Suomen eduskunta on yhdessä suhteessa kiistatta poikkeus muiden maiden parlamentteihin verrattuna: tiedotusvälineisiin suhtaudutaan asiallisesti ja toimittajien mahdollisuudet tehdä työtään eduskuntatalossa on turvattu hyvin. Toimittajat ja kuvaajat ovat voineet liikkua talossa varsin vapaasti. Muiden maiden parlamenteissa ollaan suorastaan kateellisia suomalaisille poliitikoille - ja toimittajille. Nyt näitä ikimuistoisia oikeuksia on rajoitettu.
Puhemies Paavo Lipponen on julistanut ainakin puhemiehen käytävän tiedotusvälineistä vapaaksi alueeksi. Istuntosalia kiertävä pyörökäytävä on ollut sitä aina, mutta sääntöä ei ole turhan tarkasti noudatettu. Myös eduskunnan kuuluun kahvilaan, missä poliitikot tapaavat toisiaan ja toimittajia, on tulossa rajoituksia.
Hyvät tavat edellyttävät puhemiehen mukaan sitä, että kansanedustajat saavat juoda kahvinsa rauhassa eikä heidän nenän eteensä työnnetä koko ajan kameraa ja mikrofonia.
Lipposen ja median välit eivät ole koskaan olleet erityisen luontevat. Lipponen ei pidä siitä, että joutuu vastaamaan valmistautumattomana yllättäviin kysymyksiin. Hän ei ole parhaimmillaan nopeissa tilanteissa. Pääministerinä hän saattoi piiloutua avustaja-armeijan taakse ja kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin. Puhemiehenä Lipponen on jatkuvassa kontaktissa tiedotusvälineiden kanssa. Piilopaikkaa ei eduskunnasta oikein löydy.
Käsittämättömintä päätöksessä oli se nopeus, jolla Lipponen saattoi uudet määräykset voimaan. Ne tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tämä viittaa siihen, etteivät päätökset perustuneet ainakaan hyvään valmisteluun eivätkä vakaaseen harkintaan, vaan hetken mielijohteeseen tai jopa pelkkään ärtymykseen. Lipponen yksinkertaisesti vain käytti hyväksi puhemiehen runsaita valtaoikeuksia.
Demokratian kannalta kyse on kansan oikeudesta saada tietoja, ei sen enemmästä eikä vähemmästä. Politiikasta kertominen vaikeutuu, jos tiedotusvälineiden työskentelyedellytyksiä rajoitetaan juuri eduskunnassa eli paikassa, johon päivänpolitiikka keskittyy. Toimittajat eivät häiritse poliitikkoja turhan takia, vaan välittävät tietoja lukijoille, kuuntelijoille ja katselijoille. Niiden perusteella taas äänestäjät tekevät vaaleissa omia valintojaan.
Eduskunnan käytäntöjä voi ja on hyvä harkita aika ajoin. Tiedotusvälineiden ei ole vaikea hyväksyä muutoksia vakiintuneisiinkaan käytäntöihin, kunhan niistä neuvotellaan ja sovitaan yhdessä. Yhteisellä asiallahan sitä ollaan.
paakirjoitus@kaleva.fi