Puiden kaato tiu­ken­tuu Kuu­sa­mos­sa

Kuusamo aikoo vaikuttaa voimakkaasti tulevaisuudessa kaavoituksella myös esteettisten arvojen säilymiseen.

Kuusamo aikoo vaikuttaa voimakkaasti tulevaisuudessa kaavoituksella myös esteettisten arvojen säilymiseen.

Kaupungille on valmistumassa ensimmäinen oikeusvaikutteinen yleiskaava. Koko kunnan kattavaan kaavaan merkitään myös virkistysarvoiltaan sellaiset alueet, joilla puiden kaatoon, maan täyttämiseen ja kaivamiseen tarvitaan erillinen maisematyölupa.

Kuusamon kaupungin yhdyskuntajohtaja Mika Mankinen kiistää, että yleiskaavan laadinnalle olisi antanut vauhtia viime kesänä julki tulleet uraaniesiintymien lupahakemukset.

Valmistuessaan kaava antaa kaupungille kuitenkin paremmat mahdollisuudet vastustaa esimerkiksi kaivosten perustamista sellaisille alueille, joilla on suuret luontoarvot. Yleiskaavan määräävä maisematyölupa on käytännössä samanlainen kuin rakennuslupa, joka vaaditaan luonnoltaan arvokkailla maa- ja metsätalousalueilla.

"Lähtökohta ei ole se, että kaivostoiminta haluttaisiin estää Kuusamossa, vaan tarkoitus on saada harkintavaltaa", Mankinen sanoi.

Kaavaa suunniteltiin aiemmin neljän kunnan, Kuusamon, Sallan, Posion ja Taivalkosken, yhteistyönä. Muiden kuntien vetäydyttyä hankkeesta, yleiskaava päätettiin tehdä pelkästään Kuusamoon.

Yleiskaavasta on valmistunut ensimmäinen luonnos, jota yhdyskuntatekniikan lautakunta pääsi arvioimaan keskiviikkona. Maisematyöluvan vaatimia alueita ei ole vielä kuitenkaan kaavaan tiukasti merkitty.

"Alueet kartoitetaan, joilla on painetta. Yleiskaava saadaan nähtäville vielä tänä vuonna", Mankinen kertoi.

Yleiskaavaa esitellään myös asukkaille ja se on ennen hyväksymistä nähtävillä kahdesti. Mankinen arvioi, että kaava voisi olla parhaimmassa tapauksessa lainvoimainen jo ensi vuoden lopulla.

Aiemmissa kaavasuunnitelmissa Kuusamon kyläsuunnat oli rajattu selkeästi eri arvoisiin alueisiin. Se herätti vastustusta, minkä vuoksi kylien välisiä painotuksia on väljennetty.

Edelleenkin kunta on jaettu matkailukaupungiksi ristittyjen ydinalueiden lisäksi vielä kahteen eri vyöhykkeeseen. Valtaväylien varren vanhat kylät on luokiteltu sellaisiksi, joilla tavoitellaan asutuksen lisäämistä. Seuraavaksi tärkeimmillä kyläkulmilla pyritään säilyttämään nykyinen asukasmäärä. Yleiskaavassa valkoisella olevat harvaan asutut seudut on luokiteltu maa- ja metsätalousalueiksi, vaikka niilläkin on asutusta.

Loma-asuntojen rakentaminen on mitoitettu erikseen jokaisen vesistön laajuuden perusteella.

"Kaupunki pyrkii tukemaan palveluiden säilymistä, mutta rakentamista ei kielletä missään", Mika Mankinen korostaa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä