SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin puhujalistat eivät ole vaikuttaneet myönnettyihin puheenvuoroihin eduskunnassa, kertoo eduskunnan puhemies Maria Lohela (ps).
Lohela kertoo STT:lle, että hän heittää listat suoraan lukematta roskiin tulivat ne sosiaalidemokraateilta tai muilta puolueilta.
Hän on kuitenkin ollut käsityksessä, että Lindtmanin puhujalistat on hyväksytty sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmässä.
Helsingin Sanomat kertoi torstai-iltana, että SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on toimittanut etukäteen eduskunnan puhemiehille listoja puolueen kansanedustajista, joille voisi jakaa puheenvuoroja kyselytunnilla. Lehden mukaan Lindtman on ilmeisesti jakanut puheenvuoroja ennen muitakin eduskunnan keskusteluja.
Lehti kertoo, että Lindtman sai ryhmän sisältä kovaa kritiikkiä asian tultua ilmi. Uutisen mukaan moni SDP:n kansanedustaja oli aiemmin ihmetellyt puheenvuorojen kummallista jakautumista.
Lindtman kertoo Ylelle, että hän ei ole puhujalistoilla rajoittanut ryhmänsä kansanedustajien puheoikeutta eikä pyrkinyt ohjailemaan puhemiehistöä.