Suviseurojen päätössanat lausuu tänään maanantaina kajaanilainen maallikkosaarnaaja Pekka Koistinen. Koistinen, 43, aloitti seuroissa puhumisen jo parikymppisenä kotiseurakunnassaan Ylikiimingissä. Suviseurojen puhujilla on oltava vähintään kymmenen vuoden puhujakokemus.
Puhujan tehtävään kutsutaan, ei pyritä. Liika oma halu voi olla väärää pyrkyryyttä. Pekka Koistinen pitää seurapuheita kotisiionissaan kaksi kolme kertaa kuukaudessa ja joskus naapurisiioneissakin.
Suviseuroilla Koistinen puhuu ensimmäistä kertaa ja kokee tehtävän hyvin läheiseksi, sillä seurat ovat oman rauhanyhdistyksen alueella ja hän on ollut valmistelemassa niitä.
"Valmistautuminen on Raamatun lukua. Kävin merkkaamassa varauslistaan Johanneksen evankeliumin tekstikohdan, josta aion puhua. Luotan, että Jumala antaa sanat."
Puhetta ei kirjoiteta eikä suunnitella valmiiksi, ei pituuttakaan. Suviseurapuheessa aamenen paikka on löydyttävä, jotta aikataulussa pysytään.
"Seurapuhe kestää puolesta tunnista kolmeen varttiin, ei enää nykyään kahta tuntia. Joskus on parempi keli ja tuntuu, että sana aukeaa ja annetaan puhetta, joskus huonompi keli eikä aukea muut kuin hikirauhaset."
Koistisen mielestä puhumisen yksi vaikeus on löytää sanat tämän päivän ihmiselle. Sanoma eli Jumalan pelastussuunnitelma ei ole muuttunut miksikään. Ajallisen elämän asioita käsitellään, mutta ne eivät ole puheen ydin.
Puhuja koettaa antaa ihmisille valoa ja toivoa arkisen elämän vaikeuksien yli. Pekka Koistisen työssä palomies-sairaankuljettajana sairaudet, kivut ja ahdistukset ovat aina läsnä, mutta niiden yli loistaa uskon valo.
Sanan kuulemiseen
tulee jano
Koistisen mukaan sanan kuulemiseen tulee jano, kun lähtee taivastielle. Ei riitä, että on kerran saanut parannuksen armon. Sitä haluaa jatkuvasti. Synti tarttuu niin kuin pöly nousee jalkoihin, kun kävelee pölyistä tietä.
"Emme me lestadiolaiset ole henkipalloja, vaan koemme samalla lailla vaivaa ja epäilystä, pelkäämme sairautta ja elämän murjomista kuin muutkin. Siksi on tärkeää, että seuroissa saa uskon vahvistusta. Uskomisen ilo antaa perusturvallisuutta ja hyvän pohjan kohdata elämän vaikeuksia."
Joskus sana sattuu, ja uskova pääsee aivan kuin tipun alle ja saa lohdutusta vaikeaan elämäntilanteeseen. Liikutukset eli kiitosäänet ovat seuroissa hiljentyneet viime vuosina. Koistinen ei tiedä miksi.
Pekka Koistiselle ei ollut helppoa ottaa vastaan puhujan tehtävää nuorena, mutta hän oli kuuliainen kutsulle. Uskovaisuus ei ollut varhaisnuorena itsestään selvää, eivätkä kaikki hänen sisaruksensa ole uskossa.