Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Pu­he­lin­myyn­nin sään­te­lyä tulee tiu­ken­taa

Marinin hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite puhelin- ja kotimyynnin sääntelyn tiukentamisesta kuluttajan suojaksi. Oikeusministeriö asetti asian edistämiseksi työryhmän, jonka mietinnössä ehdotetaan ensisijaisesti, että sääntelyä ei kiristettäisi. Toissijaisesti ehdotetaan kirjallisen vahvistuksen käyttöönottoa, johon voitaisiin liittää soveltamisrajoituksia.

Mietintö on ollut lausuntokierroksella elokuun loppuun saakka.

Lausuntokierroksen perusteella on selvää, että enemmistö kansalaisjärjestöistä kannattaa tiukennuksia puhelinmyyntisääntelyyn. Kuluttajahaitat liittyvät etenkin painostavaan myyntiin, epäselvyyksiin sopimusehdoissa ja siihen, että puhelinmyyntiä ei koeta mielekkääksi markkinointikanavaksi.

"Lisäksi olisi välittömästi ryhdyttävä selvittämään, olisiko puhelinmyyjien käyttämiin puhelinnumeroihin mahdollista liittää pakollinen etuliite, jonka avulla puhelinmyyjän pystyisi tunnistamaan."

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut