Puolustusvoimien uusi komentaja Ari Puheloinen on perinteinen kenraali, joka pitää kyntensä irti politiikasta.
Kun amiraali Juhani Kaskeala aloitti puolustusvoimien johdossa 2001, sotaväki sai siihen asti kansainvälisimmän komentajansa, joka liikkui joskus kannanotoissaan politiikan rajamailla. Kenraali Ari Puheloisen nousu hänen seuraajakseen merkitsee paluuta perinteisempään komentajatyyppiin, joka välttää puuttumista poliittisiin kysymyksiin. Puheloisen ensimmäiset kannanotot etenkin Afganistanista todistavat tästä.
Kaskeala kommentoi 2001 ensi töikseen Baltian maiden Nato-jäsenyyden vaikutusta Itämeren turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen, mistä hyvästä tasavallan presidentti Tarja Halonen piti hänelle puhuttelun. Sen jälkeen Kaskeala pysytteli pitkään sotilaan roolissa. Kalevan haastattelussa (31.7.) hän kuitenkin arvosteli sitä, että puolustusselontekoihin on alettu ahtaa "kaiken maailman sarsit ja kansainvälisten organisaatioiden kehitykset" puolustuksen kustannuksella. Tämä oli hienovarainen potku Halosen nilkkaan.
Puheloinen pysyi tiistaina vaarattomilla vesillä tämän hetken kuumassa kysymyksessä, onko Suomi Afganistanissa sodassa vai ei. Taustaltaan hyvinkin kansainvälisen kenraalin komentajaurasta tulee todennäköisesti vaikeampi kuin Kaskealalla. Päällimmäisenä päänsärkynä on tietysti Afganistan, jossa olevat vajaat 200 suomalaissotilasta ovat lyhyessä ajassa joutuneet tulitaisteluun jo viidesti.
Jos ja kun yhteenotot jatkuvat ja etenkin jos ne vaativat suomalaisuhreja, poliittinen paine vetää sotilaat kotiin varmasti kasvaa syksyn mittaan. Puheloinen valmistelikin tiistaina jo maaperää sille, että ikäviä uutisia voi hyvinkin tulla.
Vaikka miehistötappiot olisivat inhimillisesti kovia, yksipuolinen vetäytyminen olisi rintamakarkuruutta. Suomessa tuppaa unohtumaan, että ISAF-operaatiolla on kiistaton YK:n turvallisuusneuvoston mandaatti, josta lipeäminen olisi rauhanturvan ja kriisinhallinnan suurvallalle noloa. Hallituksen kannalta ei näytä hyvältä, että ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen on poikennut yhtenäisestä rintamasta esittämällä, vasemmistoliiton ärhäkän mutta kokemattoman puheenjohtajan Paavo Arhinmäen tavoin, vetäytymistä Afganistanista.
Puolustusvoimien pidemmän aikavälin suurimmat kysymykset liittyvät asevelvollisuusarmeijan elinkykyyn, ikäluokkien pienenemisestä johtuvaan tarpeeseen sulkea ehkä kaksi varuskuntaa ja puolustusbudjettiin. Nato-keskustelun Puheloinen jättänee suosiolla poliitikoille, tutkijoille ja medialle.
Virallinen Suomi poliitikoista sotilaisiin vannoo yleiseen asevelvollisuuteen nojaavaan massa-armeijaan. Sodan ajan joukkojen määrä varmaankin laskee pikkuhiljaa Kaskealan mainitsemaan 250 000 sotilaaseen. Se tarkoittaa vähintään entistä valikoivampaa asevelvollisuutta. Puolustuksen kova ydin perustuu kuitenkin yhä enemmän hyvin koulutettuihin ja varustettuihin valmiusprikaateihin. Tästä seuraa, että määrää joudutaan yhä enemmän korvaamaan laadulla.
Kaskealan väläyttämä kahden varuskunnan sulkeminen olisi poliitikoille hankala päätös. Siinä väännössä mitattaisiin Puheloisen lobbaustaidot, jotka kenraaleilla ovat yleensä huippuluokkaa. Sulkemiset voisi tietysti välttää lisärahalla.
Kun Suomi on lamassa ja joutuu pian korottamaan veroja lamavelkojen takaisinmaksun takia, puolustusmenoja ei voida enää ainakaan nostaa. Oppositiossa onkin kyselty, eikä aivan aiheetta, onko kahden prosentin vuotuisen reaalikasvun kohta takaava rahoitusautomaatti paikallaan varsinkin silloin kun kansantaloudessa on edessään kivuliaita vuosia.