Suomalaisten äänestysinto EU-vaaleissa uhkaa vajota. Suomen äänen kuuluvuutta se ei ainakaan kohentaisi. Puolueiden on aika lisätä kampanjoiden kierroksia.
Kesäkuun 7. päivänä 27 maassa pidettäviin Euroopan parlamentin vaaleihin on aikaa runsaat kolme viikkoa. Olisi liioittelua väittää, että ilmapiiri olisi meillä jotenkin sähköistynyt. Toistaiseksi kansalaisten mielenkiinnon kohteet ovat olleet aivan muualla kuin siinä, ketkä 13 suomalaista lähetään Brysseliin ja Strasbourgiin.
Vaali-into ehtii vielä nousta, kunhan mainoskampanjat alkavat pyöriä täysillä kierroksilla. Töitä innostuksen nostattamiseksi on sekä puolueilla sekä ehdokkailla kuitenkin kovasti edessä.
Näin voi päätellä esimerkiksi siitä, mitä Helsingin Sanomien muutama päivä sitten julkaisema mielipidemittaus osoitti. Sen mukaan suomalaisten varmuus uurnille lähdöstä on nyt heikompi kuin viisi vuotta sitten edellisten eurovaalien alla.
Nyt varmojen tai melko varmojen äänestäjien osuus on 64 prosenttia. Edellisellä kerralla se oli tässä vaiheessa 68. Ero ei ole huima, mutta viittaa alenevaan äänestysintoon. Viimeksi se oli 41,1. Vaikka lukema tuolloin nousi vuodesta 1999, se oli läntisen Euroopan häntäpäätä.
Puolueiden ja ehdokkaiden kannalta tämänhetkinen tilanne on myös myönteinen haaste. Sille, joka pystyy havahduttamaan nukkuvaa enemmistöä, on ääniä tarjolla sadoin tuhansin.
EU:ta on moitittu demokratiavajeesta ja siitä, miten suuret maat jyräävät pienet. Esimerkkejäkin tästä on. Silti suomalaisten äänen kuuluvuus ei ainakaan sillä parane, jos äänestysinto unionin parlamentin vaalissa jää kovin matalaksi.
Korkea äänestysaktiivisuus on sen sijaan osoitus siitä, ettei suomalaisten mielestä ole yhdentekevää, mitä EU:ssa päätetään. Se myös antaisi suomalaisedustajille paremman pohjan vaatia meille esimerkiksi painavaa salkkua tulevaan komissioon.
Suomalaisten EU-vastaisuudesta laimea into käydä uurnilla ei välttämättä todista ollenkaan. Osa innottomista todennäköisesti arvioi, että koska EU on hoitanut tehtävänsä kohtuullisesti eikä ole suuresti häirinnyt elämää, ei sen tekemisiin tai tekijöihin ole tarpeen puuttua.
Äänestämättä jättävä ei ole siis ehkä ole mäntti kuten takavuosien vaalivalistuksessa väitettiin. Demokraattisten perusoikeuksien käyttöön on silti nytkin paljon enemmän perusteita kuin käyttämättä jättämiseen. Europarlamentin kohdalla kannattaa esimerkiksi muistaa, että se muovaa lopulliseen muotoon yhteisön lainsäädännön, joka vaikuttaa jokaisen suomalaisenkin elämään.
EU on yhä liian byrokraattinen yhteisö, joka vuosien mittaan on tehnyt suomalaisten kannalta huonojakin päätöksiä. Sekin on peruste äänestää. Jotta nämä puutteet saataisiin korjatuiksi, ei ole yhdentekevää, millaisia edustajia täältä lentokoneisiin nousee. Ei riitä, että ehdokas on symppis, komea tai kaunis, vaan pitää olla kykyä ja taitoa vaikuttaa päätöksentekoon sekä luoda verkostoja. Mitä useammalla kielellä tämä hoituu, sen parempi.
Euroopan unioni on talouden ja politiikan kysymyksissä ollut paljon useammin ratkaisu kuin ongelma. Sen suurin arvo suomalaisillekin on kuitenkin siinä, että se on hoitanut kaikkein tärkeimmän tehtävänsä eli säilyttänyt rauhan alueellaan. EU on tehnyt Euroopasta niin tiiviin kokonaisuuden, että aggressio toista jäsenmaata kohtaan on muuttunut järjettömäksi. Tällainen yhteisö kannattaa pitää voimissa.