun totuus Kennedyn tilanteesta ja vieroitusyrityksistä kerrottiin, sitä ei käynyt enää kieltäminen. Puoluejohtaja myönsi suoraan olleensa alkoholisti ja erosi. Muuta hän ei olisi voinut. Kritiikki Kennedyn johtajuutta vastaan oli muutenkin jo kasvanut puolueessa, ja uusi julkinen tieto oli kirjaimellisesti viimeinen pisara.
Liberaalit ovat brittipolitiikan kolmas voima. Kennedy nosti puolueen kannatuksen ennätykseen, pariinkymmeneen prosenttiin. Britannian vaalijärjestelmässä sekään ei riitä tuomaan todellista valtaa, mutta etenkin maan sisäpolitiikassa kyseessä on tärkeä tekijä. Kennedyn pakkoero on puolueelle iso ongelma, ja johtajapeli on jo täydessä käynnissä.
Alkoholin ja politiikan yhdistelmä ei ole mitenkään tuntematon. Silti vain harvan huippupoliitikon ura on siihen katkennut. Ruotsissa vasemmistopuolueen entisen johtajan Gudrun Schymanin liiallisesta juomisesta puhuttiin paljon. Hän erosikin paikaltaan, mutta ei alkoholin vaan verovilpin vuoksi, ja nyt hän on täysillä mukana politiikassa uudessa feministipuolueessa. Boris Jeltsinille annettiin presidenttinä julkijuopottelu anteeksi.
Vaikka etenkin Britanniassa poliitikkoja on herkästi ennenkin lähtenyt erilaisten skandaalien vuoksi, Kennedyn tapauksella on laajempaa merkitystä. Tärkeän poliitikon alkoholiongelma on asia, joka kuuluu tuoda julkisuuteen.